Ampumahiihdon maailmanmestaruuskilpailut 1999

Ampumahiihdon maailmanmestaruuskilpailut 1999 järjestettiin 12.14. helmikuuta Kontiolahdella, Suomessa sekä 11.13. maaliskuuta Holmenkollenilla, Norjassa. Kisojen menestynein maa oli Saksa 10 mitalilla (kuusi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia).

Ampumahiihdon maailmanmestaruuskilpailut 1999
Sijainti Kontiolahti/Holmenkollen
 Suomi/ Norja
Kilpailupaikka Kontiolahden ampumahiihtokeskus/Holmenkollenin kansallisareena
Kilpailutapahtumia 10
Avajaiset 12. helmikuuta 1999
Päättäjäiset 13. maaliskuuta 1999
1998
2000

Kilpailujen siirtäminen

muokkaa

Kontiolahti valittiin alun perin kilpailujen järjestäjäksi. Helmikuun puolivälissä käytäviä kilpailuita häiritsi kuitenkin kova pakkanen. Kilpailujen pakkasraja oli –20 °C, mutta lämpötila pysytteli pakkasrajan alapuolella. Kilpailujen alkua jouduttiin lykkäämään kuusi kertaa, mutta 12. helmikuuta kilpailut saatiin avattua pikakilpailuilla. Kontiolahdella kilpailtiin lopulta vain kolmena kilpailupäivänä. Niiden aikana saatiin käytyä miesten ja naisten pikakilpailut, takaa-ajot ja viestit. Normaalimatkat ja yhteislähdöt siirrettiin käytäviksi Holmenkollenin maailmancup-viikonlopun yhteydessä.

Pakkasta yritettiin torjua laduilla esimerkiksi ladun varrelle rakennetuin nuotioin, foliopeittein, lämpöpuhaltimin ja helikopterein. Lämmittämisyritykset herättivät maailmanlaajuista huomiota. Jälkikäteen on kuitenkin myönnetty lämmittämisyritysten olleen osittain mediatemppu. Lisäksi kilpailujärjestelyitä sotki lennonjohtajien lakko, jonka vuoksi kilpailijoita ei voitu lennättää suoraan Joensuun lentoasemalle.[1]

Seuraavan kerran Kontiolahti pääsi isännöimään MM-kilpailuja vuonna 2015.

Miehet

muokkaa

10 km pikakilpailu

muokkaa

12. helmikuuta - Kontiolahti

Sija Maa Kilpailija Aika / sakot
1   Frank Luck 28.05,6 / 0
2   Patrick Favre + 22,0 / 0
3   Frode Andresen + 40,8 / 2

12,5 km takaa-ajo

muokkaa

13. helmikuuta - Kontiolahti

Sija Maa Kilpailija Aika / sakot
1   Ricco Groß 35.37,8 / 0
2   Frank Luck + 27,2 / 3
3   Sven Fischer + 40,9 / 3

20 km normaalimatka

muokkaa

11. maaliskuuta - Holmenkollen

Sija Maa Kilpailija Aika / sakot
1   Sven Fischer 53.53,2 / 1
2   Ricco Groß + 8,7 / 0
3   Vadim Sašurin + 37,3 / 0

15 km yhteislähtö

muokkaa

13. maaliskuuta - Holmenkollen

Sija Maa Kilpailija Aika / sakot
1   Sven Fischer 39.39,9 / 2
2   Vladimir Dratšov + 9,9 / 2
3   Ole Einar Bjørndalen + 17,4 / 0

4 × 7,5 km viesti

muokkaa

14. helmikuuta - Kontiolahti

Sija Maa Joukkue Aika / sakot
1   Aleksei Aidarov, Petr Ivaško,
Vadim Sašurin, Oleg Ryženkov
1.23.19,3 / 1
2   Viktor Maigurov, Vladimir Dratšov,
Sergei Rotškov, Pavel Rostovtsev
+ 23,1 / 2
3   Halvard Hanevold, Dag Bjørndalen,
Frode Andresen, Ole Einar Bjørndalen
+ 37,0 / 4

Naiset

muokkaa

7,5 km pikakilpailu

muokkaa

12. helmikuuta - Kontiolahti

Sija Maa Kilpailija Aika / sakot
1   Martina Zellner 26.59,9 / 2
2   Magdalena Forsberg + 4,5 / 1
3   Olena Zubrylova + 8,3 / 3

10 km takaa-ajo

muokkaa

13. helmikuuta - Kontiolahti

Sija Maa Kilpailija Aika / sakot
1   Olena Zubrylova 32.17,5 / 2
2   Martina Halinárová + 1.02,0 / 1
3   Martina Zellner + 1.07,6 / 2

15 km normaalimatka

muokkaa

11. maaliskuuta - Holmenkollen

Sija Maa Kilpailija Aika / sakot
1   Olena Zubrylova 43,28,1 / 0
2   Corinne Niogret + 2.03,9 / 0
3   Albina Ahatova + 3.13,6 / 1

12,5 km yhteislähtö

muokkaa

13. maaliskuuta - Holmenkollen

Sija Maa Kilpailija Aika / sakot
1   Olena Zubrylova 40,08,2 / 4
2   Olena Petrova + 3,1 / 2
3   Magdalena Forsberg + 8,7 / 3

4 × 7,5 km viesti

muokkaa

14. helmikuuta - Kontiolahti

Sija Maa Joukkue Aika /sakot
1   Uschi Disl, Simone Greiner-Petter-Memm,
Katrin Apel, Martina Zellner
1.36.56,0 / 1
2   Nadežda Talanova, Galina Kukleva,
Olga Romaško, Albina Ahatova
+ 38,3 / 3
3   Delphyne Burlet, Florence Baverel,
Christelle Gros, Corinne Niogret
+ 46,9 / 0

Mitalitaulukko

muokkaa
Sija Maa      
1.   Saksa 6 2 2
2.   Ukraina 3 1 1
3.   Valko-Venäjä 1 0 1
4.   Venäjä 0 3 1
5.   Ranska 0 1 1
5.   Ruotsi 0 1 1
7.   Italia 0 1 0
7.   Slovakia 0 1 0
9.   Norja 0 0 3

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.