Anastasia Lapsui
Anastasia Lapsui (s. 1944 Nida, Jamalin Nenetsia, Neuvostoliitto) on Suomessa vuodesta 1993 asunut Neuvostoliitossa syntynyt elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja, joka on kansallisuudeltaan nenetsi. Nenetsin kieli kuuluu suomen kielen tavoin uralilaisiin kieliin.
Anastasia Lapsui | |
---|---|
![]() Anastasia Lapsui Sodankylän elokuvajuhlilla 2009. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1944 (ikä 78–79) Neuvostoliitto |
Ammatti |
elokuvaohjaaja elokuvakäsikirjoittaja elokuvaleikkaaja |
Ohjaaja | |
Palkinnot | |
Parhaan elokuvan Jussi (2001) Parhaan dokumentin Jussi (2003) Suomi-palkinto (2009) |
|
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Siperian luoteisosassa Jäämeren rannalla sijaitsevassa Jamalin Nenetsiassa syntynyt Lapsui valmistui Sverdlovskissa sijaitsevasta Uralin yliopistosta. Ennen elokuvauraansa hän oli radiotoimittaja Salehardin kaupungissa mutta teki myös käsikirjoituksia. Hän on ohjannut yhdessä miehensä Markku Lehmuskallion kanssa elokuvia nenetseistä, saamelaisista ja yleensä pienistä alkuperäiskansoista.
Vuonna 2007 valmistuneesta elokuvasta Matkalla Lapsui sanoo:
»Tällä elokuvalla on minulle erityinen merkitys. Esitän siinä oman näkemykseni nenetsien uskonnosta ja kuolemanjälkeisestä elämästä.[1]»
Filmografia Muokkaa
- Poron hahmossa pitkin taivaankaarta... 1993, leikkaus, musiikki, kertoja, äänitys
- Kadotettu paratiisi 1994, suunnittelu, käännökset nenetsi/suomi, leikkaus, äänitys
- Jäähyväisten kronikka 1995, leikkaus
- Anna 1997, ohjaus, käsikirjoitus
- Uhri – elokuva metsästä 1998, ohjaus, suunnittelu, äänitys, leikkaus
- Seitsemän laulua tundralta 2000, ohjaus, puvustus, leikkaus, lavastus, käsikirjoitus
- Paimen 2001, ohjaus, käsikirjoitus
- Elämän äidit 2002, ohjaus, leikkaus, ääni, laulut
- Jumalan morsian 2003, ohjaus, puvustus, käsikirjoitus
- Fata Morgana 2005, käsikirjoitus, leikkaus, äänitys
- Saamelainen 2007, ohjaus, leikkaus
- Matka 2007, ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus
- Maan muisti, 2009, ohjaus, tuottaja, käsikirjoitus, leikkaus
- Sukunsa viimeinen, 2010
- Yksitoista ihmisen kuvaa, 2012, ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus
- Tsamo, 2015
- Pyhä, 2017, (nimellä Anastasia Lapsuy)
Kirjat Muokkaa
- Lapsui, Anastasia & Lehmuskallio, Markku & Lehmuskallio, Pekka (valokuvaaja): Jäähyväiset tundralle : Siperian nenetsien matkassa. Helsinki: SKS Kirjat, 2023. ISBN 978-951-858-476-9.
Palkinnot ja tunnustukset Muokkaa
- Jussi-palkinto 2001, paras elokuva
- Suomi-palkinto 2009
- Taiteilijaeläke 2014[2]
Lähteet Muokkaa
- Helsingin Sanomat 26.7.2007, s. C6 ja artikkeli Helsingin Sanomien internetsivuilla
- Native Networks (Arkistoitu – Internet Archive)
- Tiedote 25.11.2009: Vuoden 2009 Suomi-palkinnot taiteellisesta luomistyöstä jaettu
Viitteet Muokkaa
- ↑ Anneli Ahonen: Oman kansansa tiennäyttäjä. Helsingin Sanomat, 25.7.2007, s. C6.
- ↑ He saivat taiteilijaeläkkeet - katso lista! 30.6.2014. Ilta-Sanomat. Viitattu 30.6.2014.
Kirjallisuutta Muokkaa
- Toiviainen, Sakari: Kadonnutta paratiisia etsimässä : Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin elokuvat. Helsinki: SKS, 2009. ISBN 978-952-222-067-7.
Aiheesta muualla Muokkaa
- Anastasia Lapsui Elonetissä.
- Kumppani-lehti (Arkistoitu – Internet Archive)
- Festival News
- Skenet