Ante Budimir (s. 22. heinäkuuta 1991 Zenica, Bosnia ja Hertsegovinan ST, Jugoslavia) on kroatialainen jalkapalloilija. Hän on pelipaikaltaan hyökkääjä ja pituudeltaan 190-senttimetrinen. Hän edustaa Espanjan La Ligassa pelaavaa Osasunaa. Hän on pelannut myös Italian Serie A:ssa.[1]

Mitalit
Ante Budimir vuonna 2015
Ante Budimir vuonna 2015
Maa:  Kroatia
Miesten jalkapallo
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Qatar 2022

Budimir pelasi juniorina kotimaansa lisäksi vähän aikaa Itävallassa. Kroatian pääsarjassa hän edusti Inter Zaprešićia ja Lokomotiva Zagrebia kunnes siirtyi elokuussa 2014 Saksan 2. Bundesliigassa pelaavaan St. Pauliin. Seuraavaksi hän pelasi Italian Serie B:ssä ja Serie A:ssa Crotonen sekä Serie A:ssa Sampdorian joukkueissa. Hän pelasi Serie A:ssa kahdella kaudella yhteensä 33 ottelua ja teki niissä kuusi maalia, jotka kaikki Crotonen pelaajana.[1]

Budimir siirtyi tammikuussa 2019 Espanjaan Mallorcan joukkueeseen, aluksi lainasopimuksella. Kaudella 2019–2020 hän pelasi pääsarjassa piipahtaneen Mallorcan joukkueessa 35 liigaottelua ja teki niissä 13 maalia, millä hän oli joukkueensa paras ja koko liigan kahdeksanneksi paras maalintekijä. Seuraavalla kaudella hän jatkoi pääsarjatasolla Osasunassa, jossa hän pelasi 30 liigaottelua ja teki niissä 11 maalia ollen jälleen joukkueensa paras maalintekijä. Kaudella 2021–2022 hän pelasi 28 liigaottelua ja teki niissä kahdeksan maalia. Seuraavalla kaudella hän pelasi 31 liigaottelua ja teki niissä kahdeksan maalia. Kaudella 2023–2024 hän pelasi 33 liigaottelua ja teki niissä 17 maalia, millä hän oli liigan viidenneksi paras maalintekijä.[1]

Budimir nousi Kroatian maajoukkueeseen syksyllä 2020 ja pelasi ensimmäisen kerran lokakuussa 2020 ystävyysottelussa Sveitsiä vastaan. Kesän 2021 EM-kilpailuissa hän pääsi neljännesvälierässä Espanjaa vastaan vaihdosta kentälle 79. minuutille, minkä jälkeen Kroatia nousi 1–3-tappioasemasta tasoihin ja pääsi jatkoajalle, jossa Espanja kuitenkin teki kaksi voiton varmistanutta maalia. MM-kilpailuissa 2022 Budimir tuli vaihdosta kentälle neljännesvälieräottelussa Japania vastaan 62. minuutilla (mutta palasi vaihtoon jatkoajan puolivälissä) ja puolivälieräottelussa Brasiliaa vastaan 110. minuutilla. Budimir on kesäkuun 4. päivään 2024 mennessä pelannut 20 maaottelua, joissa hän on ollut kymmenen kertaa avauskokoonpanossa. Ensimmäisen maalinsa hän teki kolmannessa maaottelussaan marraskuussa 2020 ystävyysottelussa Turkkia vastaan ja toisen marraskuussa 2023 EM-karsintaottelussa Armeniaa vastaan.[1]

Lähteet

muokkaa