Liisa Nevalainen
Anna-Liisa Häyrinen (ent. Högdahl, o.s. Nevalainen; 2. toukokuuta 1916 Oulu – 10. joulukuuta 1987 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja salapoliisikirjailija.
| Liisa Nevalainen | |
|---|---|
 Liisa Nevalainen Helsingin Pitäjänkujalla vuonna 1939. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Anna-Liisa Häyrinen |
| Syntynyt | 2. toukokuuta 1916 Oulu, Suomen suuriruhtinaskunta |
| Kuollut | 10. joulukuuta 1987 (71 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | näyttelijä, salapoliisikirjailija |
| Puoliso | Hannes Häyrinen ( 1939; 1987) |
| Sukulaiset | Esko Nevalainen |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1934–1987 |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Perhetausta muokkaa
Liisa Nevalaisen nuorempi veli oli palkittu elokuvaaja Esko Nevalainen.
Ura muokkaa
Nevalaisen ensimmäinen teatterikiinnitys oli Helsingin Kansanteatteriin vuonna 1936, jossa hän työskenteli kymmenen vuotta. Myöhemmin hän näytteli myös Tampereen Työväen Teatterissa sekä Kotkan ja Lahden kaupunginteatterissa. 1950-luvun loppupuolella Nevalainen työskenteli Intimiteatterissa kaksi vuotta. Pitkän teatteriuran lisäksi hän esiintyi 26 elokuvassa vuosina 1934−1962, enimmäkseen pikkuosissa. Nevalaisen ensimmäinen merkittävä filmirooli oli vuoden 1945 elokuvassa Vastamyrkky. Elokuvassa Skandaali tyttökoulussa (1960) hänellä oli pääosa tyttökoulun johtajattarena. Nevalaisella oli myös naispääosa Punaisessa viivassa (1959). Hän teki ehkä tunnetuimman roolinsa elokuvassa Pojat (1962), jossa hän näytteli Jaken äitiä.
Nevalainen siirtyi 1960-luvun puolivälissä televisioon, missä hän alkoi näytellä ja kirjoittaa jaksoja miehensä luotsaamaan Hanski-sarjaan. Hän esiintyi myös suositussa televisiosarjassa Me Tammelat, jossa hän näytteli äiti Tammelaa. Nevalainen myös ohjasi sarjaa yhdessä Eine Laineen kanssa. Lisäksi hän kirjoitti useita televisionäytelmiä.
Näyttelijänuransa jälkeen Nevalainen alkoi kirjoittaa rikosromaaneja. Häneltä ilmestyi yhteensä kahdeksan dekkaria, joissa kerrotaan rikoskomisario Antti Karpalon tutkimuksista. Viimeinen dekkari ilmestyi vuosi ennen Nevalaisen kuolemaa.
Yksityiselämä muokkaa
Vuodesta 1939 kuolemaansa asti Nevalainen oli naimisissa näyttelijä Hannes Häyrisen kanssa. Heillä oli kaksi lasta, Marjukka ja Jukka.
Nevalainen kuoli keuhkoveritulppaan 71-vuotiaana.[1] Nevalainen on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.[2]
Bibliografia muokkaa
- Prinsessa Ruusunen (1975)
- Ruusunpunaiset silmälasit (1977)
- Punainen hattu (1979)
- Kultainen riikinkukko (1981)
- Musta sinfonia (1981)
- Paratiisilintu (1983)
- Everstin talo (1985)
- Viimeinen rooli (1987)
Filmografia muokkaa
- Meidän poikamme ilmassa – me maassa (1934)
- Syntipukki (1935)
- Vaimoke (1936)
- VMV 6 (1936)
- Laivan kannella (1938)
- Jääkärin morsian (1938)
- Herra Lahtinen lähtee lipettiin (1939)
- Hätävara (1939)
- Anu ja Mikko (1940)
- Poikani pääkonsuli (1940)
- Puck (1942)
- Valkoiset ruusut (1943)
- Katariina ja Munkkiniemen kreivi (1943)
- Vastamyrkky (1945)
- Tuhottu nuoruus (1947)
- Paksunahka (1958)
- Iskelmäketju (1959)
- Punainen viiva (1959)
- Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut (1960)
- Justus järjestää kaiken (1960)
- Skandaali tyttökoulussa (1960)
- Nina ja Erik (1960)
- Tyttö ja hattu (1961)
- Älä nuolase... (1962)
- Pojat (1962)
- Hän varasti elämän (1962)
- Me Tammelat (1961–1969, tv-sarja)
- Hanski (1966–1973, tv-sarja)
Lähteet muokkaa
- ↑ Marjamäki, Tuomas: Hannes Häyrinen ja rakkauden kaipuu – Valkokankaan varjot 3/10 Apu. 1.10.2021. Viitattu 31.7.2022.
- ↑ Pekka Vauhkonen: Liisa Nevalaisen viimeinen leposija VLS - Viimeiset leposijat. 24.5.2011. Viitattu 22.5.2023.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Liisa Nevalainen Wikimedia Commonsissa
- Nevalainen, Liisa Kirjasampo.
- Lindroos, Veikko: Murhaavat ruusunpiikit. (artikkeli Liisa Nevalaisen dekkarikirjailijan urasta) Ruumiin kulttuuri, 2010, nro 4.