Arne Thulé

suomalainen arkkitehti

Berndt Arne Richard Thulé (18. tammikuuta 1895 Tampere1968 Österåker[1]) oli suomalainen arkkitehti ja laulaja. Hänen isoisänsä oli ruotsalaissyntyinen urkujenrakentaja Anders Thulé.

Ura arkkitehtina muokkaa

 
Mannanmäen näkötorni (1938).

Thulé valmistui arkkitehdiksi Helsingin teknillisestä korkeakoulusta 1921 ja työskenteli vuodesta 1925 lähtien Helsingin kaupungin rakennustoimistossa.[2] Tunnetuin hänen suunnittelemansa rakennus on Hämeenkyröön 1938 valmistunut Mannanmäen näkötorni.[3] Lisäksi Thulé suunnitteli muun muassa seuratalo Koskilinnan Hämeenkyrön Kyröskoskelle.[4] Hänen sisarensa oli Kyröskosken paperitehtaan omistajan vuorineuvos Gösta Sumeliuksen puoliso.[1]

1950-luvulla Thulé muutti Ruotsiin, jossa hän asui Tukholman lähellä Rydbossa. Joidenkin tietojen mukaan Thulé toimi opettajana Härnösandin teknillisessä oppilaitoksessa.[5]

Töitä muokkaa

Musiikki muokkaa

Taidelaulua harrastaneen Thulén ääniala oli basso. Hän esiintyi Yleisradiolle äänityksiä tehneessä Kollegakvartetissa, jonka muita jäseniä olivat Erik Lindholm, Herrick Arvidson ja Waldemar Helen.[8][9] Syyskuussa 1930 Thulé levytti Saksassa kymmenen laulua Columbia-levy-yhtiölle.[10]

Levytykset muokkaa

  • Elsi pien / Yksin valvoessa (1930)
  • Haapapellon polkka / Sukulaulu (1930)
  • Joulukuun ruusu / Omaksein tullos armas (1930)
  • Laulaos lohduksein / Tanssileikki (1930)
  • Sinivuolellani / Unelmissain (1930)

Lähteet muokkaa

  1. a b Olin, Rafael: Bernt Arne Richard Thulé Geneanet. Viitattu 19.10.2018.
  2. 50 vuotiaita. Helsingin Sanomat, 18.1.1945, s. 8. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 19.10.2018.
  3. Mannanmäen näkötornista kunnostetaan matkailukohde 5.4.2012. Yle Uutiset. Viitattu 19.10.2018.
  4. Nähtävyydet ja arkkitehtuuri Vihreä Sydän. Arkistoitu 19.10.2018. Viitattu 9.10.2018.
  5. Thulé, Arne (1895–) Arkitektur- och designcentrum. 9.1.2015. KulturNav. Viitattu 19.10.2018. (ruotsiksi)
  6. Ahlblad, Lisa: Muistoja Montanasta (PDF) 1981. As Oy Montana. Viitattu 19.10.2018.
  7. Kirjasto ja päiväkoti Alku Käpylä-Seura. Viitattu 19.10.2018.
  8. Arne Thulé Fono-äänitetietokanta. Yleisradio. Viitattu 19.10.2018.
  9. Suomalaisten lauluyhtyeiden kokoonpanoja 8.2.2010. Viihdemusiikin Ystävien Seura. Arkistoitu 29.10.2018. Viitattu 19.10.2018.
  10. Arne Thulé Suomen äänitearkiston tietokanta vuosilta 1901–1999. Suomen äänitearkisto. Arkistoitu 18.8.2016. Viitattu 19.10.2018.