Anne Margrethe Hausken Nordberg

norjalainen suunnistaja

Anne Margrethe Hausken Nordberg (s. 23. tammikuuta 1976 Haugesund) on norjalainen suunnistuksen maailmanmestari.

Hausken maailmancupissa Siggerudissa kesäkuussa 2008

Hausken kilpaili nuorempana hiihtosuunnistuksessa ja yleisurheilussa ja voitti ensin mainitussa nuorten maailmanmestaruuden. Suunnistuksen aikuisten arvokisoihin hän osallistui ensimmäisen kerran Sümegin EM-kilpailuissa 2002 ja saavutti sprintissä pronssia. Kolmissa seuraavissa arvokisoissa hän sijoittui sprintissä kymmenen parhaan joukkoon mutta vasta vuonna 2005 Aichin MM-kilpailuissa hän saavutti seuraavat mitalinsa, sprintissä ja viestissä hopeaa. Vuosi 2006 ei tuonut menestystä, ja vuoden 2007 parhaat saavutukset olivat Kiovan MM-kilpailuissa saavutetut viestin pronssi ja pitkän matkan neljäs sija.

Vuonna 2008 Hausken ylti vihdoin arvokisavoittajaksi. Ventspilsin EM-kilpailuissa hän voitti kultaa sprintissä kolmen sekunnin erolla Suomen Heli Jukkolaan, ja toisen kultamitalin hän sai pitkällä matkalla 53 sekuntia edellä Venäjän Tatjana Rjabkinaa. Heinäkuussa Olomoucin MM-kilpailuissa hän voitti sprintissä kultaa Suomen Minna Kaupin edellä. Vuosien 2009 ja 2013 MM-kilpailuissa hän voitti maailmanmestaruuden viestissä ja sijoittui vuosina 2010 ja 2015 viestissä hopealle sekä vuonna 2012 pronssille. Lisäksi hän sai vuonna 2015 sprinttiviestissä MM-pronssia sekä vuonna 2016 pitkällä matkalla EM-hopeaa ja MM-pronssia.

Suunnistuksen maailmancupin kokonaiskilpailun Hausken on voittanut vuonna 2008 ja vuonna 2005 hän sijoittui kolmanneksi. Puistosuunnistuksen maailmancupin hän voitti vuonna 2003 ja sijoittui seuraavana vuonna toiseksi. Lisäksi hän on voittanut Pohjoismaiden mestaruuksia.

Hausken meni naimisiin Anders Nordbergin kanssa vuonna 2010.[1]

Arvokisasijoitukset muokkaa

MM-kisat muokkaa

Vuosi Sprintti Lyhyt matka
/ keskimatka
Normaalimatka
/ pitkä matka
Viesti Sprinttiviesti
2003 6.
2004 8.
2005 2. 2.
2006 26. 6. 6.
2007 10. 34. 4. 3.
2008 1. 25. 4. 6.
2009 7. 6. 1.
2010 8. 8. 2.
2012 25. 5. 3.
2013 10. 9. 1.
2015 12. 7. 2. 2.
2016 14. 3. 6. 5.
2017 4. 6.

EM-kisat muokkaa

Vuosi Sprintti Pikamatka
/ keskimatka
Normaalimatka
/ pitkä matka
Viesti Sprinttiviesti
2002 3. 6. 15.
2004 5. 19. 11.
2008 1. 7. 1. 4.
2012 hylättiin 9. 5.
2016 2. hylättiin

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Team Norway EOC 2012 runners.worldofo.com. World of O Runners. Viitattu 20.5.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa