Arto Kuuluvainen

suomalainen tietokirjailija ja liikemies

Arto Kuuluvainen (s. 1980 Helsinki) on kauppatieteiden tohtori [1] ja tietokirjailija [2]. Kuuluvainen on urallaan työskennellyt muun muassa Veikkausliigaseura FC TPS:ssa liiketoiminnan kehitysjohtajana [3] sekä Turun ammattikorkeakoulun myynnin lehtorina.[4]

Kuuluvainen on tullut tunnetuksi erityisesti suomalaisen urheiluliiketoiminnan, urheilumarkkinoinnin ja sponsoroinnin asiantuntijana. Hän on mm. luonut yhden Suomen ensimmäisistä yliopistotasoisista urheilujohtamisen kursseista. [5] [6]

Kuuluvainen väitteli tohtoriksi Turun kauppakorkeakoulusta vuonna 2011. Hänen väitöskirjansa aiheena olivat dynaamiset kyvykkyydet suomalaisten pk-yritysten kansainvälisessä kasvussa [7].

Vuonna 2017 Kuuluvainen kirjoitti yhdessä Tero Auvisen kanssa kaksi tietokirjaa suomalaisesta urheilubisneksestä. Nämä ovat nimeltään Urheiluseurojen sisäpiirissä & Urheilutähtien sisäpiirissä ja kirjojen julkaisijana toimi Alma Talent.

Etenkin suomalaisten urheiluseurojen talouteen keskittynyt Urheiluseurojen Sisäpiirissä -Tarinat tunteen takana -teos ylitti vuonna 2017 useaan otteeseen valtakunnallisen uutiskynnyksen. [8] [9] [10]

Arto Kuuluvainen juontaa yhdessä Tony Salmelaisen kanssa Elämän pelikirja -podcastia, jossa nostetaan esiin entisten urheilijoiden tarinoita, ajatuksia ja kokemuksia erityisesti uran loppumiseen liittyen.[11][12] Vuonna 2023 Kuuluvainen, Salmelainen & Jukka Vuorio julkaisivat Elämän Pelikirja -kirjan. [13] [14] URA-säätiö valitsi kirjan vuoden URA-teoksi joulukuussa 2023. Tunnustus myönnetään henkilölle tai taholle, joka on vuoden aikana merkittävällä ja uutta luovalla tavalla myötävaikuttanut urheilijoiden uramahdollisuuksien kehittämiseen.[15]

Teoksia muokkaa

  • Tero Auvinen ja Arto Kuuluvainen. Urheilutähtien Sisäpiirissä -tarinat tunteen takana. Alma Talent, 2017. ISBN 978-952-14-3338-2.
  • Tero Auvinen ja Arto Kuuluvainen. Urheiluseurojen Sisäpiirissä -tarinat tunteen takana. Alma Talent, 2017. ISBN 978-952-14-2965-1.
  • Tony Salmelainen, Arto Kuuluvainen ja Jukka Vuorio. Elämän Pelikirja -Rakkaudesta urheilijoihin. Hockey Tiger Oy, 2023. ISBN 978-952-94-7390-8.

Muuta muokkaa

Arto Kuuluvaisen isä Risto Kuuluvainen toimi 1980-luvun lopulla Kuopion Palloseuran (KuPSin) johtokunnassa sekä puheenjohtajana. [16] Ammattijääkiekkoilijana tunnettu Timo Kuuluvainen on Arto Kuuluvaisen veli. Maajoukkuejalkapalloilijana ja Olympiaedustajana tunnettu Raimo Kuuluvainen oli Arto Kuuluvaisen setä. [17]

Kuuluvaisella on useita luottamustoimia. Hänet mm. valittiin vuonna 2016 Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n hallitukseen. [18]

Lisäksi hän kuuluu suomalaisen urheiluteknologiayritys CoPlaysin hallitukseen ja toimii yrityksen neuvonantajana. [19] CoPlays nousi otsikoihin lokakuussa 2018 solmittuaan yhteistyösopimuksen jalkapalloseura FC Barcelonan kanssa[20] [21]

Lähteet muokkaa

  1. Dynaamisilla kyvykkyyksillä tärkeä rooli pk-yritysten kansainvälisessä kasvussa 29.09.2011. Turun yliopisto. Viitattu 28.6.2018.
  2. Alma Talent, Kirjailijat 2017. Alma Talent. Viitattu 28.6.2018.
  3. Arto Kuuluvainen FC TPS:n liiketoiminnan kehitysjohtajaksi aamuset.fi. Viitattu 5.12.2019.
  4. https://www.turkuamk.fi/fi/artikkelit/3229/urheiluliiketoiminnan-asiantuntija-siirtyi-lehtoriksi-yritysmaailman-tuominen-korkeakoulumaailmaan-tarjoaa-opiskelijoille-nayton-paikkoja/
  5. Urheiluliiketoiminnan ammattilainen 2017. Sports Business Forum 2017. Viitattu 28.6.2018.
  6. Urheilubisnes -nyt ja huomenna 6.10.2017 Turku 2017. Turun Ammattikorkeakoulu 2017. Viitattu 28.6.2018.
  7. Dynamic capabilities in the international growth of Finnish small and medium-sized firms
  8. Miksi Espoo on vaarallinen paikka urheiluseuralle? – Tässä kahdeksan syytä liigaseurojen katastrofeihin 29.4.2017. Helsingin Sanomat 29.4.2017. Viitattu 28.6.2018.
  9. Suomalainen seurapomo kohauttaa uutuuskirjassa – myöntää, että ulkonäöllä on merkitystä naispelaajien sopimuksiin 27.3.2017. Ilta-Sanomat 27.3.2017. Viitattu 28.6.2018.
  10. Kirja: Sportin hulluista vuosista tylyjä paljastuksia - Tami teki älyttömiä sopimuksia, kassoista katosi rahaa, juomahävikki oli valtava 28.3.2017. Iltalehti 28.3.2017. Viitattu 28.6.2018.
  11. Vuoden 2021 parhaat urheiluhetket on valittu: Linda, Kimi, Iivo, Minttu ja muut sankarit Seuran mies. 16.12.2021. Viitattu 9.9.2022.
  12. Entinen NHL- ja Leijonat-pelaaja Tony Salmelainen opettaa nyt meditaatiota, tietoisuutta ja läsnäolon voimaa Seuran mies. 20.7.2022. Viitattu 9.9.2022.
  13. Eräänä päivänä Tony Salmelainen saneli itselleen viestin: ”Huomaan, että olen masentunut. Pahasti masentunut” 01.06.2023. Helsingin Sanomat 01.06.2023. Viitattu 13.6.2023.
  14. Kirja-arvio: Elämän Pelikirja jalostui keskustelevasta podcastista tunteikkaaksi kirjaksi 01.06.2023. Jatkoaika.com 01.06.2023. Viitattu 13.6.2023.
  15. marilohisalo: URA-säätiön opiskeluapurahan sai 209 urheilijaa Suomen Olympiakomitea. 12.12.2023. Viitattu 23.1.2024.
  16. Vehviläinen Mikko: Keltamustat Kyyneleet -Muistikuvia Kuopion Palloseuran synkimmiltä vuosilta (1995-1998). Kuopio: Joukkorahoitettu Mesenaatissa, 2019.
  17. Asiantuntija kannustaa brändäykseen - nuorillekin urheilijoille somekoulutusta 11.12.2017. Radio Rock 11.12.2017. Viitattu 28.6.2018.
  18. Vuosikertomus 2016. LiiKu ry 2016. Viitattu 28.6.2018.
  19. Suomalainen startup-yritys digitalisoi joukkuelajien valmennuksen- taustajoukoissa entinen NHL-pelaaja, ex-Liigapomo ja jalkapallomaajoukkueen entinen päävalmentaja 2017. CoPlays Oy 2017. Viitattu 28.6.2018.
  20. Suomalainen digiyritys teki sopimuksen FC Barcelonan kanssa: ”Mitä jos suomalainen juniorivalmentaja voisi rakentaa viidessä minuutissa treenin La Masian harjoitepankista?” Helsingin Sanomat. 10.10.2018. Viitattu 24.10.2018.
  21. Suomalainen startup solmi yhteistyösopimuksen FC Barcelonan kanssa: "Unelmasta tuli totta" Markkinointi & Mainonta. Viitattu 24.10.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa