Alcatraz – kohtaloni

Alcatraz – kohtaloni (Murder in the First) on Marc Roccon ohjaama tositapahtumiin perustuva vuonna 1995 ensi-iltansa saanut elokuva. Elokuva kertoo nuoresta Henri Youngista, joka joutuu pikkurikkeestä vankilaan ja päätyy pahamaineiselle Alcatrazin vankilasaarelle.

Alcatraz – kohtaloni
Murder in the First
Ohjaaja Marc Rocco
Käsikirjoittaja Dan Gordon
Säveltäjä Christopher Young
Kuvaaja Fred Murphy
Leikkaaja Russell Livingstone
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Studio Canal
Levittäjä Warner Bros.
Netflix
Ensi-ilta 1995
Kesto 122 min.
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Young joutuu pakoyrityksessä toverinsa Rufus McCainin petoksen kohteeksi ja joutuu sen seurauksena kolmeksi vuodeksi eristyksiin, jossa hän vähä vähältä menettää mielenterveytensä. Päästyään eristyksistä hän tappaa McCainin vartijoiden silmien edessä.

Young joutuu oikeuteen, ja käsittelyä pidetään muodollisuutena. Hänet tuomitaan kuitenkin vain taposta, ja valamiehistö tekee vetoomuksen Alcatrazin olojen ja johdon tutkimisesta. Young kuljetetaan Alcatraziin kärsimään tuomiotaan, ja hän kuolee pian sinne saapumisensa jälkeen.

Elokuva ja todellisuus muokkaa

Tositapahtumiin verrattuna elokuvan käsikirjoitukseen on tehty muutoksia. Todellisuudessa Young oli vanha rikollinen, joka oli tehnyt murhankin. Hän vietti eristyksessä vain muutaman kuukauden ja tappoi McCainin vasta vuoden kuluttua, eikä filmissä esitettyyn tapaan heti päästyään eristyksestä. Ja toisin kuin elokuvassa, hän ei kuollut vankilassa pian sinne palattuaan, vaan kärsi vankilassa elinkautista murhasta vuoteen 1972, jolloin hänet vapautettiin, eikä hänen myöhemmistä vaiheistaan tiedetä mitään. Hän oli syntynyt 1918.[1]

Elokuvan valmistumisen jälkeen apulaisjohtaja, joka vastasi muun muassa Youngin oloista, tuomitaan virkavirheestä ja erotetaan. Myöhemmin myös eristyksissä pitäminen kielletään lailla.lähde?

Näyttelijät muokkaa

 Christian Slater  James Stamphill  
 Kevin Bacon  Henri Young  
 Gary Oldman  Milton Glenn  
 Embeth Davidtz  Mary McCasslin  
 William H. Macy  D.A. William McNeil  
 Stephen Tobolowsky  Mr. Henkin  
 Brad Dourif  Byron Stamphill  
 R. Lee Ermey  Judge Clawson  

Lähteet muokkaa

  1. Henri Young 244-AZ Notfrisco2.com. Viitattu 7.7.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

  • Henri Young AlcatrazHistory.com. Viitattu 26.6.2021. (englanniksi)
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:wikipedia