Alfred von Tirpitz
Alfred von Tirpitz (19. maaliskuuta 1849 – 6. maaliskuuta 1930) oli Saksan keisarikunnan laivaston (saks. Kaiserliche Marine) suuramiraali, laivastoministeri ja laivaston komentaja ensimmäisessä maailmansodassa 1914–1916. Sodan jälkeen hän liittyi Saksalaiskansalliseen kansanpuolueeseen, ja hänet valittiin sen edustajana valtiopäiville vuonna 1924. Hän oli myös merkittävässä roolissa Paul von Hindenburgin asettumisessa presidenttiehdokkaaksi vuoden 1925 presidentinvaaleissa.
Alfred von Tirpitz | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 19. maaliskuuta 1849 Küstrin |
Kuollut | 6. maaliskuuta 1930 (80 vuotta) |
Ammatti | sotilas |
Sotilashenkilö | |
Palvelusvuodet | 1865–1916 |
Taistelut ja sodat |
Ranskan–Preussin sota ensimmäinen maailmansota |
Sotilasarvo | suuramiraali |
Ylennykset |
aliluutnantti (1869) kapteeniluutnantti (1875) vara-amiraali (1894) suuramiraali (1911) |
Joukko-osasto | Saksan keisarikunnan laivasto |
Elämäkerta
muokkaaAlfred von Tirpitz syntyi Küstrinissa Brandenburgissa virkamiehen poikana ja varttui Frankfurt an der Oderissa. Hänellä oli vanhempi veli Max, joka palveli myöhemmin armeijassa[1] ja ansaitsi Ranskan–Preussin sodassa Rautaristin.[2]
Von Tirpitz liittyi Preussin laivastoon huhtikuussa 1865[3] ja aloitti elokuussa 1868 opinnot Kielin laivastokoulussa. Hän valmistui koulusta seuraavana vuonna, ja hän sai ylennyksen aliluutnantiksi 22. syyskuuta 1869.[4]
Upseeriksi nimityksensä jälkeen von Tirpitz palveli ensin torpedolaivastossa, mutta liittyi 1871 yhdistyneen Saksan laivastoministeriön torpedo-osastoon.[lähde? ] Lokakuussa 1874 hän aloitti luutnanttina opintonsa laivastokoulun seuraajassa Saksan laivastoakatemiassa, ja hänet ylennettiin 18. marraskuuta 1875 kapteeniluutnantiksi.[5] Tammikuussa 1877 hänestä tuli laivaston torpedoasiain komission nalleista ja räjähteistä vastanneen osaston päällikkö.[6]
Tirpitz liittyi laivaston esikuntaan 1892 ja hänet ylennettiin vara-amiraaliksi 1895. Vuodet 1896–1897 hän komensi Aasian risteilijäosastoa ja valvoi Kiaochowin (Jiaozhou) ottamista Saksan satamaksi. Vuonna 1897 hänestä tuli laivastoministeri. Tirpitz oli pääasiassa vastuussa ensimmäistä maailmansotaa edeltäneestä laivaston kilpavarustelusta. Vuosien 1898, 1900, 1908 ja 1912 laivastolaeilla Saksan laivasto kasvoi vuoteen 1914 mennessä maailman toiseksi suurimmaksi, saavuttaen kaksi viidesosaa Britannian kuninkaallisen laivaston vahvuudesta. Siihen kuului seitsemän modernia dreadnought-taistelulaivaa, viisi taisteluristeilijää, 25 risteilijää, 20 vanhempaa taistelulaivaa ja yli 40 sukellusvenettä. Saksan laajennusohjelma ajoi britit kalliiseen kilpavarusteluun ja lähentämään välejään Ranskaan.[lähde? ]
Tirpitzistä tuli suuramiraali 1911, ja hänet nimitettiin laivaston komentajaksi sodan puhjetessa. Huolimatta laajennusohjelmasta sota alkoi Tirpitzin mielestä liian aikaisin, koska vuoden 1900 laajennus oli suunniteltu 17 vuoden aikataululla. Hän alkoi ajaa sukellusveneiden määrän kasvattamista ja niiden rajoittamatonta käyttöä. Sodan aikana rakennettiin 345 venettä, minkä lisäksi yli 200 oli rakenteilla Saksan antautuessa.[lähde? ]
Sodassa laivasto oli pääasiassa passiivinen ratkaisematonta Skagerrakin taistelua lukuun ottamatta. Vuoden 1915 RMS Lusitanian upotuksen jälkeen sukellusvenesotaa rajoitettiin. Von Tirpitz erosi protestina 15. maaliskuuta 1916. Hänen seuraajansa laivastoministerinä oli Eduard von Capelle.[lähde? ]
Politiikassa
muokkaaSodan lopulla vuonna 1917 von Tirpitz oli perustamassa lyhytikäiseksi jäänyttä konservatiivista Saksalaista isänmaan puoluetta (saks. Deutsche Vaterlandspartei).
Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue pyysi von Tirpitziä vuonna 1921 jäsenekseen, mutta tämä kieltäytyi. Hän ei ollut koskaan erityisen antisemitistinen, vaikka halusikin estää Itä-Euroopan juutalaisten maahanmuuton Saksaan.[7]
Von Tirpitz antoi vuonna 1922 Saksalaiskansallisen kansanpuolueen (DNVP) uudelle lehdistötiedotetoimistolle tukensa 1922.[8] Hänet valittiin toukokuun valtiopäivävaaleissa 1924 valtiopäiville DNVP:n edustajana. Hänen puolueensa kehotti häntä pyrkimään valtakunnankansleriksi, ja 21. toukokuuta 1924 hän asettui ehdolle. Keskustapuolue ja demokraattinen puolue kuitenkin vastustivat ajatusta hänestä kanslerina, minkä lisäksi ajatus oli ulkopoliittisesti riskialtis. Valtakunnankansleri Wilhelm Marx muodosti jälleen hallituksen.[9] Myöhemmin samana vuonna von Tirpitz sai DNVP:ltä puolueen kunniapuheenjohtajan arvonimen.[10]
Saksan presidentti Friedrich Ebert kuoli 28. helmikuuta 1925, jolloin oli järjestettävä presidentinvaalit. Von Tirpitziä ei valittu presidenttiehdokkaaksi, mutta DNVP:n pyynnöstä tämä lähestyi marsalkka Paul von Hindenburgia ja pyysi tätä asettumaan ehdolle toisella kierroksella, sillä ainoastaan tällä katsottiin olevan mahdollisuus voittaa sosialistien tukema Wilhelm Marx. Hindenburg suostui, ja hänet valittiin presidentiksi 26. huhtikuuta.[11][12]
Von Tirpitzin viimeisen poliittiset toimet olivat Youngin suunnitelmaa vastustavan adressin allekirjoittaminen ja sitä vastustavalle marssille osallistuminen. Hän kuoli 6. maaliskuuta 1930 saatuaan sydänkohtauksen matkalla Berliinistä kotiinsa. Hänet haudattiin valtiollisten hautajaisten jälkeen Waldfriedhofin hautausmaalle Müncheniin, samoin kuin myöhemmin myös hänen vaimonsa ja tyttärensä.[13]
Muuta
muokkaaDiplomaatti Ulrich von Hassell oli von Tirpitzin vävy. Von Hassell avioitui von Tirpitzin vanhimman tyttären Ilsen kanssa vuonna 1911.[14]
Saksan laivaston vuonna 1939 vesille laskettu taistelulaiva Tirpitz nimettiin Alfred von Tirpitzin mukaan. Hänen tyttärensä Ilse suoritti aluksen kastamisen.[13]
Lähteet
muokkaa- Jones, Larry Eugene: The German Right, 1918–1930: Political Parties, Organized Interests, and Patriotic Associations in the Struggle Against Weimar Germany. Cambridge University Press, 2020. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- Kelly, Patrick J.: Tirpitz: And the Imperial German Navy. Indiana University Press, 2011. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Viitteet
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alfred von Tirpitz Wikimedia Commonsissa