Aksa Korttila
suomalainen näyttelijä
Aksa Korttila (s. 28. syyskuuta 1990 Turku) on suomalainen näyttelijä.
Aksa Korttila | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 28. syyskuuta 1990 Turku |
Ammatti | näyttelijä, ääninäyttelijä |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 2004– |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Hän aloitti näyttelemisen jo viisivuotiaana Turun Lapsi- ja Nuorisoteatterissa, ja harrasti sen jälkeen viulunsoittoa ja tanssia. Myöhemmin hän pääsi mukaan muutamiin Turun kaupunginteatterin näytelmiin. Korttila valmistui ylioppilaaksi Kallion ilmaisutaidon lukiosta vuonna 2010 ja pääsi Teatterikorkeakouluun toisella yrittämällä. Hän valmistui sieltä teatteritaiteen maisteriksi keväällä 2016.[1] 2000-luvulla Korttila teki muutamia äänirooleja animaatioissa ja osallistui kansainvälisiin yhteistyöprojekteihin muun muassa Moskovassa ja Berliinissä sekä Borneossa.
Vuonna 2015 Korttila näytteli Valtimonteatterin 15-vuotisjuhlanäytelmässä Naisten juhla.[2]
Filmografia
muokkaaElokuvat
muokkaaVuosi | Elokuva | Rooli |
---|---|---|
2007 | Suden vuosi | Lotta |
2012 | 3 Simoa | Mimmi Pampula |
2014 | Hyväntekijä | Nekku |
2017 | Kuudes kerta | Sanna |
2018 | Kaikki oikein | Siru |
2020 | Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen | opettaja Annukka |
2024 | Perhoset | Siiri |
Televisiosarjat
muokkaaVuosi | Elokuva | Rooli |
---|---|---|
2017 | Syke | Hanna-Leena |
2018 | Sunnuntailounas | Marjukka |
2019 | Lelumesta | roboassari |
Invisible Heroes | Seija Sandoval | |
Hillo | uhri | |
2019–2022 | Aikuiset | Yola |
2021 | Paras vuosi ikinä | kauneushoitaja |
Maria Kallio | Essi Manner | |
2022 | Kultakala | Jasmina |
2023 | Kaikki anteeksi | Kaarina |
Ääniroolit
muokkaa- Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
Teatteriroolit
muokkaa- Turun kaupunginteatteri: Konkurssisirkus – Siru Emilia
- Valtimonteatteri: Naisten juhla – Leyla
- Oulun kaupunginteatteri: Valheet ja viettelijät – Cecile
- Turun Kaupunginteatteri: Paavo, lentävä turkulainen
- Kansallisteatteri: Tyttö joka käveli – Eret
- Kansallisteatteri: Faust – Greta
- Oulun kaupunginteatteri: Näköala sillalta – Catherine[3]
- Kansallisteatteri: Ronja Ryövärintytär – Ronja
Lähteet
muokkaa- ↑ https://www.uniarts.fi/sites/default/files/taideyliopisto_MAx_2016_VALMIS.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Aksasta tulee ammattinäyttelijä 7.11.2015. Länsiväylä. Arkistoitu 19.10.2016. Viitattu 16.10.2016.
- ↑ Näköala sillalta - Oulun teatteri teatteri.ouka.fi. Arkistoitu 24.9.2018. Viitattu 24.9.2018.
Aiheesta muualla
muokkaa- Aksa Korttila Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Aksa Korttila Elonetissä.
- Aksa Korttilan CV (Arkistoitu – Internet Archive)