Amr Musa

(Ohjattu sivulta Amr Moussa)

Amr Musa (arab. عمرو موسى‎, s. 3. lokakuuta 1936, usein myös Moussa, Musa) toimi Arabiliiton pääsihteerinä toukokuusta 2001 toukokuuhun 2011. Hän on entinen diplomaatti ja oli Egyptin ulkoministeri kymmenen vuoden ajan.

Amr Musa (2011)

Musa opiskeli lakia Kairon yliopistossa. Hän aloitti uransa Egyptin ulkoministeriössä 1958. Hän oli lähettiläänä Intiaan 1967–1990 ja YK:hon 1990–1991. Hänet nimitettiin vuonna 1991 ulkoministeriksi Ganzurin hallitukseen, jossa hän oli vuoteen 2001. Musa oli kriittinen Yhdysvaltoja ja sen Israel-politiikkaa kohtaan.

Musa on The Timesin mukaan ollut ehkä suosituin virkamies arabimaailmassa. Musaa pidetään yhtenä pääasiallisista arkkitehdeista arabimaiden Israel-politiikan suhteen. Hän tuomitsi vahvasti Israelin aggression palestiinalaisia vastaan ja kieltäytyi kättelemästä Ariel Sharonia vieraillessaan Tel Avivissa tammikuussa 1999. Hänen nimityksensä Arabiliiton johtoon hyväksyttiin yksimielisesti jäsenmaiden kesken. Hän vastusti Irakin sotaa ja Libanonin alueella olevaa sotaa, jossa Israel moukaroi Libanonia.

Musa pyrki Egyptin presidentiksi vuoden 2012 presidentinvaaleissa, mutta jäi vaalin ensimmäisellä kierroksella viidenneksi.[1]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Amr Musa.