Aleksandra Fjodorovna (Alix)
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit lisätä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Puuttuu kunnolliset lähteet. |
Aleksandra Fjodorovna, syntyjään Hessen-Darmstadtin prinsessa Alix Victoria Helena Louise Beatrice (Prinzessin Alix Viktoria Helene Luise Beatrix von Hessen und bei Rhein) (6. kesäkuuta 1872 Darmstadt, Hessen – 17. heinäkuuta 1918 Jekaterinburg) oli keisarinna ja Venäjän viimeisen keisarin Nikolai II:n puoliso.[1]
Perhe ja avioliittoMuokkaa
Alixin isä oli Hessenin suurherttua Ludvig IV ja äitinsä Britannian prinsessa Alice, kuningatar Viktorian ja Prinssi Albertin tytär. Alix on saksalainen muoto Alice-äidin nimestä. Käännyttyään luterilaisuudesta ortodoksisuuteen hän sai nimen Aleksandra Fjodorovna.[2]
Alixin äiti kuoli tytön ollessa vain kuuden vanha, ja Alix kasvoi kuningatar Viktorian hovissa.[3]
Alix kihlautui Venäjän perintöruhtinaan Nikolai II:n kanssa huhtikuussa 1894. Keisari Aleksanteri III:n kuoltua Nikolaista tuli saman vuoden marraskuussa 25-vuotiaana Venäjän keisari. Pari vihittiin 26. marraskuuta 1894 Talvipalatsissa ja kruunattiin seuraavana vuonna.
He saivat viisi lasta:
- suuriruhtinatar Olga Nikolajevna, s. 1895
- suuriruhtinatar Tatjana Nikolajevna, s. 1897
- suuriruhtinatar Maria Nikolajevna, s. 1899
- suuriruhtinatar Anastasia Nikolajevna s. 1901
- suuriruhtinas Aleksei Nikolajevitš s. 1904
Aleksandra Fjodorovna oli perinyt isoäidiltään kuningatar Victorialta perinnöllisen verenvuototaudin (hemofilia) geenin, joka kuitenkin ilmenee vain puolella miesjälkeläisistä. Tautia sairasti kruununperijä Aleksei.
Keisarinna AleksandraMuokkaa
LoppuvaiheetMuokkaa
Helmikuun vallankumouksen aikana 1917 Aleksandra Fjodorovna oli Tsarskoje Selossa. Keisarin vallastaluopumisen jälkeen Venäjän väliaikainen hallitus otti tehtäväkseen keisariperheen suojelun. Ensin heitä pidettiin vankeina kotonaan Tsarskoje Selossa, mutta myöhemmin vartiojoukkojen siirryttyä vallankumouksellisten puolelle heidät päätettiin siirtää turvaan Siperiaan Tobolskiin.
Tobolskissa he saivat aluksi elää suhteellisen normaalia elämää, mutta väliaikaisen hallituksen kaaduttua ja bolsevikkien tultua valtaan syksyllä 1917 otteet kovenivat. Ensin keisari, hänen puolisonsa ja heidän tyttärensä Maria siirrettiin Ipatjevin taloon Jekaterinburgiin Uralille. Aleksei oli verenvuotokohtauksen jälkeen huonossa kunnossa, ja hänen kolme sisartaan ja osa palveluskunnasta jäivät edelleen hoitamaan häntä Tobolskiin. Aleksein toivuttua myös heidät siirrettiin Jekaterinburgiin. Siellä keisariperhe oli vankien asemassa. Heidän huoneidensa ikkunat oli maalattu umpeen eivätkä he päässeet kirkkoon tai saaneet vastaanottaa vierailijoita.
Vähitellen vartijat kuitenkin muuttuivat vankejaan kohtaan myötämielisemmiksi, jolloin bolševikkihallinto päätti lähettää tilalle uudet vartijat. Nämä vartijat kuuluivat pahamaineiseen Tšekaan, ja Moskovasta tulleen käskyn mukaan he teloittivat koko keisariperheen 17. heinäkuuta 1918 Ipatjevin talon kellarissa. Väite, että Moskovasta olisi lähetetty tappokäsky Jekaterinburgiin, on kuitenkin vailla todisteita, sillä tappokäskysähkettä ei ole arkistoista löytynyt. Edvard Radzinskillä on ollut pääsy salaisimpiinkin arkistoihin, mutta hän ei ole löytänyt sähkettä. Valtaosa teloittajista oli bulgarialaisia ja unkarilaisia sotavankeja, joita käytettiin tällaisiin venäläisille itselleen vastenmielisiin tehtäviin, mutta heidän johtajansa kapteeni Jakov Jurovski ja komissaari Pjotr Jermakov olivat venäläisiä.[4]
Keisarillisen perheen jäännökset, kahta lasta lukuun ottamatta, nostettiin haudasta vuonna 1991. Ensimmäisenä tunnistettiin juuri keisarinna, jonka leuassa olivat odotetusti jäljellä platinaiset hammaspaikat ja kaksi kokonaista platinahammasta. Kallosta tehty DNA-testi vahvisti asian, Aleksandra Fjodorovna oli kuningatar Viktorian jälkeläinen suoraan alenevassa äidin puoleisessa linjassa, kuten on Britannian nykyisen hallitsijan puoliso, Edinburghin herttua prinssi Philip, jonka verinäytettä kokeessa käytettiin vertailuun.
Ruumiit haudattiin juhlallisesti uudelleen Pietari-Paavalin katedraaliin Pietarin keskustassa vuonna 1998. Edustava joukko Euroopan kuninkaallisia osallistui hautajaisiin. Myös presidentti Boris Jeltsin osallistui hautajaisiin kommunistien paheksunnasta huolimatta. Aleksadran hautaamisen teki mahdolliseksi Jurovskin erehdys, sillä Jurovskin tarkoitus oli polttaa Aleksandra jäljettömiin. Jurovskin mukaan he polttivatkin vahingossa hovineidin.[5] [6]
Karlovcin synodi kanonisoi murhatut keisarillisen perheen jäsenet vuonna 1960. Venäjän ortodoksinen kirkko toteutti oman kanonisointinsa vuonna 2000.
Katso myösMuokkaa
LähteetMuokkaa
- ↑ Venäjän Perintöruhtinas Suuriruhtinas Nikolai ja Hessenin prinsessa Alix. Suomen kuvalehti, 01.01.1894, nro 9, s. 5–6. Kansalliskirjasto Viitattu 12.07.2015.
- ↑ Ryske storfursten-tronföljarens förlofning. Björneborgs Tidning, 20.06.1893, nro 47, s. 3. Kansalliskirjasto Viitattu 12.07.2015.
- ↑ Rysslands blifvande Kejsarinna. Nya Pressen, 06.11.1894, nro 302, s. 3. Kansalliskirjasto Viitattu 12.07.2015.
- ↑ Robert K. Massie: Nikolai ja Aleksandra
- ↑ Jurovskin muistelmat
- ↑ Radzinski, viimeinen tsaari, Nikolai II:n elämä ja kuolema s.479
Aiheesta muuallaMuokkaa
- Venla Sainio: Aleksandra Feodorovna (1872–1918) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.6.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.