Al Khalifa
Al Khalifa eli Khalifan suku on Bahrainin kuningaskunnan hallitsijahuone, joka on hallinnut maata vuodesta 1783 lähtien. Suku tunnustaa sunnalaista uskonsuuntausta ja kuuluu Bani Utba eli utub-arabiheimoon, joka taas kuuluu laajempaan Anizah-heimoliittoumaan. Muuten Bahrainin väestö on šiialaista. Hallitsijahuoneen nykyinen päämies on Hamad ibn Isa Al Khalifa, josta tuli Bahrainin emiiri vuonna 1999. Hän korotti asemaansa kruunauttamalla itsensä Bahrainin kuninkaaksi 14. helmikuuta 2002.
| Khalifa | |
|---|---|
| (Al Khalifa) | |
 Vaakuna |
|
| Maa | Bahrain |
| Arvonimet |
|
| Perustaja | šeikki Khalifa ibn Muhammad[1] |
| Nykyinen päämies | Hamad ibn Isa Al Khalifa |
| Perustamisvuosi | 1762[2] tai 1766 [3] (Zubaran perustaminen) |
| Kansallisuus | arabi |
Noin puolet maan hallituksen jäsenistä kuuluu hallitsijasukuun. Maan itsenäistymisestä (1971) lähtien pääministerinä on toiminut nykyisen kuninkaan setä Khalifa ibn Salman Al Khalifa.
Khalifan vallan vakiinnuttaminen Bahrainissa muokkaa
Sodat ulkoisia vihollisia vastaan muokkaa
Al Khalifan suku muutti yhdessä muiden Bani Utba-heimoon kuuluvien arabien kanssa Kuwaitista Pohjois-Qatarissa sijaitsevaan Zubaraan vuonna 1766. Alue oli houkutteleva hyvän helmisimpukkakantansa takia. Utub-heimolla oli jo Kuwaitin aikoina ollut kauppaintressejä tämän Qatarin koillisrannikon kanssa. Alun perin utubit olivat tulleet Kuwaitiin nykyisen Saudi-Arabian, silloisen Najdin kuningaskunnan alueelta aiemmin samalla vuosisadalla. Vuonna 1782 utubit alkoivat muuttaa Bahrainiin, jota Al Madhkur-niminen arabisuku hallitsi Persian shaahin mandaatilla. Bahrainia hallitseva Nasr Al Madhkur taas oli kiinnostunut helmenkalastuksen vaurastuttamasta Zubarasta, jonka suhteen Persia ja Oman tukivat näitä pyrkimyksiä. Vuonna 1783 Bani Utba-heimon ja Nasr Al Madhkurin välille puhkesi sota, jossa jälkimmäisen tueksi asettuivat persialais-omanilaiset joukot. Madhkurin suku persialais-omanilaisine liittolaisineen kuitenkin hävisi Zubaran taistelun ja Utba-heimo valtasi Bahrainin saaret. Bahrainin ensimmäiseksi hallitsijaksi tuli Ahmed al-Fateh ("Ahmed Valloittaja") eli Ahmed ibn Muhammad ibn Khalifa. Vuonna 1797 Al Khalifan hallitsijasuku muutti Qatarista Bahrainiin ensin Jawwiin ja sitten Riffaan.
Ahmed ibn Khalifan vakaan ja rauhallisen hallitsijakauden (1783–96) aikana talous ja helmentuotanto kehittyivät merkittävästi. Ahmedin kuoltua alkoivat ongelmat. Wahhabilaisia johtanut Saudin suku valtasi vuonna 1795 Al-Hasan ja seuraavana vuonna Zubaran lyöden Salim ibn Ahmed Al Khalifan joukot. Salim pakeni ensin Jawwiin ja sitten Riffaan, jonne hän rakennutti suuren linnoituksen. Vuonna 1797 Oman hyökkäsi Bahrainiin epäonnistuen valtausyrityksessään. Vuotta myöhemmin Omanin sulttaani Sultan ibn Ahmad yritti uudelleen tällä kertaa onnistuen ja asetti 12-vuotiaan poikansa Salim ibn Sultanin Aradin linnoituksen kuvernööriksi. Vuonna 1801 Zubaraan paennut Al Khalifa käytti hyväksi Omanin laivaston poissaoloa ja teki vastahyökkäyksen vallaten Bahrainin takaisin. Omanin vastahyökkäys epäonnistui seuraavana vuonna. Puhdasoppista sunnalaisuutta ajaneet wahhabilaiset tukivat Bahrainia Omania vastaan ja vuonna 1803 Saudin suku otti Bahrainin suojelukseensa. Suoraan saudikontroliin maa joutui vuonna 1810. Kun Egyptin hyökkäys heikensi wahhabilaisia, liittoutui Bahrain vuonna 1811 Omanin kanssa ja maksoi tälle eräänlaista suojelurahaa kahden vuoden ajan. Bahrain julistautui autonomiseksi, kun Sharjahin ja Ra’s al-Khaiman emiraatteja hallinneen Al Qasimin suvun hyökkäys heikensi Omania. Vuosien 1816–1828 välisenä aikana Oman hyökkäsi Bahrainiin neljä kertaa tuloksetta ja kärsien joka kerta raskaat tappiot.
Egyptin vahvistettua asemaansa arabimaailmassa kiinnostui Bahrain brittien suojeluksesta ja britit Persianlahden status quon vakiinnuttamisesta. Vuonna 1820 britit allekirjoittivat alueen heimojen ja Khalifan suvun kanssa "yleisen rauhansopimuksen". Samalla Britannia tunnusti Khalifat Bahrainin hallitsijoina (arab. al-Hakim). Tosin samalla Britannia tunnusti Persialla olevan legitiimit vaateet Bahrainin suhteen. Nämä vaateet kumottiin vasta Bahrainin itsenäistyttyä vuonna 1971 uudella sopimukselle.
Muhammad Al Khalifan hallintokaudella (1843–68) Bahrainin uhka kohdistui osmanien, wahhabilaisten ja Persian suunnalta. Osmaneja ja persialaisia Khalifat pyrkivät miellyttämään parhaansa mukaan. Wahhabilaisia vastaan Muhammad suosi sotatoimia, joiden lopettamiksi Britannia turvautui laivastonsa interventioon. Vuonna 1861 solmittiin "Ikuinen sopimus rauhasta ja ystävyydestä", jossa Bahrain sitoutui pidättäytymään sotatoimista, merirosvouksesta ja orjakapausta vastineeksi brittien tarjoamasta suojeluksesta. Tämä sopimus lopetti osmanien, persialaisten ja wahhabilaisten Bahrainiin kohdistuneet valtapyrkimykset.
Pahimmat uhat Khalifan vallalle Bahrainissa muodosti konfliktit shiialaisen kantaväestön kanssa ja suvun sisäiset riidat. Khalifan suku kohteli Bahrainia henkilökohtaisena läänityksenään ja shiiaväestöä verotettiin mahdollisimman paljon. Suku takavarikoi omaisuutta ja maata sekä pyrki tukahduttamaan paikalliset valtainstituutiot aina 1930-luvulle asti.
Suvun sisäiset konfliktit muokkaa
Khalifan suku jakautui kahtia pian Bahrainiin muuton jälkeen. Salman ibn Ahmed Al Khalifa johti toista haaraa Bahrainin pääsaarella, kun taas toista haaraa johti hänen veljensä Abdulla Muharraqin saarella. Lopulta Muharraqista tuli lähes kokonaan oma itsenäinen entiteettinsä, jolla oli oma heimohallinto. Vuonna 1826 Khalifa ibn Salman Al Khalifasta tuli uusi hallitsija, mutta sisäiseen konfliktiin maa ajautui, kun Khalifa kuoli vuonna 1834 ja hänen sedästään Abdullasta tuli koko Bahrainin ainut hallitsija.
Abdullan hallintokausi (1834–1843) oli täynnä konflikteja ja sodankäyntiä, jotka aiheuttivat paljon kaaosta Bahrainissa. Kauppa puolittui ja osa paikallisväestöstä, erityisesti shiioista, joutui sorron, kiristyksen ja ryöstelyn pakottamana siirtymään toisiin satamiin kuten Al-Muhammaraan. VuonnA 1835 Abdulla kukisti säälimättömästi poikansa johtaman ja merkittävien Alibinalin ja Al Buainainin kauppiaisheimojen tukeman kapinan. Vuonna 1842 käynnistyi konflikti Abdullan ja hänen veljenpojanpoikansa Muhammad Al Khalifan kanssa. Se päättyi jälkimmäisen tappioon ja pakoon Riyadiin. Wahhabilaisten tukema Muhammad siirtyi Zubaraan, jossa hän liittoutui Al Jalahman ja Albinalin heimojen kanssa. Yhdessä Manamassa vaikuttaneen veljensä Alin kanssa Muhammad syrjäytti Abdullan, joka pakeni Dammamiin. Vuosina 1844–1846 Abdulla yritti kolme kertaa vallata kruunun takaisin itselleen siinä kuitenkaan onnistumatta. Lopulta hän lähti Masqatiin, jossa kuoli vuonna 1849.
Qatarin puolella vuonna 1867 Wakrassa ja Dohassa puhkesi kapina. Voittaakseen aikaa Muhammad kutsui Dohan hallitsijan Jassim Al tahin Bahrainiin neuvotteluihin, mutta pidätytti tämän heti saapumisen jälkeen. Saman vuoden lokakuussa hän julisti sodan Qatarille. Britit katsoivat tämän solmitun rauhansopimuksen vastaiseksi ja lähettivät joukkojaan Bahrainiin. Muhammad pakeni maasta jättäen valtaistuimen veljelleen Alille, joka taas antautui brittivaatimusten edessä luovuttaen maan sota-alukset ja maksaen 100 0000 punnan sakon. Lisäksi Khalifan suvun tuli luopua vaateistaan Qatarin suhteen. Britannia tunnusti Qatarin itsenäiseksi entiteetiksi, jonka hallitsijasuvuksi vakiintui Al Thani. Muhammad palasi Bahrainiin vasta sen jälkeen, kun hänen veljensä Ali oli saanut britit hyväksymään hänen kotiinpaluunsa. Britit kuitenkin pian karkottivat Muhammadin Kuwaitiin syytettyään ensin tätä sekaantumisesta salaliittoihin.
Muhammad onnistui pakenemaan Qatifiin. Muhammad ja hänen sukulaisensa Nasir ibn Mubarak ibn Abdulla ja Muhammad ibn Abdulla onnistuivat nostamaan jälkimmäisen Bahrainin hallitsijaksi sen jälkeen, kun Ali ibn Khalifa oli kaatunut taistelussa. Kaksi kuukautta myöhemmin marraskuussa 1869 brittilaivasto teki eversti Lewis Pellyn johdolla intervention ja otti saaren haltuunsa. Salaliittolaiset yhtä lukuun ottamatta karkotettiin Bombayhin. Khalifan suvun kesken käytyjen neuvottelujen jälkeen britit asettivat Bahrainin valtaistuimelle 21-vuotiaan Isa ibn Ali Al Khalifan, joka hallitsi maata vuoteen 1923 asti. Siitä lähtien Bahrainin itsenäisyys, turvallisuus ja ulkopolitiikka olivat täydellisessä brittikontrollissa.
Hallitsijasukuneuvosto muokkaa
Khalifan sukua koskevat päätökset sekä suvun väliset kiistakysymykset on alistettu hallitsijasukuneuvostolle (arab. مجلس العائلة الحاكمة).[4][5][6] Neuvosto käsittelee erityisesti maanomistusta, kiinteistöjen myyntiä ja muita omaisuudenhallintaan liittyviä suvun sisäisiä kiistakysymyksiä. Hallitsijasuvun jäsenet eivät ole oikeutettuja käsittelemään näitä asioita tavallisten oikeusistuimien kautta.[4]
Neuvosto on säädellyt vuodesta 1932 lähtien suvun rivijäsenten ja hallitsevan poliittisen johdon välejä. Kuitenkin juuri vuoden 1973 parlamenttivaalien aattona silloinen emiiri Isa ibn Salman Al Khalifa antoi asetuksen, jonka mukaan hallitsijasuvun neuvostosta tehtäisiin virallinen valtiohallinnon elin, jonka hallinnolliselle johdolle annettaisiin ministerien asema.[4]
Hallitsijasukuneuvostoa johtaa tällä hetkellä kuningas Hamad[7], varalla Mohammed bin Khalifa bin Hamad Al Khalifa,[8] ja pääjohtajana toimii Ibrahim ibn Khalid ibn Mohammed Al Khalifa.[9]
Kuningas nimittää neuvoston hallituksen jäsenet suvun sisäisten linjojen ja fraktioliittoutumien mukaan.[4]
Lähteet muokkaa
- ↑ http://www.bahrainroyalstud.com/alkhalifa.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.alfateh.gov.bh/cms.php?task=Ahmed (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.scribd.com/doc/49926979/Tribe-and-State-in-Bahrain s.38
- ↑ a b c d Khalaf, Abdulhadi. "Contentious Politics in Bahrain, From Ethnic to National and Vice Versa". Luettu 6 September 2011. Archived from the original on 6 elokuu 2011.
- ↑ Moran, Dominic. "Sectarian tensions simmer in Bahrain", 7 February 2007. “The trio's relationship to their primary political support base, the wider royal family, is managed by the Family Council.”
- ↑ Radhi, Hassan Ali (2003). Judiciary and Arbitration in Bahrain: A Historical and Analytical Study. BRILL, 130. ISBN 978-90-411-2217-9.
- ↑ "HM King Hamad Chairs Ruling Family Council", 30 March 2011. Luettu 6 September 2011.
- ↑ "Royal Order No. 23 of the Year 2004 on the Appointment of the Deputy Chairman of the Ruling Family Council", 22 May 2004. Luettu 3 maaliskuu 2013. Archived from the original on 3 elokuu 2012.
- ↑ "Amiri Order No. 46 of the Year 2000 on the Appointment of the Director General of the Ruling Family Council", 20 December 2000. Luettu 3 maaliskuu 2013. Archived from the original on 4 elokuu 2012.
