Avaa päävalikko

Allan Rex Sandage (18. kesäkuuta 192613. marraskuuta 2010[2]) oli yhdysvaltalainen tähtitieteilijä. Hän sai opetusta Edwin Hubblelta ja jatkoi tämän työtään hänen kuoltuaan sydänkohtaukseen vuonna 1953. Hän opiskeli fysiikkaa Illinois'n yliopistossa ja valmistumisensa jälkeen vuonna 1948 siirtyi California Institute of Technologyn tähtitieteelliselle osastolle jatko-opiskelemaan.[1]

Allan Sandage
Allan Rex Sandage
Henkilötiedot
Syntynyt 18. kesäkuuta 1926[1]
Iowa, Yhdysvallat[1]
Kuollut 13. marraskuuta 2010 (84 vuotta)[1]
San Gabriel, Kalifornia, Yhdysvallat[1]
Kansalaisuus yhdysvaltalainen
Koulutus ja ura
Väitöstyön ohjaaja Walter Baade
Instituutti California Institute of Technology
Opettaja Walter Baade
Tutkimusalue tähtitiede, fysiikka
Palkinnot

Sandage tunnetaan ensisijaisesti hänen galaksien etäisyyksiä ja Hubblen vakion arvon havaintoihin perustuvaa määrittämistä koskevista töistään. Sandage oli myös eräs ensimmäisiä kvasaarien tutkijoita.[3] Kosmologisen tutkimuksen ohessa hän myös löysi (96155) 1973 HA -nimisen asteroidin.

Sandage aloitti työnsä Palomarin observatoriossa. Hän oli 1950-luvulta lähtien kansainvälisesti huomattava tutkija ja julkaisi uransa aikana yli 500 tieteellistä artikkelia.[1] Sandagelle myönnettiin muun muassa Helen B. Warner -palkinto (1957), Eddington-mitali (1963), Royal Astronomical Societyn kultamitali (1967), National Medal of Science (1970), Bruce-mitali (1975) ja Crafoord-palkinto (1991). Lisäksi asteroidi 9963 Sandage on nimetty hänen kunniakseen.

Sandage kääntyi 60-vuotiaana kristinuskoon. Hän ei pitänyt tätä ristiriitaisena hänen tieteellisen elämäntyönsä kanssa. Sandage menehtyi haimasyöpään.[4]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f Overbye, Dennis: Allan Sandage, Astronomer, Dies at 84; Charted Cosmos’s Age and Expansion The New York Times. 17.11.2010. Viitattu 9.2.2019 (englanniksi).
  2. Beatty, Kelly: Tribute to a Pioneering Cosmologist Sky & Telescope. 15.11.2010. Sky Publishing. Viitattu 16.11.2010. (englanniksi)
  3. Reich, Eugenie Samuel: Allan Sandage, surveyor of the cosmos, dies at 84 Nature NewsBlog. 15.11.2010. Viitattu 9.2.2019 (englanniksi).
  4. Carnegie Cosmologist Allan Sandage Dies Carnegie Science. 16.11.2010. Viitattu 9.2.2019 (englanniksi).

Aiheesta muuallaMuokkaa


Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.