Anneli Mäkelä-Alitalo

suomalainen historiantutkija ja dosentti

Anneli Mäkelä-Alitalo (o.s. Mäkelä; s. 30. huhtikuuta 1947 Asikkala)[1] on suomalainen historiantutkija.

Mäkelä-Alitalo on valmistunut filosofian kandidaatiksi vuonna 1971 ja lisensiaatiksi vuonna 1976 sekä väitellyt tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1979. Hän on ollut Helsingin yliopiston Suomen ja Skandinavian historian dosentti vuodesta 1980. Mäkelä-Alitalo on kirjoittanut eri paikkakuntien paikallishistorioita ja muita tilaushistorioita sekä ollut Tilaushistoriakeskuksen hallituksen jäsen vuosina 1994–2004. Hän on julkaissut myös useita sukututkimusoppaita. Hän oli Suomen kansallisbiografian toimitusneuvoston jäsen ja sen Ruotsin vallan ajasta vastanneen toimituskunnan päätoimittaja sekä Suomen maatalouden historian toimitusneuvoston jäsen.[1]

Teoksia

muokkaa
  • Nastolan historia, talonhaltijaluettelo. Nastolan kunta, Nastola 1976.
  • Hattulan kihlakunnan ja Porvoon läänin autioituminen myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa (väitöskirja). Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1979.
  • Nastolan historia 1. Nastolan kunta, Nastola 1979.
  • Asikkalan kirkkojen historia. Asikkalan seurakunta, Asikkala 1980.
  • Nastolan historia 2. Nastolan kunta, Nastola 1982.
  • Kristiinankaupungin historia 1. Kristiinankaupungin kaupunki, Kristiinankaupunki 1984.
  • Ken kantaa Kalevalaa – Kalevalaisten Naisten Liitto ry 50 vuotta. Kalevalaisten Naisten Liitto, Helsinki 1984.
  • Sukututkijan abc-kirja (toim.). Sukuyhteisöjen tuki SYT, Helsinki 1985.
  • Vaasan historia 3. Vaasan kaupunki, Vaasa 1985.
  • Ajattele historiaksi. Sukuyhteisöjen tuki SYT, Helsinki 1986.
  • 1500-luvun asiakirjat – lue ja tulkitse. Sukuyhteisöjen tuki SYT, Helsinki 1987.
  • Sukututkimuksen alkeisopas. Sukuyhteisöjen tuki SYT, Helsinki 1988.
  • Sukututkimussanasto (toim. yhdessä Ilkka Alitalon kanssa). Gummerus, Jyväskylä 1988.
  • 1600-luvun asiakirjat – lue ja tulkitse. Sukuyhteisöjen tuki, Helsinki 1989.
  • Suvusta perheeseen – Satakunnan ja Karjalan naisen asema 1500-luvulla. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1989.
  • Nastolan historia 3. Nastolan kunta, Nastola 1991.
  • 1700-luvun asiakirjat – lue ja tulkitse. Sukuseurojen Keskusliitto, Helsinki 1991.
  • Sukututkijan sanat ja nimet (toim. yhdessä Ilkka Alitalon kanssa). Sukuseurojen Keskusliitto, Helsinki 1998.
  • Pennusta pitäen – suomalaisen kennelhistorian ensimmäiset sukupolvet. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1998.
  • Käsialakirja – arkistojen aarteiden tulkintaa 1500-luvulta 1700-luvulle. Sukuseurojen Keskusliitto, Helsinki 2000.
  • Porvoon kaupungin historia III, 1. Porvoon kaupunki, Porvoo 2000.
  • Porvoon kaupungin historia III, 2. Porvoon kaupunki, Porvoo 2004.
  • Vanhat käsialat – avain Ruotsin ajan asiakirjoihin. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2004.
  • Turun tuomiokirkon ja papiston tulot 1541–1542 (toim. Jyrki Knuutilan kanssa). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2007.
  • Sinebrychoffit (Sakari Heikkisen ja Minerva Keltasen kanssa). Sinebrychoffin taidemuseo & Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2009.
  • Lehmästä leopardiin – eläinlääkärityön muistoja (toim.). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2013.

Lähteet

muokkaa
  1. a b Veli-Matti Autio: Suomen Historiallisen Seuran matrikkeli 1875–2007, s. 137. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2007.