Annie Machon

Annie Machon (s. 1968) on entinen Britannian turvallisuuspalvelun MI5:n tiedustelu-upseeri, joka irtisanoutui 1997[1] sen palveluksesta yhtä aikaa silloisen kumppaninsa David Shaylerin kanssa auttaakseen tätä paljastamaan tiedustelupalveluissa esiintyvää rikollisuutta. Nykyisin Machon on kirjailija, ammattipuhuja, pr-konsultti ja tapahtumajärjestäjä sekä myös monien asioiden parissa toimiva aktivisti.[1]

Annie Machon 2013.

Machon ja Shayler pakenivat ennen lehdessä julkaistuja paljastuksia Hollantiin, kiertelivät piileskellen vuoden ajan ympäri Manner-Eurooppaa ja asuivat sitten kaksi vuotta maanpaossa Pariisissa brittiviranomaisten etsiessä heitä. He palasivat vuonna 2000 Britanniaan vapaaehtoisesti. Heidän lisäkseen tutkinnan ja pidätysten kohteiksi joutui ystäviä, sukulaisia, kannattajia ja toimittajia. Shaylerin syytteet kuitenkin supistuivat niin, että hän kärsi lopulta vain puolen vuoden vankeustuomion, Machonin mukaan siksi, että suuria juttuja, kuten suunnitelmaa Gaddafin murhaamiseksi, ei haluttu puitavan julkisuudessa.[1]

Machonin ensimmäinen, 2005 ilmestynyt kirja on Spies, Lies and Whistleblowers: MI5, MI6 and the Shayler Affair, jossa hän arvostelee Britannian turvallisuuspavelua ja tiedustelupalvelua MI5:ssa työskennellessään tekemiensä havaintojen pohjalta.

Machon on opiskellut Cambridgen yliopistossa ja valmistuttuaan hän työskenteli kustannusalalla.

MI5Muokkaa

Machon meni 1991 MI5:n palvelukseen kumouksen vastaisen toiminnan osastolle, jonka virallinen nimi on F2. Siellä hän tutustui Shayleriin. Sen jälkeen hän työskenteli kaksi vuotta T-osastolla, jossa hän tutki Irlannin terrorismia, kunnes hänet siirrettiin kansainvälisen terrorismin vastaiselle osastolle, G-osastolle, jossa hän työskenteli vuosina 1991–1996. Hän ja Shayler erosivat tiedustelun palveluksesta 1996 paljastaakseen rikoksia, joita vakoilijat olivat tehneet.[2] Niitä olivat esimerkiksi:

  • ministereistä pidetyt MI5:n kansiot
  • MI5:n tekemät laittomat puheluiden nauhoitukset
  • valehtelu hallitukselle
  • IRA:n pommitusten estämisen laiminlyönti
  • vuonna 1994 tapahtunut Israelin Lontoon-suurlähetystön pommitus, jossa tuomittiin kaksi syytöntä
  • Muammar Gaddafiin kohdistunut laiton MI6:n tekemä murhayritys

Machonin mukaan jokaisessa brittiläisessä toimituksessa on yksi tai kaksi toimittajaa, jotka pyrkivät MI5:n nimissä vaikuttamaan lehden juttuihin.[2]

MI5:n jälkeenMuokkaa

Kokemuksensa ansiosta Machon on tiedustelun asiantuntija,[3] kirjailija, toimittaja,[4][5] matkan- ja tapahtumienjärjestäjä, politiikan kampanjoija,[6][7] mediakouluttaja PR-konsultti. Hän myös luennoi tilaisuuksissa, jotka liittyvät tiedusteluun ja kansalaisoikeuksiin.[8][2]

Machon erosi Shaylerista 2006 tämän väitetyn huumeidenkäytön ja messias-väitteiden vuoksi. ”Surullinen tapaus”, Machon sanoi vieraillessaan Suomessa maaliskuun lopussa 2012.[1][2] Machon on mukana Jonathan Kerr-Smithin William Rodriguezista tekemässä puolitoistatuntisessa dokumentissa Last Man Out.[9]

Machon kuuluu 9/11-totuusliikkeseen ja on sitä mieltä, että syyskuun 11. päivän iskut teki Yhdysvaltojen hallitus saadakseen tekosyyn sodalle.

Machon on ollut Law Enforcement Against Prohibition järjestön hallituksen jäsen.[10]

TeoksetMuokkaa

  • Machon, A. (2005). Spies, Lies and Whistleblowers: MI5 and the David Shayler Affair. Book Guild Ltd. ISBN 185776952X

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa