Avaa päävalikko

Albert ”Ritari” Räsänen (3. marraskuuta 1895 Kaavi1. huhtikuuta 1963) oli suomalainen jääkärikapteeni ja Mannerheim-ristin ritari n:o 40.[1] Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Heikki Räsänen ja Juliana Koponen. Hänen puolisonsa oli Aino Järveläinen.[2][3]

Albert Räsänen
Albert rasanen.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 3. marraskuuta 1895
Kaavi
Kuollut 1. huhtikuuta 1963 (67 vuotta)
Jääkäri
Korkein sotilasarvo jääkärikapteeni

Sisällysluettelo

OpinnotMuokkaa

Räsänen kävi kansakoulun ja Reserviupseerikoulun vuonna 1926 sekä Taistelukoulun kanta-aliupseerikurssin vuosina 1933–1934.[2][3]

JääkäriaikaMuokkaa

Maanviljelijänä Kaavilla toiminut Räsänen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 2. maaliskuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[2][3] Albert Räsäsen jääkäriaikaa luonnehtii Joppe Karhunen kirjassaan: tämä pohjimmiltaan tavallinen maanviljelijä niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, silti mitä suurin soturi ja ryhmänsä tavallista loistavampi edustaja, joka oli aina palvelualttiina, tyynenrauhallisena ja henkilökohtaisesti mitä hurjapäisimpänä taistelijana sai ansioistaan Preussin 2. lk. rautaristin.[1]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Albert Räsänen astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 vääpeliksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan vääpeliksi 3. Jääkärirykmentin 5.Jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurissa.[2][3]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Sisällissodan jälkeen Räsänen palveli edelleen 3. Jääkärirykmentissä, jonka nimi ensin muuttui Savon jääkärirykmentti n:o 3:ksi ja myöhemmin Uudenmaan rykmentiksi. Hän toimi koulutusaliupseerina 2. komppaniassa, josta hänet siirrettiin 1. lokakuuta 1921 koulutusaliupseeriksi Hyökkäysvaunurykmenttiin, jonka nimi muutettiin ensin Hyökkäysvaunupataljoonaksi ja myöhemmin Erilliseksi hyökkäysvaunukomppaniaksi. Sotaisaa luontoaan tyydyttääkseen hän liittyi 14. joulukuuta 1921 Vienan Karjalan retkikuntaan, jossa hän toimi ensin joukkueenjohtajana ja 1. tammikuuta 1922 alkaen komppanianpäällikkönä Repolan pataljoonan 1. komppaniassa ja otti osaa Kuutamalahden ja Porajärven taisteluihin. Hän palasi myöhemmin uudelleen palvelukseen Erilliseen hyökkäysvaunukomppaniaan, jossa toimi sen jälkeen koulutusaliupseerina ja asentajana.[2][3]

Opetustoimet armeijassaMuokkaa

 
T-28 panssarivaunu.

Suomen Valkoisen Kaartin aliupseerikoulussa Räsänen toimi vuosina 1935 – 1937 sekä Erillisen Hyökkäysvaunukomppanian aliupseerikoulussa vuonna 1937. Välirauhan aikana hän toimi opettajana Panssaripataljoonan Panssarintorjunta komppaniassa. Hänen opetukseensa luotettiin ja häntä kunnioitettiin, koska hänestä sanottiin, että hän tietää kaiken tekniikasta ja taktiikasta panssarisodankäynnissä.[2][3]

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Talvisotaan Räsänen osallistui komppanianpäällikkönä Panssaripataljoonassa Karjalankannaksella. Välirauhan aikana hän toimi edelleen samassa tehtävässä. Jatkosotaan hän osallistui jo 45 ikävuoteen ehtineenä Panssaripataljoonan Raskaan Panssarikomppanian päällikkönä kalustonaan venäläisellä T-28 Postijuna -vaunulla (vaunu on esillä Parolan panssarimuseossa), jolta ajalta hänelle myönnettiin 2. lk. Mannerheim-risti. Mannerheim-ristin ristiesitys saapui Mikkeliin 2. lokakuuta 1941 ja se kuului seuraavasti: Esimerkillisen rohkea ja tarmokas toiminta raskaan panssarivaunujoukkueen johtajana Tuuloksen läpimurrossa, vallaten mm. 4 kenttätykkiä ja yhden panssariauton ja avaten siten tien vaikeaan tilanteeseen joutuneelle jalkaväkipataljoonalle. Hyökkäyksessä Petroskoita vastaan murtautui vihollisen vahvasti varustettuihin asemiin tuhoten lukuisia bunkkereita ja jatkoi hyökkäystä pimeällä kulkien itse jääkäreiden ja panssarivaunujen edellä. Tämän johdosta hänelle myönnettiin ritarin arvo 19. marraskuuta 1941.[1]

Vuonna 1943 hän siirtyi ensin komppanianpäälliköksi Panssarikoulutuskomppaniaan ja edelleen Panssariprikaatiin. Jatkosodassa hän osallistui taisteluihin Tuuloksessa, Syvärillä, Äänislinnassa, Karhumäessä ja Poventsassa sekä Lapin sotaan. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1944. Hänet on haudattu Kaaville.[2][3]

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • Karhunen, Joppe: Taistelujen miehet, WSOY: Porvoo 1972 ISBN 951-0-00639-4.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Karhunen 1972: 217-219
  2. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  3. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975