Arvo Puukari (13. lokakuuta 1912 Viipuri26. joulukuuta 1970 Atlantin valtameri)[1] oli suomalainen markkinoinnin professori ja tietokirjailija.[2]

Arvo Puukari (keskellä) esittelee kirjaansa Näin Amerikassa (1966) kustantaja Heikki A. Reenpäälle ja Yhdysvaltain suurlähetystön edustajalle Burt Blosserille.

Ura muokkaa

Puukari valmistui ekonomiksi vuonna 1934 ja kauppatieteiden lisensiaatiksi vuonna 1949. Hän työskenteli vuosina 1941–1945 kansanhuoltoministeriön tiedottajana ja vuosina 1946–1950 Suomen Huollon toiminnanjohtajana. Hän oli Helsingin kauppakorkeakoulussa kauppa- ja liikkeenhoito-opin opettajana 1946–1952, myynti- ja mainosopin lehtorina 1953–1962 sekä markkinoinnin professorina 1965–1966. Välillä hän oli 1962–1963 myyntineuvotteluasiantuntijana New Yorkissa Yhdysvalloissa sekä 1963–1965 Askon myyntijohtajana Lahdessa. Vuodesta 1966 Puukari oli Yhdysvalloissa vierailevana markkinoinnin professorina kahdessa eri yliopistossa. Vähän ennen kuolemaansa hän perusti syksyllä 1970 Executive Learning -nimisen yrityksen.[1]

Puukari pyrki edistämään suomalaisyritysten vientiä ja hän toi 1950- ja 1960-luvuilla Suomeen amerikkalaisia mainonnan ja markkinoinnin menetelmiä.[2] Hän julkaisi vuonna 1966 kirjan Näin Amerikassa, jossa hän kuvasi kokemuksiaan elämästä Yhdysvalloissa positiiviseen sävyyn asuttuaan perheensä kanssa kaksi vuotta New Yorkissa.[3]

Puukari kuoli lentokoneessa matkalla New Yorkista Kööpenhaminaan.[1]

Teoksia muokkaa

  • Mitä alkavan myyjän tulee tietää ; kirj. Erkki Mustonen, Arvo Puukari ym. Nuoren liikemiehen kirjasia n:o 3. Kustannusliike Suomen kauppa ja teollisuus, Porvoo 1941
  • Mitä taitavan myyjän tulee tietää ; kirj. Erkki Mustonen, Arvo Puukari. Nuoren liikemiehen kirjasia n:o 4. Kustannusliike Suomen kauppa ja teollisuus, Helsinki 1941
  • Myyvä kieli ; kuvittanut Erkki Koponen. Nuoren liikemiehen kirjasia n:o 5. Kustannusliike Suomen kauppa ja teollisuus, Helsinki 1941
  • Invaliidien sielullisia vaikeuksia ja niiden voittaminen : Suomen siviili- ja asevelvollisuusinvaliidien liiton myynti ja mainoskoulussa invaliideille järjestämillä kursseilla pidettyjä luentoja. Suomen siviili- ja asevelvollisuusinvaliidien liitto, Helsinki 1942
  • Yleisestä mielipiteestä. Aikamme kysymyksiä 6. Otava 1946
  • Suomen kauppa-alueet sanomalehtien levikkialueiden mukaan määriteltyinä sekä niitä koskevia tilastotietoja ; kirj. Huugo Raninen, Arvo Puukari. Otava 1947
  • Myyvää kieltä ; kuv. Erkki Koponen. Sininen kirja, Helsinki 1950, 3. painos 1954, 4. painos nimellä Myyvää suomea. Sininen kirja, Helsinki 1961, 6. painos 1968
  • Muistiinpanoja Kauppakorkeakoulun peruskurssin liikkeenhoito-opin luennoista. Moniste / Kauppakorkeakoulu. Sarja A 3. Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan kirja- ja paperikauppa, Helsinki 1952
  • Suomen metalliteollisuuden työnantajaliitto 1903-1953. Suomen metalliteollisuuden työnantajaliitto, Helsinki 1953
  • Kattohuopayhdistys 1924-1954. Kattohuopayhdistys, Helsinki 1955
  • Myyntikäsikirja. Tietomies, Helsinki 1956
  • Ostot ja "industrial marketing". Ilmon julkaisusarja 3. Helsinki 1958
  • Suomalaisen liikesivistysrahaston työtä ja miehiä 1919-1959. Helsinki 1959
  • Puoli vuosisataa Suomea rakentamassa : piirteitä Asfalttiosakeyhtiö Lemminkäisen toiminnasta vuosina 1910-1960 ; perusaineisto Arvo Puukari, Erkki Ratia ; toimitussihteeri Panu Toivonen. Asfalttiosakeyhtiö Lemminkäinen, Helsinki 1960
  • Raha kiertää : Pohjoismaiden yhdyspankki ja sen asiakaspiiri 1862-1962. Pohjoismaiden yhdyspankki, Helsinki 1962
  • Markkinointi uudistuu ja uudistaa. Otava 1965, 2. painos 1969
  • Näin Amerikassa. Otava 1966
  • Välivaihe Suomi : Opas kehitykseen. Otava 1967
  • Myyntikieli : opas myynti- ja mainosväelle. Sininen kirja, Helsinki 1968

Toimitustöitä muokkaa

  • Tukkukauppiaiden muistelmia. Suomen tukkukauppiaiden liitto, Helsinki 1945
  • Asiantuntijain kirjoituksia myynti- ja mainosopin opintoihin ; valinnut Arvo Puukari. Moniste / Kauppakorkeakoulu. Sarja A 18. Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan kirja- ja paperikauppa, Helsinki 1952

Suomennoksia muokkaa

  • J. B. Condliffe : Kansakuntien kaupankäynti. WSOY 1952 (alkuteoksen The commerce of nations kolmas ja neljäs osa Wars and revolutions ja The modern problem)
  • Peter F. Drucker : Teollisuuden uusi yhteiskunta. WSOY 1954 (alkuteos The new society)

Lähteet muokkaa

  1. a b c Kuolleita (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 31.12.1970, HS Aikakone. Viitattu 9.4.2018.
  2. a b Tommi Uschanov : Suomi välivaiheena Helsingin Sanomat 1.12.2013.
  3. Tommi Uschanov : Long Play 11: Tämä on Amerikka, Hitaan journalismin yhdistys ry, Helsinki 2013 (DocPlayer)