Amanda MacKinnon Gaiman Palmer (s. 30. huhtikuuta 1976) on yhdysvaltalainen artisti, joka tunnetaan parhaiten The Dresden Dolls -yhtyeen laulajana, pianistina ja lauluntekijänä.

Amanda Palmer
Amanda Palmer vuonna 2008.
Amanda Palmer vuonna 2008.
Henkilötiedot
Syntynyt30. huhtikuuta 1976 (ikä 47)
New York, Yhdysvallat
Muusikko
Laulukielet englanti
Aktiivisena 1995
Tyylilajit vaihtoehtorockView and modify data on Wikidata
Soittimet koskettimet, piano, ukulele
Yhtyeet The Dresden Dolls, Evelyn Evelyn
Levy-yhtiöt Roadrunner Records
Aiheesta muualla
www.amandapalmer.net

Elämäkerta muokkaa

Palmer varttui Lexingtonissa Massachusettsissa[1] ja opiskeli Wesleyan Universityssä Connecticutissa.[2] Myöhemmin hän perusti teatteriesityksiä järjestävän Shadowbox Collectiven ja ohjasi muun muassa ryhmän The Legendary Pink Dots -yhtyeen musiikkiin perustuvan tuotannon Hotel Blanc vuonna 2002.[3] Lisäksi hän esiintyi ”The Eight Foot Bride” -nimisenä elävänä patsaana Yhdysvaltojen ohella myös Skotlannissa ja Australiassa. Palmerin nykyinen kotikaupunki on Boston, joka on yksi hänen kappaleidensa aiheista. Palmer on naimisissa kirjailija Neil Gaimanin kanssa[4].

The Dresden Dolls muokkaa

Lokakuussa 2000 Palmer tapasi Brian Viglionen ja yhdessä he perustivat The Dresden Dolls -yhtyeen. Yhtye julkaisi kolme albumia, joista Palmer julkaisi myös nuottikirjat The Dresden Dolls Companion ja The Virginia Companion.

Sooloura muokkaa

 
Amanda Palmer esiintymässä vuonna 2008.
 
Amanda Palmer vuonna 2011.

Palmer julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Who Killed Amanda Palmer 16. syyskuuta 2008. Levyn nimi on viittaus Twin Peaks -televisiosarjaan, joka keskittyi Laura Palmer -nimisen hahmon kuolemaa seuraaviin tapahtumiin. Albumin tuotti Ben Folds, joka myös soittaa levyllä. Muita vierailijoita levyllä ovat esimerkiksi East Bay Ray (Dead Kennedys) ja Annie Clark (St. Vincent). Kesällä 2009 ilmestyi lisäksi albumin nimeä kantava kirja, joka sisältää kuvia, joissa Palmer näyttäisi olevan murhattu. Kirjan päävalokuvaaja on Kyle Cassidy ja tekstistä vastaa Neil Gaiman.

Keväällä 2009 Palmer palasi high schooliinsa Lexingtonissa työskennelläkseen vanhan ohjaajansa ja mentorinsa Steven Bogartin kanssa, ja yhdessä koulun oppilaiden kanssa he kehittivät näytelmän With the Needle that Sings in Her Heart. Se sai innoituksensa Neutral Milk Hotelin albumista In the Aeroplane Over the Sea sekä Anne Frankin päiväkirjasta.[5]

Tuotanto muokkaa

Soolotuotanto muokkaa

Studioalbumit muokkaa
  • Who Killed Amanda Palmer (2008)
  • Amanda Palmer Goes Down Under (2011)
EP:t muokkaa
  • Amanda Palmer Performs the Popular Hits of Radiohead on Her Magical Ukulele (2010)

Kirjat muokkaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Amanda Palmer.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.