Aleksandr Arosev
Aleksandr Jakovlevitš Arosev (ven. Алекса́ндр Я́ковлевич Аро́сев, 25. toukokuuta 1890 Kazan – 10. helmikuuta 1938lähde?) oli neuvostoliittolainen puoluevirkailija, diplomaatti ja kirjailija.
Aleksandr Arosev syntyi räätälin perheeseen. Vuoden 1905 vallankumoustapahtumat saivat hänet liittymään sosiaalivallankumouksellisiin. Vuonna 1907 hän liittyi bolševikkeihin ystävänsä Vjatšeslav Molotovin vaikutuksesta. Arosjev teki puoluetyötä Kazanissa, Pietarissa ja Moskovassa, joutui pidätetyksi ja karkotetuksi Totmaan. Vuonna 1909 Arosev pakeni ulkomaille, missä hän osallistui bolševikkien toimintaan ja opiskeli Liègen yliopiston filosofian ja kirjallisuuden tiedekunnassa.[1][2]
Helmikuun vallankumouksen Arosev valittiin Tverin neuvoston puheenjohtajaksi. Lokakuun vallankumouksen aikana hän toimi Moskovan vallankumouskomitean jäsenenä ja Moskovan sotilaspiirin joukkojen komentajana. Vuonna 1918 hän oli ilmavoimien komissaari ja vuonna 1920 Ukrainan korkeimman vallankumoustuomioistuimen puheenjohtaja. Vuodesta 1921 Arosev työskenteli Puolueen ja vallankumouksen historian instituutissa ja vuosina 1924–1933 diplomaattina Ranskassa, Liettuassa ja Tšekkoslovakiassa. Vuonna 1934 hänestä tuli Neuvostoliiton ja ulkomaiden kulttuurisuhteiden seuran VOKS:in puheenjohtaja.[2][1] Arosev menehtyi Stalinin vainoissa. Hänet pidätettiin heinäkuussa 1937, tuomittiin kuolemaan vastavallankumouksellisesta toiminnasta syytettynä ja ammuttiin Kommunarkan teloituspaikalla.[3]
Kirjailijan ensimmäiset teokset ilmestyivät vuonna 1916. Hänen ensimmäiset yksinkertaiset kertomuksensa perustuvat henkilökohtaisiin kokemuksiin. Niitä seurasivat muun muassa pienoisromaanit Nedavnije dni (”Taannoisia päiviä”, 1924), Nikita Šornev (1924), Ot žoltoi reki (”Keltaiselta joelta”, 1927), kertomuskokoelmat Belaja lestnitsa (”Valkoinen portaikko”, 1923) ja Na zemlje pod solntsem (”Auringon alla”, 1928), näytelmä Na perekrjostke (”Risteyksessä”, 1924) sekä omaelämäkerrallinen romaani Korni (”Juuret”, 1933). Tyyliltään realistisissa teoksissaan Arosev keskittyy kuvaamaan hyvin tuntemaansa puoluetyöntekijöiden psykologiaa. Kirjailija rehabilitoitiin vuonna 1956, mutta hänen kirjojaan ei julkaistu Neuvostoliitossa uudelleen ennen Gorbatšovin perestroikaa.[4][1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Russkaja literatura XX veka. Prozaiki, poety, dramaturgi: biobibliografitšeski slovar, s. 105–107. Moskva: Olma-Press Invest, 2005. ISBN 5-94848-211-1. Teoksen verkkoversio (viitattu 26.1.2013). (venäjäksi)
- ↑ a b Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 2, s. 254. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1970. (venäjäksi)
- ↑ Žertvy polititšeskogo terrora v SSSR lists.memo.ru. Viitattu 26.1.2013. (venäjäksi)
- ↑ Kasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda, s. 58. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3. (venäjäksi)