Aleksandr Bezborodko

Aleksandr Andrejevitš Bezborodko (ven. Алекса́ндр Андре́евич Безборо́дко; 25. maaliskuuta (J: 14. maaliskuuta) 1747 Gluhov, Ukraina17. huhtikuuta (J: 6. huhtikuuta) 1799 Pietari)[1] oli venäläinen ruhtinas ja yksi Venäjän keisarikunnan ulkopolitiikan johtajista 1700-luvun lopulla.

Aleksandr Bezborodko, Johann Baptist Lampi vanhemman maalaama muotokuva.

Bezborodko palveli Venäjän–Turkin sodassa 1768–1774 kreivi Pjotr Rumjantsevin alaisena, ja Rumjantsev suositteli häntä myöhemmin keisarinna Katariina Suurelle. Katariina nimitti hänet vuonna 1775 anomussihteeriksi. Myöhemmin Bezborodkosta tuli valtakunnan postilaitoksen johtaja ja ulkoministeriön täysivaltainen neuvottelija. Hänet nimitettiin 1786 senaattiin. Bezborodko toimi Katariinan oikeana kätenä tämän diplomaattisissa hankkeissa ja tuki keisarinnan suunnitelmaa Ottomaanien valtakunnan kukistamisesta ja Bysantin valtakunnan uudelleenperustamisesta sekä Katariinan pojanpojan Konstantinin asettamisesta sen hallitsijaksi. Bezborodko allekirjoitti vuonna 1792 Venäjän puolesta turkkilaisten kanssa Jassyn rauhansopimuksen, jolla Venäjä sai lisäalueita Mustanmeren rannalta. Hän toimi myös Katariinan neuvonantajana Puolan toisen ja kolmannen jaon yhteydessä vuosina 1793 ja 1795.[1]

Katariinan seuraajaksi vuonna 1796 tullut Paavali I korotti Bezborodkon ruhtinaaksi ja nimitti hänet valtakunnankansleriksi. Hän kuitenkin kuoli vain pari vuotta myöhemmin.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Aleksandr Andreyevich, Prince Bezborodko (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 13.3.2014.

Aiheesta muualla muokkaa