Antioh Dmitrijevitš Kantemir

Tämä artikkeli kertoo venäläisestä diplomaatista ja kirjailijasta. Häntä ei tule sekoittaa setäänsä, Moldovan ruhtinas, voivodi Antioh (Antioch) Cantemiriin (1670–1726)

Antioh (Antiochus) Dmitrijevitš Kantemir (ven. Антиох Дмитриевич Кантемир, 17081744) oli venäläinen lähinnä diplomaattitehtävissä toiminut[1] ruhtinas, runoilija, kääntäjä, kirjailija ja maansa lähettiläs Englannissa, Ranskassa ja Saksassa.[2] Hän sai paljon mainetta vuosina 1729–1739[1] kirjoittamillaan runosatiireillaan, jotka ovat teräviä ja valistusajan hengen mukaisia.

Antioh Dmitrijevitš Kantemir

Arvioiden mukaan hän oli aikansa venäläisistä satiirikirjailijoista merkittävin[2] ja ensimmäinen kirjailija, joka tunnettiin Venäjän ulkopuolella. Kantemirin satiireissa esiintynyt valistusajan vihollisiin, tarvittaessa myös hallitusvaltaan ja etenkin ortodoksisen kirkon papistoon kohdistunut kärkevyys johti siihen, ettei niitä voitu vielä hänen elinaikanaan julkaista. Ranskassa versio niistä ilmestyi vuonna 1739, ja Venäjällä niitä julkaistiin kiertävinä käsikirjoituksina 1749[1] ja virallisesti vasta vuonna 1762.

Suku ja perheMuokkaa

Syntyperältään Kantemir oli moldovalaista hallitsijasukua. Hänen isänsä oli ruhtinas, oppinut Dimitrie Kantemir ja äitinsä Kassandra Cantacuzene (1682–1713). Hänellä oli sisar Maria (1700–1754), joka oli kuuluisa kaunotar ja hovinainen, Pietari I:n rakastajatar ja piti kirjallista salonkia; veli Konstantin (1703—1747), joka joutui salaliiton keisarinna Annaa vastaan vuoksi maanpakoon Siperiaan sekä kauneudestaan tunnettu sisarpuoli Smaragda Katarina (Jekaterina Dmitrievna) Trubetskaja Golitsyna (1720—1761), joka oli keisarinna Elisabetin ystävä. Perhessä oli lisäksi pojat Matvei ja Șerban.

 
Antiochus Cantemir, n. 1720-luku. P. A. Polevoy "Venäläisen kirjallisuuden historia", osa 1, Pietari, 1903

Hän sai koulutuksensa Moskovassa luostarin ylläpitämässä Slaavilais-kreikkalais-latinalaisessa hengellisessä akatemiassa ja Venäjälle kutsutuilta saksalaissyntyisiltä oppineilta Pietarissa, koska ei saanut Pietari I:lta lupaa matkustaa ulkomaille opiskelemaan. Kantemir oli erittäin kielitaitoinen: hän osasi latinaa, ranskaa, italiaa, nykykreikkaa ja kirkkoslaavia.[3]

Kirjallinen uraMuokkaa

Hän käänsi venäjäksi latinankielistä ja ranskalaista kirjallisuutta kuten Horatiusta, esikuvaansa Nicolas Bouleau'ta, Voltairea, hänen käännöksensä Montesquieu'n Persialaiskirjeistä on kadonnut. Hän tunsi myös englantilaisen Spectator-lehden kirjoitukset.[3]

Hän muutti Eurooppaan vuonna 1732 ja toimi mm. Lontoossa ja Pariisissa diplomaattina. Kantemir kuoli Pariisissa vuonna 1744.

Kantemirin tuotannon muodostavat yhdeksän satiiria, joitten nimet ovat kuvaavia: Opin panettelijoille (Na hulsjaštših utšenija) 1729, Ihmisen intohimojen eroista (O razlitšii strastej tšelovetšeskih), Satiiristen teosten vaarallisuudesta (O opasnosti satiritšeskih sotšineni), Pahatapaisten aatelismiesten kateudesta ja ylpeyden johdosta (Na zavist i gordost dvorjan zlonravnyh). Ne pilkkaavat aina samaa asiaa – Venäjän takapajuisuutta ja erityisesti mitättömiä pappeja sekä saamattomia oppimattomia aatelisnuorukaisia.[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b c Otavan Suuri Ensyklopedia, sivu 4634
  2. a b Kodin suuri tietosanakirja, osa 6 vuodelta 1979, s. 100
  3. a b c Turoma, Sanna Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: Venäläisen kirjallisuuden historia, s. Luku 2 EUROOPPA ESIKUVANA: 1700-LUKU. Valistusajan alku. Kantemirin runosatiirit. Gaudeamus, 2015, 2. painos.