Albert Camus

ranskalainen kirjailija, toimittaja ja filosofi

Albert Camus (/al.bɛʁ kamy/; 7. marraskuuta 1913 Mondovi, nyk. Dréan, Ranskan Algeria4. tammikuuta1960 Villeblevin, Ranska[1]) oli ranskalainen kirjailija, journalisti ja filosofi sekä absurdismin johtohahmoja. Häntä pidetään yleisesti eksistentialismin edustajana; Camus itse kiisti painokkaasti olevansa eksistentialisti[2].

Albert Camus
Camus vuonna 1957
Camus vuonna 1957
Henkilötiedot
Syntynyt7. marraskuuta 1913
Mondovi, Ranskan Algeria
Kuollut4. tammikuuta 1960 (46 vuotta)
Villeblevin, Ranska
Ammatti kirjailija
Kirjailija
Tuotannon kieliranska
Tyylilajit eksistentialismi
absurdismi
Pääteokset Sivullinen, Rutto
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Palkinnot

Nobel-palkinto Nobelin kirjallisuuspalkinto 1957

Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

ElämäMuokkaa

Camus vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Algeriassa,[3] joka silloin oli yksi Ranskan lääneistä, osa Ranskaa.

Kun Albert oli kaksivuotias, hänen maatyöläisisänsä kaatui ensimmäisessä maailmansodassa, ja poika eli köyhissä oloissa puolikuuron siivoojaäitinsä ja isoäitinsä kanssa. Albert opiskeli lukiossa, mutta koulu keskeytyi hänen sairastuttuaan tuberkuloosiin.[4] Hän aloitti filosofian opinnot Algerin yliopistossa[3]. Camus liittyi 21-vuotiaana Algerian kommunistiseen puolueeseen, mutta hänet erotettiin kaksi vuotta myöhemmin. Hän oli mukana työväenteatterin toiminnassa ja työskenteli toimittajana,lähde? näyttelijänä ja näytelmäkirjailijana. Hän muutti Ranskaan ja asettui vuonna 1942 Pariisiin. Toisen maailmansodan aikana hän toimi aktiivisesti Ranskan vastarintaliikkeessä. Hän oli vuodesta 1943 Combat-lehden toimittaja ja sitten päätoimittaja ja myöhemmin kustannusliike Gallimardin palveluksessa.[3]

Camus'n ja vallankumousta kannattaneen Jean-Paul Sartren välit katkesivat 1950-luvulla, kun Camus arvosteli teoksessaan Kapinoiva ihminen marxilaisuutta. Hän näki muodikkaassa kommunismissa yhden totalitarismin muodon. Välirikon vuoksi Camus syrjäytyi Ranskan älymystön keskuudesta.[4] Hän omaksui Algerian sotaan maltillisen kannan, ja hänestä tuli epäsuosittu niin Ranskassa kuin Algeriassakin. Hän muokkasi muiden teoksia teatteriin (mm. Pedro Calderón, Fjodor Dostojevski, William Faulkner).lähde?

Camus kuoli vuonna 1960 auto-onnettomuudessa Pariisin lähellä, kun hänen kustantajansa Michel Gallimardin ajama henkilöauto suistui tieltä.[5][6][7]. Camus'n mukana autossa olleessa laukussa oli keskeneräinen Kapinoivan ihmisen käsikirjoitus, joka päättyi sanoihin "kuolla kapinoimatta"[4].

SalamurhaväiteMuokkaa

Italialainen tutkija Giovanni Catelli väittää vuonna 2011 italialaislehti Corriere della Serassa julkaisemassaan kirjoituksessa, että Camus salamurhattiin. Catelli perustaa väitteensä tšekkirunoilija Jan Zabranan päiväkirjoihin. Catelli huomasi, että italiaksi kirjana julkaistuista päiväkirjoista puuttui osa. Catellin mukaan Zabrana kuvaa puuttuvassa osassa tapaamistaan venäläisen KGB-agentin kanssa. Agentti kertoi Zabranalle, että neuvostoagentit järjestivät auto-onnettomuuden, jossa Camus kuoli. Zabranan päiväkirjassa sanottiin, että neuvostoagentit olisivat asettaneet auton renkaaseen laitteen, joka sai sen rikkoutumaan ajon aikana.[8]

Catellin mukaan Neuvostoliiton ulkoministeri Dmitri Šepilov määräsi Camus’n tapettavaksi, koska oli vihastunut ranskalaislehdessä vuonna 1957 julkaistusta Camus'n artikkelista. Siinä Camus syytti ministeriä Unkarin kansannousun murskaamisesta.[8]

Olivier Todd, joka oli entinen BBC:n Pariisin toimittaja ja kirjan Albert Camus: une Vie (Elämä) kirjoittaja, kuitenkin toteaa: "vaikka en millään lailla epäilekään, etteikö KGB voisi tehdä jotain sellaista, en usko että tarina on totta".[8]

KirjailijanaMuokkaa

Camus'ta on luonnehdittu filosofiseksi kirjailijaksi. Hän oli pessimisti, agnostikko ja vastusti väkivaltaa. Ajattelussaan hän oli lähellä Sartrea, josta hän kuitenkin etääntyi. Esikoisromaani Sivullinen sisältää jo Camus'n näkemykset, joita hän käsittelee myös esseessä "Sisyfoksen myytti" (kokoelmassa Esseitä). Camus'n tyyli on selkeää, eikä hän turvaudu tehokeinoihin.[3]

Camus'n tunnetuimpia teoksia ovat Sivullinen (1942), Rutto (1947) ja Kapinoiva ihminen (1953). Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1957.[9] Hän oli Rudyard Kiplingin jälkeen nuorin palkinnon vastaanottajalähde?. Palkinnon saannin jälkeen Camus’lla oli ongelmia, ja kirjoittaminen alkoi sujua vasta 1959, mutta kuolema keskeytti työn heti seuraavan vuoden alussa.[4]

TeoksetMuokkaa

 
Camus'n hauta Ranskassa Vauclusen departementissa Lourmarinin kunnassa.

Romaanit ja novellitMuokkaa

  • Sivullinen. (L’étranger, 1942.). Suomentanut Kalle Salo. Otava, 1947.
  • Rutto. (La peste, 1947.). Suomentanut Juha Mannerkorpi 1948. Uuden tarkistetun käännöksen laatinut Jukka Mannerkorpi. Otava, 1995.
  • Putoaminen. (La chute, 1956.). Suomentanut Maijaliisa Auterinen. Otava, 1958.
  • Maanpako ja valtakunta (L’éxil et le royaume) (novellikokoelma, 1957) suom. Maija Lehtonen, Helsinki: Otava 1973 ISBN 951-1-00276-7 (uusi laitos; ilm. aiemmin 1960 yhteisniteenä Sivullisen kanssa).
  • Onnellinen kuolema (La Mort heureuse) (varhainen versio Sivullisesta, julkaistu postuumisti 1970); suom. Elina Hytönen, Helsinki: Otava 1972. ISBN 951-1-03634-3
  • Ensimmäinen ihminen (Le Premier homme) (keskeneräinen, julkaistu postuumisti 1994); suomentanut Sirkka Suomi, Helsinki: Otava 1995 ISBN 951-1-13666-6

EsseetMuokkaa

  • L'envers et l'endroit (kokoelma, 1937)
  • Sisyfoksen myytti (Le Mythe de Sisyphe) (1942)
  • Kapinoiva ihminen (L’Homme révolté) (1951)
  • Camus, Albert: Esseitä: Valikoima. Suomentanut Leena Löfstedt. Esipuheen kirjoittanut ja valikoinnin suorittanut Maija Lehtonen. Helsinki: Otava, 1962.

NäytelmätMuokkaa

  • Caligula (kirjoitettu 1938, esitetty 1945)
  • Oikeamieliset (Les justes) (1950)

LähteetMuokkaa

  • Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja. Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.

ViitteetMuokkaa

  1. Camus Albert, Bibliothèque nationale de France, päivitetty 30.6.2021, viitattu 1.5.2022 (ranskaksi)
  2. Stone, Greg: Why Camus Was Not An Existentialist Philosophy Now. 2016. Viitattu 26.2.2021. (englanniksi)
  3. a b c d Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Camus, Albert”, Otavan kirjallisuustieto, s. 127. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X.
  4. a b c d Silja Lanas Cavada, Pandemian tarina. Suomen Kuvalehti 12/2021 26.3.2021 s. 44–47
  5. Petri Liukkonen: Albert Camus (1913–1960) 2008. Books and Authoers. (englanniksi)
  6. Albert Camus' crash, Stephen Bailey. Viitattu 5.10.2015.
  7. de Gaudemar, Antoine: 'This one's had a good start born in the middle of a move.' The Guardian. 16.4.1994. Viitattu 12.3.2021.
  8. a b c Kim Willsher: Albert Camus might have been killed by the KGB for criticising the Soviet Union, claims newspaper 2011. Guardian. Viitattu 28.5.2013. (englanniksi)
  9. The Nobel Prize in Literature 1957 (elämäkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. Viitattu 23.9.2009. (englanniksi)

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Kuosma, Tapio (2011): "Sartren Roquentin ja Camus'n Meursault elämän tarkoitusta jäljittämässä" (essee), teoksessa: Elämän tarkoitusta etsimässä. Helsinki: Livres ’Belles-Lettres’. ISBN 978-952-99683-7-4
  • Lehtinen, Torsti (2002). Eksistentialismi: Vapauden filosofia. Helsinki: Kirjapaja. ISBN 951-625-723-2

Aiheesta muuallaMuokkaa