Anna-Elina Lyytikäinen

suomalainen näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja

Anna-Elina Lyytikäinen (s. 29. maaliskuuta 1971 Kuopio)[1] on suomalainen näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja. Vuonna 2022 hänet valittiin Hämeenlinnan Teatterin johtoon. Hän toimi Tampereen Teatterin pääohjaajana 2016–2021.[2]

Lyytikäinen pyrki Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön koulutusohjelmaan, vaikka ilmaisupainotteiset lukio-opinnot olivat kesken. Hän pääsi opiskelijaksi 1989 ja valmistui näyttelijäksi 1993. Kokopäiväisten näyttelijänopintojen rinnalla hän tentti puuttuvat lukion aineet. Lyytikäisellä oli näyttelijäkiinnitys Lahden kaupunginteatterissa 1993–1994 ja Helsingin Kaupunginteatterissa 1994–1997. Hän pääsi Teatterikorkeakoulun ohjaajantyön koulutusohjelmaan vuonna 1997. Ohjaajaksi Lyytikäinen valmistui 2000 ja hänestä tuli yksi ensimmäisistä taiteen tuplamaistereista Suomessa. Sen jälkeen hän työskenteli freelanceohjaajana ja -näyttelijänä vuodet 2000–2015.[3][4]

Teatteriurallaan Lyytikäisen työt ovat ulottuneet musikaaleista ihmissuhdedraamoihin. Erityisesti hän pitää töistä, joissa voi tutkia ja perehtyä perusteellisesti taustoihin. Lyytikäinen on asunut Tampereella vuodesta 2005. Hän on opiskellut myös esittävien taiteiden johtamista.[3]

Ohjaamisen ja näyttelemisen ohessa Lyytikäinen on kirjoittanut neljä näytelmää:[3]

  • Armon varassa, 2007
  • Hämähäkkimiehen kosto, 2011
  • Sylityksin, 2015
  • 1918 – Teatteri taistelussa, 2018

Hän on näytellyt muun muassa televisiosarjoissa Ruusun aika ja Pappia kyydissä.

LähteetMuokkaa

  1. Anna-Elina Lyytikäinen Elonetissä
  2. Turtola, Kati: Anna-Elina Lyytikäinen ottaa ohjat Hämeenlinnan Teatterissa: maakuntateatteri pyrkii uuden johtajan myötä valtakunnallisesti kiinnostavaksi Yle Uutiset. 28.1.2022. Viitattu 28.1.2022.
  3. a b c Kytölä, Laura: Oppi vie ohjaajaa eteenpäin. (50-vuotishaastattelu) Helsingin Sanomat, 28.3.2021, s. C 21. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047. Artikkelin verkkoversio Viitattu 28.3.2021.
  4. Oikaisuja. Helsingin Sanomat, 30.3.2021, s. A 18. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047. Artikkelin verkkoversio Viitattu 5.4.2021.

Aiheesta muuallaMuokkaa