Arne Larsen (s. 23. joulukuuta 1937 Asker) on norjalainen yhdistetyn hiihtäjä, lajissaan maailman kärkimiehiä 1960-luvun alussa.[1]

Mitalit
Maa:  Norja
Yhdistetty
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Zakopane 1962 normaalikilpailu

Larsen sijoittui Squaw Valleyn olympialaisissa 1960 yhdistetyssä kuudenneksi. Zakopanen MM-kilpailuissa 1962 hän voitti maailmanmestaruuden 5,6 pisteen erolla Neuvostoliiton Dmitri Kotškiniin. Innsbruckin olympialaisissa 1964 hän sijoittui viidenneksi ja Oslon MM-kilpailuissa 1966 sijalle 11.[1]

Larsen voitti yhdistetyn Ruotsin hiihtokisoissa vuonna 1962 ja Salpausselän Kisoissa vuonna 1964. Holmenkollenilla hän sijoittui parhaimmillaan toiseksi vuonna 1960.[1]

Larsen kuului myös mäkihyppääjänä Norjan parhaimmistoon. Vuonna 1962 hän voitti Norjan mestaruuden sekä yhdistetyssä että mäkihypyssä ja sijoittui Zakopanen MM-kisoissa suurmäessä 19:nneksi sekä Salpausselän mäkikisassa kolmanneksi.[1]

Vuonna 1965 Larsenille myönnettiin Holmenkollen-mitali. Seuratasolla hän edusti Heggedal IL:ia.

Lähteet muokkaa

  • Arponen, Antti O.; Hannus, Matti; Honkavaara, Aarne; Leinonen, Kimmo; Mäki-Kuutti, Tarmo; Raatikainen, Voitto; & Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet, s. 331–332. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8.

Viitteet muokkaa

  1. a b c d Arponen, ym., s. 331–332

Aiheesta muualla muokkaa

  • Arne Larsen Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.