Ar Ram

(Ohjattu sivulta Al-Ram)

Ar Ram on kaupunki Palestiinan Länsirannalla Jerusalemin pohjoispuolella. Sen asukasluku oli vuonna 2018 arviolta 16 026.

Ar Ram
Näkymä Ar Ramaan.
Näkymä Ar Ramaan.

Ar Ram

Koordinaatit: 31°51′13″N, 35°14′00″E

Valtio Palestiina
Kuvernoraatti Jerusalem
Väkiluku (2018)  (arvio) 16 026


















Maantiede muokkaa

Ar Ram sijaitsee Jerusalemin kuvernoraatissa noin 8 kilometriä Jerusalemin kaupungista pohjoiseen. Sen naapuripaikkakuntia ovat Jaba' idässä, Kafr 'Aqab ja Qalandiyan pakolaisleiri pohjoisessa, Bir Nabala lännessä ja Beit Hanina etelässä. Kaupungin korkeus merenpinnasta on 718 metriä.[1]

Keskimääräinen vuotuinen sadanta Ar Ramin seudulla on noin 464 mm ja vuoden keskimääräinen lämpötila 16°C.[1]

Historia muokkaa

 
Ar Ram piirroksessa vuodelta 1881.

Jotkin nykytutkijat ovat yhdistäneet nykyisen Ar Ramin raamatulliseen paikannimeen Rama. Joosuan kirjassa sen mainitaan kuuluvan Benjaminin heimolle. Sama kaupunki mainitaan myös muissa yhteyksissä. Esimerkiksi jeremian kirjassa se liitetään Raakelin hautapaikkaan. Raamatussa esiintyy myös muita Rama-nimisiä kaupunkeja. Nimi Rama viittaa korkeaan paikkaan.[2]

Roomalaiset tunsivat paikan nimellä Ar Ramah ja nykyinen kaupunki on mahdollisesti saanut alkunsa heidän valtakaudellaan. Arabien vallattua alueen paikannimi vääntyi muotoon Aram. Ristiretkeläiset tunsivat paikan sen arabinimellä.[1] Ristiretkien aikana kylä oli läänitetty Pyhän haudan kirkolle.[2]

Talous muokkaa

Vuonna 2011 Ar Raman työssäkäyvistä 59 % oli työllistynyt Israelin työmarkkinoilla. 23 % oli työllistynyt kaupanalalla, 6 & palvelualalla, 6 % hallinnossa tai yksityissektorilla ja 6 % teollisuudessa. Samana vuonna kaupungin työttömyysaste oli 15 %.[1]

Väestö muokkaa

Ar Raman asukasluku oli Palestiinan tilastokeskuksen arvion mukaan vuonna 2018 16 026.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Ar Ram Town Profile (pdf) Palestinian Localities Study. The Applied Research Institute – Jerusalem. Viitattu 25.10.2019. (englanniksi)
  2. a b Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 17 Ra-Sam, s. 77. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
  3. Projected Mid -Year Population for Jerusalem Governorate by Locality 2017-2021 Palestinian Central Bureau of Statistics. Viitattu 24.10.2019. (englanniksi)