Avaa päävalikko
Viktor Alonzo Sundman

Viktor Alonzo Sundman (19. kesäkuuta 1895 Maarianhamina14. huhtikuuta 1960) oli suomalainen jääkärikenraali. Hänen vanhempansa olivat merikapteeni Anders Viktor Sundman ja Emilia Eriksson. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Signe Maria Hydenin kanssa, josta hän erosi vuonna 1925 ja avioitui uudelleen vuonna 1926 Helvi Margit Esterita Holstin kanssa.

Sisällysluettelo

OpinnotMuokkaa

Hän kirjoitti ylioppilaaksi Maarianhaminan keskikoulun jatkoluokilta vuonna 1912 ja liittyi Åbo Nationiin. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina 1912–1915. Sotakorkeakoulun komentajakurssin hän suoritti vuonna 1928 ja yleinen osasto vuosina 1931–1932.

JääkäriaikaMuokkaa

 
Jääkäripataljoona 27:n 4. komppania.

Hän liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 4. komppaniaan 21. joulukuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän suoritti Saksassa ollessaan useita erikoiskursseja ja sotakoulun A-kurssin Libaussa vuonna 1917.

Suomen sisällissotaMuokkaa

Katso myös: Suomen sisällissota

Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 kapteeniksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet määrättiin aluksi matkustamaan Ahvenanmaalle ja ottaa siellä olevat joukot komentoonsa, mutta tilanteen muuttuessa määräys muutettiin siten, että hänen tuli ottaa komppanianpäällikkyys 2. Jääkärirykmentin 6. jääkäripataljoonan 2. komppaniasta. Hänet komennettiin 3. huhtikuuta 1918 alkaen pataljoonan komentajaksi. Hän otti suomen sisällissodassa osaa taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella ja Kuokkalassa.

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Sisällissodan jälkeen hänet siirrettiin 28. toukokuuta 1918 Yleisesikunnan järjestelyosastoon ja 15. heinäkuuta 1918 Meripataljoonan komentajaksi. Suomen valkoisen kaartin Vöyrin pataljoonan komentajaksi hänet siirrettiin 9. syyskuuta 1918 ja Karjalan kaartin rykmentin komentajan apulaiseksi 10. syyskuuta 1924. Uudenmaan rykmentin III pataljoonan komentajan tehtävät hän vastaanotti 31. lokakuuta 1925, mistä hänet siirrettiin 12. helmikuuta 1926 Porin rykmentin komentajan apulaiseksi. Savon prikaatin III pataljoonan komentajaksi hänet siirrettiin 28. toukokuuta 1930 ja Vuoksen jääkäripataljoonan komentajaksi 25. syyskuuta 1930, josta hänet siirrettiin 1. heinäkuuta 1933 Yleisesikunnan koulutustoimiston päälliköksi. Hänet komennettiin sotilasasiamieheksi Saksaan, Italiaan ja Unkariin 4. joulukuuta 1937. Rykmenttien komentajien viransijaisuuksia hän on hoitanut vuosina 1924–1929 Suomen valkoisessa kaartissa, Karjalan kaartin rykmentissä ja Porin rykmentissä sekä Polkupyöräpataljoona 3:ssa. Yleisesikunnan komento-osaston virkaatekevänä päällikkönä hän toimi 1. huhtikuuta - 1. lokakuuta 1935 välisen ajan.

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Talvisotaan hän ei osallistunut, koska oli komennettuna sotilasasiamieheksi Eurooppaan, mutta välirauhan aikana hän toimi Puolustusvoimain Pääesikunnan Komento-osaston ja Koulutusosaston päällikkönä. Jatkosodan syttyessä hän sai komentoonsa 2. jääkäriprikaatin, jonka komentajana osallistui taisteluihin Ilomantsi – Karhumäki akselilla, Hiisijärvellä ja Ägläjärvellä, missä haavoittui elokuussa 1941. Haavoista toivuttuaan hän sai vuonna 1942 komentoonsa Jalkaväkirykmentti 13:n, josta hänet komennettiin 17. divisioonan komentajaksi ja osallistui taisteluihin Syvärillä ja Karjalankannaksella (Tienhaara – Suomenvedenpohja -akselilla).

Sotien jälkeinen aikaMuokkaa

Rauhan tultua hän vastaanotti Helsingin sotilasläänin komentajan tehtävät, missä tehtävässä oli vuoteen 1949 saakka, jolloin siirtyi Puolustusvoimain Pääesikunnan Yleisesikunnan päälliköksi ja oli toimessa vuoteen 1955 saakka, jolloin erosi vakinaisesta palveluksesta ja siirtyi Teollisuuden Polttoöljyn toimitusjohtajaksi, mitä tehtävää hän hoiti aina kuolemaansa saakka. Hänet haudattiin Helsingin vanhalle hautausmaalle.

LuottamustoimetMuokkaa

Hän toimi Puolustuslaitoksen määrävahvuuskomitean jäsenenä vuonna 1919 ja jalkaväen asiantuntijana Puolustusministeriön määrävahvuuskomiteassa hän oli vuonna 1920 sekä pistooliohjesääntökomitean puheenjohtajana vuonna 1922. Taisteluvälinemäärävahvuuskomitean jäsenenä hän toimi vuonna 1923 ja 1. divisioonan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuonna 1923 sekä ohjesääntötoimikunnan vakinainen jäsenenä vuosina 1934–1937. Hän toimi Korkeimmanoikeuden sotilasjäsenenä vuosina 1947–1949 ja Suomen Tennisliiton puheenjohtajana vuosina 1945–1954. Ohjesääntötoimikunnan puheenjohtajana hän toimi vuodesta 1946 lähtien. Akkuteollisuus Oy:n ja Teräskonttori Oy:n johtokunnan jäsenenä hän myös on toiminut. Puolustusvoimien ohjesääntökomiteaan hän kuului vuodesta 1946 alkaen. Pukukomitean puheenjohtajana hän toimi vuodesta 1947 alkaen.

UrheilusaavutuksetMuokkaa

Hän voitti Armeijan mestaruuden 300 m. ammunnassa sotilaskiväärillä Turussa vuonna 1923.

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.