Anne Lister

englantilainen liikenainen, päiväkirjan kirjoittaja, vuorikiipeilijä ja matkailija

Anne Lister (3. huhtikuuta 1791 Halifax, Yhdistynyt kuningaskunta22. syyskuuta 1840 Kutaisi, Imeretin kuvernementti, Venäjän imperiumi, nykyisen Georgian alueella) oli englantilainen liikenainen ja maanomistaja Englannissa West Yorkshiressä. Lister tunnetaan myös osin salakielisistä päiväkirjoistaan. Häntä on sanottu ensimmäiseksi moderniksi lesboksi.

Anne Lister. Joshua Hornerin maalaus noin vuodelta 1830.

Listerin isä Jeremy Lister oli upseeri, joka osallistui Yhdysvaltain itsenäisyyssotaan. Hänen äitinsä oli Rebecca Battle. Perheeseen syntyi neljä poikaa ja kaksi tytärtä, mutta pojat eivät eläneet yli 20-vuotiaiksi.[1]

Lister kirjoitti päiväkirjaa, joiden salakirjoitus ratkaistiin 1930-luvulla. Hän esiintyi miehisesti, ja hänestä käytettiin nimeä Gentleman Jack. Hänen rakastetunsa oli Ann Walker, jonka kanssa hän järjesti avioliittoseremonian.[2]

Päiväkirjoja on yhteensä 6 600 sivua. Lister kirjoitti ensin irtolehdille, mutta myöhemmin sinikantisiin vihkoihin. Lopulta päiväkirjat olivat paksuja sidottuja kirjoja, joita syntyi yhteensä 24. Päiväkirjoista julkaistiin vuonna 1988 toimitettu valikoima, joka on saanut mainetta akateemisessa maailmassa. Niiden asema virallistettiin 2011 englantilaisena kulttuuriperintönä.[3]

Shibden Hall.

Lister peri enoltaan Shibden Hall -maatilan, jossa hän oli asunut vuodesta 1815 enonsa ja tätinsä luona, koska ei viihtynyt kotonaan. Hän pukeutui mustiin vaatteisiin, opiskeli, hoiti maatilaa ja liiketoimia. Hän matkusti paljon ja harrasti vuorikiipeilyä. Matkoillaan hän piti huolellista matkapäiväkirjaa. Viimeiselle matkalleen, jolla hän poikkesi myös Suomessa, hän lähti kumppaninsa Ann Walkerin kanssa kesäkuussa 1839. Hän kuoli yllättäen mahdollisesti hyönteisen levittämään kuumetautiin Kutaisissa. Ann Walker sai Shibden Halliin elinikäisen asumisoikeuden, mutta hänen vävynsä otti sen haltuunsa, ja Walker päätyi Yorkiin hoitolaan mieleltään järkkyneenä. Walker kuoli lapsuudenkodissaan Cliffe Hillissä 1854.[4][1]

Listeristä on tehty televisiosarja Gentleman Jack, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Sally Wainwright.[4]

Lähteet muokkaa

  1. a b Anne Lister (1791–1840) York Civic Trust. Viitattu 24.4.2019 (englanniksi)
  2. Leena Virtanen: Naisten sankari Anne Lister ei pelännyt mitään. Helsingin Sanomat, 23.4.2019, s. B 17. 1800-luvun bisnesnaisesta kertova Gentleman Jack on vastustamaton sarja heti ensikuvistaan lähtien. Viitattu 24.4.2019.
  3. About the diaries annelister.co.uk. Viitattu 24.4.2019. (englanniksi)
  4. a b Anne Lister of Shibden Hall, Calderdale Museums. Viitattu 24.4.2019 (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa