Amir Abbas Hoveida (pers. ‏امیرعباس هویدا‎‎, Amir ʿAbbās Hoveydā; 18. helmikuuta 1919 Teheran7. huhtikuuta 1979 Teheran) oli iranilainen poliitikko, joka toimi Iranin pääministerinä vuosina 1965–1977.[1] Hän oli Iranin nykyhistorian pitkäaikaisin pääministeri.[2]

Amir Abbas Hoveida
Iranin 42. pääministeri
Monarkki Mohammed Reza Pahlavi
Edeltäjä Hassan Ali Mansur
Seuraaja Jamshid Amouzegar
Henkilötiedot
Syntynyt18. helmikuuta 1919
Teheran, Persia
Kuollut7. huhtikuuta 1979 (60 vuotta)
Teheran, Iran
Puoliso Leila Emami (vih. 1967; ero 1973)
Tiedot
Puolue Uusi Iran
Rastakhiz
Tutkinnot Université libre de Bruxelles
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Elämä

muokkaa

Varhainen ura

muokkaa

Hoveidan isä oli bahai-uskoa edustanut diplomaatti, äiti šiialainen.[2] Hoveida kävi ranskalaista koulua Beirutissa ja opiskeli valtiotieteitä Brysselin vapaassa yliopistossa sekä Sorbonnen yliopistossa Pariisissa. Hän palasi Iraniin vuonna 1942 ja pääsi maan ulkoministeriön palvelukseen.[3][2][1] Hän työskenteli diplomaattina Iranin lähetystöissä Pariisissa vuosina 1945–1947 ja Bonnissa 1947–1951, Yhdistyneissä kansakunnissa 1951–1957 sekä Ankarassa 1957. Hoveida kuului vuodesta 1958 Iranin kansallisen öljy-yhtiön (NIOC) johtokuntaan.[1] Hän liittyi 1960-luvun alussa ystävänsä Hassan Ali Mansurin johtamaan Uusi Iran (Irān-e Novin) -puolueeseen, joka pyrki toimeenpanemaan šaahi Mohammad Reza Pahlavin julistamaa kansallista uudistumista eli ”valkoista vallankumousta”.[3] Hoveida oli Mansurin hallituksen valtiovarainministerinä vuosina 1964–1965.[2]

Pääministerikausi

muokkaa

Reza Pahlavi nimitti Hoveidan pääministeriksi salamurhatun Mansurin tilalle tammikuussa 1965. Hoveida oli tämän jälkeen yli vuosikymmenen ajan Iranin toiseksi mahtavin mies šaahin jälkeen,[3] tosin šaahi käytti itse suurta osaa normaalisti pääministerille kuuluneesta vallasta.[2] Öljyn hinnan nousu ja länsimaiden kanssa tehdyt edulliset kauppasopimukset toivat Iranille suuria vientituloja, joita Hoveidan hallitus käytti erilaisiin kehityshankkeisiin.[1][3] Samalla myös korruptio rehotti ja hallituksen arvostelijoita vaiennettiin.[3] Hoveidan johtama Uusi Iran sai murskavoiton vuoden 1971 parlamenttivaaleissa. Saman vuoden lokakuussa Persepoliissa järjestettiin mahtipontiset Persian valtakunnan perustamisen 2500-vuotisjuhlat.[1] Vuonna 1975 šaahi määräsi Iranin siirtymään yksipuoluejärjestelmään, jolloin Uusi Iran lakkautettiin ja Hoveidasta tehtiin uuden Rastakhiz-puolueen pääsihteeri.[2] Taloudellisten vaikeuksien ja poliittisten levottomuuksien kasvaessa šaahi erotti lopulta Hoveidan elokuussa 1977 ja nimitti uudeksi pääministeriksi Jamshid Amouzegarin.[1][3]

Loppuelämä

muokkaa
 
Hoveida oikeuden edessä vuonna 1979.

Pääministerikautensa jälkeen Hoveida sai vielä jatkaa vähäisemmässä tehtävässä hoviministerinä, mutta hän erosi syyskuussa 1978. Hänet vangittiin saman vuoden marraskuussa, kun šaahi ja tämän nimittämä uusi sotilashallinto yrittivät ehkäistä vallankumouksen puhkeamisen myötäilemällä opposition vaatimuksia ja tekemällä Hoveidasta syntipukin.[2][1][3] Islamilaisen vallankumouksen puhjettua šaahi lähti maanpakoon, mutta Hoveida kieltäytyi pakenemasta ja antautui helmikuussa 1979 ajatollah Khomeinin johtamalle uudelle islamilaiselle hallinnolle. Islamilainen vallankumoustuomioistuin tuomitsi Hoveidan huhtikuussa 1979 järjestetyssä suljetussa oikeudenkäynnissä kuolemaan syytettynä 17 eri rikoksesta, mukaan lukien ”metsien tuhoaminen” ja ”turmeluksen levittäminen maailmaan”. Hänet teloitettiin ampumalla vain 15 minuuttia tuomion langettamisen jälkeen Qasrin vankilan pihalla Teheranissa.[4][2][1][3]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f g h Amīr ʿAbbas Hoveyda (englanniksi) Encyclopædia Britannica. Viitattu 4.3.2020.
  2. a b c d e f g h Abbas Milani: Hoveyda, Amir Abbas (englanniksi) Encyclopædia Iranica (2004). Viitattu 4.3.2020.
  3. a b c d e f g h Neguin Yavari: Hoveyda, Amir Abbas (englanniksi) Encyclopedia of the Modern Middle East and North Africa (2004), Encyclopedia.com. Viitattu 4.3.2020.
  4. Youssef M. Ibrahim: Ex-Premier Hoveida is executed in Iran after closed trial (englanniksi) New York Times 8.4.1979. Viitattu 4.3.2020.

Aiheesta muualla

muokkaa