Antti Hassi

suomalainen Taideteollisen korkeakoulun professori

Antti Vilhelm Hassi (28. joulukuuta 1931[1] Jämsä[2]23. tammikuuta 2019 Helsinki[3]) oli Taideteollisen korkeakoulun professori.

Henkilöhistoria muokkaa

Hassin vanhemmat olivat maanviljelijä Emil Hassi, aiemmin Granberg, ja postinhoitaja Hilja Maria (Maija) Norrgård. Hänen veljiään olivat professori Osmo Hassi ja metsäneuvos Yrjö Hassi.[4]

Antti Hassi toimi kuvaamataidon opettajana ja taidemaalarina vuosina 1953–1971. Hän aloitti periodiopettajana Yleisradion ammattiopistossa 1962 ja toimi Helsingin ja Tampereen yliopistoissa vuoteen 1985. Hän toimi Taideteollisen oppilaitoksen eli nykyisen Taideteollisen korkeakoulun maalauksen, piirustuksen ja yleisen sommittelun tuntiopettajana sekä taiteellisen johtajan assistenttina vuosina 1958–1962. Taideteollisen oppilaitoksen yliopettaja hän oli 1971–1973 ja Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen professori 1973–1983.[5] Hassi vaikutti Lahden Muotoiluinstituutin perustamiseen ja toimi Lahden taideoppilaitosten suunnittelijana 1970–1971 ja Muotoiluinstituutin rehtorina 1983–1994.[3]

Urallaan Hassi työskenteli määrätietoisesti muotoilun ja taidekasvatuksen aseman vahvistamiseksi.[6][7] Eläkkeelle muista tehtävistä jäätyään hän toimi vielä Muotoilun tutkimuslaitoksen johtajana vuosina 1995–2000.[8] Hassi palkittiin Taideteollisen korkeakoulun kunniajäsenyydellä vuonna 2009.[9]

Julkaisuja muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Hassi, Antti Vilhelm Opettajamatrikkeli 1973-2003. Taideteollinen korkeakoulu. Arkistoitu 23.8.2018. Viitattu 12.1.2020.
  2. Kuka kukin on. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18086-X.
  3. a b Kuosmanen, Ilkka: Muotsikkaa perustanut Antti Hassi on kuollut. Etelä-Suomen Sanomat, 2.2.2019, s. B11. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.2.2019.
  4. Yrjö Hassi Biografiasampo. Viitattu 15.5.2022.
  5. Harjoittelun juurilla (pdf) 2005. Keski-Pohjanmaan Ammattikorkeakoulu. Viitattu 12.9.2011. [vanhentunut linkki]
  6. Uusia kunniajäseniä Taideteolliselle korkeakoululle Uutiset. TAIK: Taideteollinen korkeakoulu (Aalto-yliopisto). Arkistoitu 18.3.2016. Viitattu 12.9.2011.
  7. Osmo Lampinen: Harjoittelusta ja vähän muustakin 2005. Kever. Viitattu 12.9.2011. [vanhentunut linkki]
  8. Esittely. Muotoilun tutkimuslaitos. Viitattu 29.3.2021 (Archive.org 4.2.2001)
  9. Kunniajäsenet TAIK. 2009. Taideteollinen korkeakoulu (Aalto-yliopisto). Arkistoitu 16.3.2016. Viitattu 12.9.2011.