Andokides (m.kreik. Ἀνδοκίδης, n. 440–391 eaa.) oli yksi attikalaisista puhujista. Hänen tarkkaa syntymä- ja kuolinaikaansa ei tiedetä. Andokides kuului vanhaan eupatridien sukuun, joka johti sukujuurensa aina Odysseukseen saakka.

Vuonna 415 eaa. Andokidesta syytettiin Ateenan hermien häpäisemisestä Alkibiadeen tavoin juuri ennen Sisilian sotaretken alkua. Hän säilytti henkensä ryhtymällä ilmiantajaksi, mutta tuomittiin menettämään osittain kansalaisoikeutensa ja lähtemään maanpakoon Ateenasta. Hän palasi takaisin kaupunkiin demokratian palauttamisen yhteydessä annetun yleisen armahduksen jälkeen 403 eaa. Andokides onnistui vastustajiensa hyökkäyksistä huolimatta saamaan valtion viran ja itselleen merkittävän poliittisen roolin.

Vuonna 391 eaa. Korintin sodan aikana hänet lähetettiin Spartaan neuvottelemaan rauhasta yhtenä Ateenan lähettiläistä, mutta neuvottelut epäonnistuivat.

Andokideen puhetyyli oli yksinkertainen ja koruton, ja hänen käyttämänsä kieli arkista.

Lähteet muokkaa

  • Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.