Avaa päävalikko

Akavan Yleinen Ryhmä AYR ry on Akavan jäsenjärjestö. AYR perustettiin vuonna 1966. Perustajina olivat kuurojen ja sokeain koulujen johtajat. Toiminta alkoi kehittyä ja suuntautua uudelleen, kun liiton jäseniksi tuli 1970-luvulla kuntien, valtion ja yksityissektorin asiantuntijoita. Jäsenistön kasvu oli erityisen voimakasta 1980-luvulla. Akavan Yleinen Ryhmä liittyi Vakavan jäseneksi vuoden 1996 alusta. Sitä kautta AYR:llä on yhteys Akavan neuvottelujärjestöihin (JUKO ja YTN).[3]

Akavan Yleinen Ryhmä AYR
Akavan Yleinen Ryhma logo.jpg
Perustettu 1966
Toimiala Korkeakoulututkinnon tai ylioppilastutkinnon ja jonkin erityiskoulutusalan suorittaneen edunvalvoja
Kotipaikka Helsinki
Puheenjohtaja Klaus Krokfors[1]
Jäsenmäärä 818[2]
Sivusto http://www.akavanyleinenryhma.fi/

AYR ry:n toiminnan tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteiskunnallisia, taloudellisia, ammatillisia ja koulutuksellisia etuja. AYR pyrkii myös toiminnallaan edistämään koulutettujen henkilöiden yhteenkuuluvuutta. 

Yhdistyksen jäseneksi voivat liittyä korkeakoulututkinnon tai muun tutkinnon suorittaneet, niihin tehtäväasemaltaan rinnastettavat henkilöt ja henkilöt, jotka erityisistä syistä eivät voi tai halua kuulua muuhun Akava ry:n jäsenyhdistykseen.

LähteetMuokkaa