Airbus A300 on eurooppalaisen Airbusin kehittämä ja valmistama laajarunkoinen ja kaksimoottorinen keskipitkän kantaman suihkukone. Suoritettuaan ensilentonsa vuonna 1972, Airbus A300 -koneesta tuli maailman ensimmäinen kaksimoottorinen laajarunkokone ja ensimmäinen Airbus Industrien tuote.[2] Airbus A300:n tavanomainen matkustajamäärä on 266 matkustajaa kahdessa luokassa (bisnes- ja turistiluokka), jolloin saavutetaan 7 540 kilometriä suurimmalla mahdollisella kuormalla.

Airbus A300
Tyyppi liikennelentokone
Valmistaja EADS (Airbus S.A.S.)
Ensilento 28. lokakuuta 1972
Esitelty 30. toukokuuta 1974 (Air France)
Pääkäyttäjät United Parcel Service (52)
FedEx (49)
American Airlines (34)
Japan Airlines (22)
Valmistusmäärä 552
Valmistusvuodet 1974–2007[1]
Muunnelmat Airbus A300-600 ST Beluga
Airbus A310
Airbus A300B-sarjan koneyksilön ohjaamo restauroituna alkuperäisasussaan, Delcon valmistamin inertiasuunnistuslaittein, kuvattuna Airbusin tehtaan museossa Toulousessa vuonna 2016. Useimmissa lentävissä tämän sarjan yksilöissä on niiden sijaan uudempia suunnistuslaiteratkaisuja.
Vuoteen 2007 valmistetussa A300-600:ssa on samanlainen ohjaamo kuin tässä Saksan ilmavoimien A310 MRTT:ssä.

Koneen ensiasiakas oli ranskalainen Air France, joka otti konetyypin käyttöön 30. toukokuuta 1974.[3] Airbus A300 -koneperheen valmistus päättyi heinäkuussa 2007, jolloin oli valmistettu yhteensä 561 konetta. Sittemmin konetyyppi on poistunut monien matkustajalentoyhtiöiden laivastosta. Matkustajakäytöstä poistettuja koneita on uudelleenkonfiguroitu rahtilentoyhtiöiden, kuten FedEx Expressin ja UPS Airlinesin, käyttöön. Finnairilla oli aikavälillä 1986-2004 käytössään kaksi A300B4-sarjan konetta.

Kehitys muokkaa

Markkinarako Airbus A300 -koneelle syntyi 1960-luvulla, kun American Airlinesin silloinen johtaja Frank Kolk ryhtyi etsimään vuonna 1966 Boeing 727 -koneelle korvaajaa tiheästi liikennöidyillä lyhyillä ja keskipitkillä reiteillä Yhdysvaltain sisällä. Hänen alkuperäisenä ajatuksenaan oli laajarunkomatkustajakone, joka kykenisi kuljettamaan 250–300 matkustajaa täydellä kuormalla ilman korkealla sijaitsevien lentoasemien aiheuttamia suorituskykyrajoituksia. Yhdysvaltalaiset valmistajat, kuten McDonnell Douglas ja Lockheed vastasivat haasteeseen kehittämällä kolmimoottorisia koneita, sillä Yhdysvaltain ilmailuviranomainen FAA kielsi kaksimoottoriset koneet monilla reiteillä. Kolk oli kuitenkin alun perin toivonut kaksimoottorista ratkaisua.

Syyskuussa 1967 Ison-Britannian, Ranskan ja Saksan hallitukset allekirjoittivat aiesopimuksen 300-paikkaisen Airbus A300 -koneen kehittämisestä. Myöhemmin loppuvuonna sekä Ranskan että Ison-Britannian hallitukset epäilivät hankkeen totetumista, sillä pulmia oli ilmennyt muun muassa moottoreiden kanssa. Moottoritoimittaja Rolls-Roycen olisi pitänyt suunnitella ja toteuttaa kokonaan uusi RB207-moottori hanketta varten. Joulukuussa 1968 300-paikkaisesta konehankkeesta luovuttiin: ratkaisuksi oli valittu 250-paikkainen Airbus A250, joka ei vaatisi uusia moottoreita. Malli uudelleennimettiin A300B:ksi, ja potentiaalisten yhdysvaltalaisten asiakkaiden houkuttelemiseksi moottoritoimittajaksi valittiin yhdysvaltalainen General Electric brittiläisen Rolls-Roycen sijaan. Tämä johti välirikkoon ja brittihallitus vetäytyi hankkeesta, joskin Hawker-Siddeley jatkoi yhä alihankkijana kehittäen muun muassa koneen siipiratkaisuja.

Airbus Indrustrie perustettiin virallisesti vuonna 1970, jolloin syntyi sopimus ranskalaisen Aérospatialen ja saksalaisen Deutsche Aerospacen välillä. Espanjalainen CASA liittyi hankkeeseen 1971. Kukin kolmesta yhtiöstä huolehti omasta osuudestaan hankkeessa. Vuosia myöhemmin Iso-Britannia palasi hankkeeseen British Aerospace -yhtiön välityksellä. Uuden Airbus Indrustrien suurin ponnistus oli saada valmiiksi ensimmäinen A300. Tämä tapahtui syksyllä 1972, ja kone paljastettiin 28. syyskuuta 1972. Ensilentonsa kone teki 28. lokakuuta samana vuonna Toulouse-Blagnacin lentoasemalta. Ensimmäinen tuotantomalli oli A300B2, ja se otettiin matkustajaliikennekäyttöön vuonna 1974. Vuotta myöhemmin seurasi A300B4. Koneen koelentoja, erityisesti kylmän ilmanalan lentokokeita, suoritettiin myös Suomessa.[4]

Alkuun konetyypin menestys oli heikko, mutta jo vuoteen 1979 mennessä 81 konetta oli valmistunut ja käytössä. Konetyypin suosio kasvoi ajan myötä, ja Airbus teki läpimurtonsa vuonna 1987, jolloin se julkisti uuden konetyyppinsä Airbus A320:n. Ennen tuotannon alkamista A320-koneita tilattiin yli 400 – toisin kuin A300-konetta, jota oli tilattu ennen tuotannon aloittamista vain 15.

Airbus A300 oli ensimmäinen lentokone, jonka valmistuksessa käytettiin tehostettua Just-In-Time-menetelmää. Rungon osia valmistutettiin yhteistyökumppaneilla ja alihankkijoilla eri puolilla Eurooppa. Nämä osat kuljetettiin loppukokoamista varten Toulouseen Ranskaan, jossa A300-koneen varsinainen tuotantolinja sijaitsi. Alun perin ajatuksena oli jakaa vastuuta ja työtä Airbus Indrustrie -hankkeessa mukana olleiden yhtiöiden kesken, mutta myöhemmin kävi ilmi, että tällainen toimintatapa oli ajankäytöllisesti ja taloudellisesti tehokkaampaa ja joustavampaa kuin koneen rakentaminen alusta asti yhdessä paikassa.

Ominaisuudet muokkaa

Airbus A300 -koneen suunnittelussa käytettiin viimeisintä teknologiaa, josta osa oli peräisin menestyksekkäästä Concorde-projektista. A300-koneen siirtyessä aktiiviseen käyttöön se oli erittäin kehittynyt ja moderni kone, joka on ollut pohjana tulevillekin hankkeille.

A300B2:sta tehtiin useita jatkokehitysversioita. A300B2-200:ssa oli aerodynaamisia parannuksia sekä uudenlaiset pyörät ja jarrut. A300B2-300:ssa oli suurempi kantavuus, A300B4-100:ssa oli pidempi kantama ja A300B4-200:ssa oli suurempi enimmäislentoonlähtöpaino, vahvistettu siipi ja runko, parempi laskeutumisteline ja mahdollisuus lisätankkiin. Myöhempiin A300B4-200 -malleihin sai myös ohjaamon, johon riitti kahden hengen miehistö (kapteeni ja perämies, lentomekaanikkoa ei tarvittu). Tämän Karairin sekä Finnairinkin käytössä olleen, erittäin harvinaisen version mallinimi oli A300B4-FFC (Forward-Facing Flight Deck, edusrakenteinen ohjaamo). Myös Finnairin koneessa oli kuitenkin kolmannen miehistönjäsenen istuin, jonka oheen oli jätetty lähinnä polttoainekuorman tasapainottamiseen käytettyjä säätimiä. Paikalla istui ajoittain huoltomekaanikko, jonka yhtiö usein otti mukaan sellaisiin tilauslentokohteisiin, joissa A300-huoltopalveluita ei ollut paikallisesti saatavilla.[5] Erityinen A300:n innovaatio oli myös, että automaattiohjauksen hallintalaitteet sijaitsivat ensimmäistä kertaa ohjaamon häikäisysuojassa, kuten uudemmissa liikennekoneissa on muodostunut käytännöksi.

A300B4:n tuotanto lopetettiin 1984, jolloin alettiin valmistaa kehittyneempää A300-600 -mallia. Tässä mallissa oli kahden hengen miehistöllä toimiva ohjaamo ja elektroniset kuvaputkinäytöt. Koneen kantama oli myös parantunut. Tästä mallista tuli liikenteeseen vuonna 1988 versio A300-600R, jolla oli suurempi enimmäislentoonlähtöpaino ja pitempi kantama. 600-sarjan tuotanto lopetettiin vuonna 2007, ja viimeinen matkustajaversio oli toimitettu Japan Air Systemille vuonna 2002.[6] A300-600:een on vuodesta 2017 ollut saatavilla Honeywellin Primus Epic-avioniikkaan perustuva avioniikkapäivitys, joka antaa koneelle tuen uusimmille satelliittisuunnistusmenetelmille, mikä pidentää koneen mahdollista käyttöikää jopa 2030-luvulle saakka. Ainakin UPS ja FedEx ovat hyödyntäneet tätä mahdollisuutta.[7][8]

Kaikista A300:n varianteista on ollut myös rahtiversioita.

Konetyyppi Suomessa muokkaa

 
Finnairin Airbus A300-200B4 Helsinki-Vantaan lentoasemalla vuonna 1995.

Karair/Finnairilla A300-konetyyppi korvasi 1980-luvun jälkipuolella lomalentojen DC-8-62-koneet. Kyseiset yksilöt (OH-LAA ja OH-LAB) olivat jääneet valmistajalle, kun Garuda ja Tunis Air eivät niitä lunastaneet, jolloin Finnair vuokrasi ne omistamalleen Karairille vuosiksi 1986–1998. Ensimmäinen kaupallinen lento tapahtui 17. joulukuuta 1986 reitillä Helsinki–Lanzarote–Las Palmas, päällikkönä Viljo Turunen ja perämiehenä Kari Laine. Käytännössä ensijaiseksi operointialueeksi muodostui Kanaria ja Välimeren alue. Harvinaisen johdannaismallin ainoa käytettävissä oleva simulaattori sijaitsi Jakartassa, jonne Finnairinkin miehistöt kuljetettiin koulutusta varten.[5] Vuosina 1992–1998 koneet lensivät Finnairin värityksessä. Vuonna 1997 Finnair päätyi ostamaan koneet itselleen. Ne olivat vuosina 1998-2002 Foyle Airin käytössä, vuosina 2002-2004 jälleen tilapäisesti Finnairilla, jonka jälkeen turkkilaisella MNG Airlinesilla ja sittemmin Iran Airilla. Koneet korvautuivat pysyväiskäytössä viidellä B757-200-koneella vuosina 1997–1998.[5]

Tekniset tiedot muokkaa

Lähde:[9][10]

Ominaisuus A300B4 A300-600R A300-600F
Tyypillinen matkustajamäärä 220 matkustajaa (kolmessa luokassa)
266 matkustajaa (kahdessa luokassa)
345 matkustajaa[11] (yhdessä luokassa, maksimi)

(vain rahtia)
Rahtikuorma 22 tai 23 LD3-konttia koneen ruumassa 15 (21) lavaa ylemmässä kerroksessa
+ 22 tai 23 LD3-konttia ruumassa
Rungon pituus 52,79 m 53,30 m
Kokonaispituus 53,62 m 54,08 m
Siipien kärkiväli 44,84 m 44,85 m
Siipien pinta-ala 260 m²
Korkeus 16,62 m
Rungon leveys 5,28 m
Rungon halkaisija 5,64 m
Tyypillinen tyhjäpaino 88 500 kg 90 900 kg 81 900 kg
Suurin lentoonlähtöpaino 165 000 kg 171 700 kg 170 500 kg
Kiitoratavaatimus (MTOW, SL, ISA) 2 324 m
Matkanopeus 0,78 Mach 833 km/h 10 670 metrissä
Maksiminopeus 0,86 Mach[12] 0,82 Mach
Kantama 6 670 km 7 540 km 4 850 km
Suurin polttoainekuorma 62 900 l 68 150 l
Moottorit General Electric CF6-50C2
tai Pratt & Whitney JT9D-59A
General Electric CF6-80C2
tai Pratt & Whitney PW4158
Ohjaamomiehistö kolme (FFC-mallissa kaksi, mm. Finnair) kaksi

Onnettomuudet muokkaa

 
American Airlinesin lento 587 syöksyi maahan New Yorkissa 12. marraskuuta 2001 koneen sivuperäsimen irrottua. Onnettomuudessa kuoli 265 ihmistä.

Valmistetuista 552 koneesta 37 (noin 6,7 %) on elokuuhun 2022 mennessä tuhoutunut onnettomuuksissa, kaappauksissa, terroriteoissa ja muissa tapahtumissa.[13] Vertailun vuoksi saman aikakauden ja kokoluokan koneista Boeing 767:llä vastaava osuus on 1,5 %[14] ja Iljušin Il-86:lla 3,8 %[15].

Airbus A300:n pahin onnettomuus tapahtui 3. heinäkuuta 1988, kun Persianlahdella partioinut ohjusristeilijä USS Vincennes erehtyi luulemaan Iran Airin lennolla 655 ollutta A300B2-203-konetta viholliskoneeksi ja ampui sen alas Hormuzinsalmen yllä lähellä Qešmin saarta. Lennolla oli 290 ihmistä, jotka kaikki kuolivat alasampumisessa.[16]

Alla olevaan avattavaan taulukkoon on listattu kaikki onnettomuudet ja muut tapahtumat, jotka johtivat koneen tuhoutumiseen tai hylkäämiseen,[13] sekä muut huomattavat onnettomuudet, joissa lentokone ei tuhoutunut, mutta joissa kuoli vähintään yksi henkilö.

Lähteet muokkaa

  1. https://www.lentoposti.fi/uutiset/ensimm_inen_kaksimoottorinen_laajarunkokone_airbus_a300_nousi_ilmaan_50_vuotta_sitten_28101972 Viitattu 21.1.2024.
  2. https://www.flugzeuginfo.net/acdata_php/acdata_a300_en.php Viitattu 21.1.2024.
  3. https://www.airfleets.net/flottecie/Air%20France-history-a300.htm Viitattu 21.1.2024.
  4. 50 vuotta sitten | ”Ilmabussi” lensi yllättäen Suomeen ja tamperelaisille tuttu nimi löytyi verokalenterin naisjoukon huipulta Aamulehti. 8.12.2023. Viitattu 8.12.2023.
  5. a b c Hyvärinen, Antti: Lentäjien työkaluja, A300. Liikennelentäjä 3/2019, maaliskuu 2019.
  6. Airliner Classic: Airbus A300 – the beginning for a giant www.key.aero. 4.12.2009. Viitattu 24.8.2023. (englanniksi)
  7. Woodrow Bellamy III: UPS Brings Epic Avionics to Airbus A300s Avionics International. 16.5.2017. Viitattu 24.8.2023. (englanniksi)
  8. Bruce Drum: First UPS’ Airbus A300 facelift completed World Airline News. 11.2.2021. Viitattu 24.8.2023. (englanniksi)
  9. Civil Aviation: Airliners (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. Airliners.net Airliners.net. Viitattu 4.11.2021.
  11. FAA Type Certificate Data Sheet http://rgl.faa.gov/Regulatory_and_Guidance_Library/rgMakeModel.nsf/0/7fd75e79c9d71c5586257a130072fc44/$FILE/A35EU%20Rev%2026.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. "A300 TYPE CERTIFICATE DATA SHEET No. A35EU", FAA, 28 May 2010. Luettu 30 tammikuu 2015. Archived from the original on 24 joulukuu 2016. 
  13. a b Accident list: Airbus A300 Aviation Safety Network. Viitattu 7.8.2022. (englanniksi)
  14. Boeing 767 Aviation Safety Network. Viitattu 7.8.2022. (englanniksi)
  15. Ilyushin Il-86 Aviation Safety Network. Viitattu 7.8.2022. (englanniksi)
  16. a b Criminal Occurrence description EP-IBU Aviation Safety Network. Viitattu 7.8.2022. (englanniksi)
  17. Accident description F-BVGK Aviation Safety Network. Viitattu 7.8.2022. (englanniksi)
  18. Accident description OY-KAA Aviation Safety Network. Viitattu 7.8.2022. (englanniksi)
  19. Accident description VT-ELV Aviation Safety Network. Viitattu 7.8.2022. (englanniksi)
  20. Accident description SU-BCA Aviation Safety Network. Viitattu 7.8.2022. (englanniksi)
  21. Criminal Occurrence description 9K-AHF Aviation Safety Network. Viitattu 7.8.2022. (englanniksi)
  22. Criminal Occurrence description 9K-AHG Aviation Safety Network. Viitattu 7.8.2022. (englanniksi)
  23. Accident description AP-BCP Aviation Safety Network. Viitattu 7.8.2022. (englanniksi)
  24. Accident description F-BUAE Aviation Safety Network. Viitattu 15.8.2022. (englanniksi)
  25. Accident description VT-EDV Aviation Safety Network. Viitattu 15.8.2022. (englanniksi)
  26. Accident description B-1816 Aviation Safety Network. Viitattu 15.8.2022. (englanniksi)
  27. Accident description HL7296 Aviation Safety Network. Viitattu 15.8.2022. (englanniksi)
  28. Hull-loss description HS-THO Aviation Safety Network. Viitattu 15.8.2022. (englanniksi)
  29. Hijacking description F-GBEC Aviation Safety Network. Viitattu 15.8.2022. (englanniksi)
  30. Hull-loss description TC-ALP Aviation Safety Network. Viitattu 15.8.2022. (englanniksi)
  31. Accident description PK-GAI Aviation Safety Network. Viitattu 15.8.2022. (englanniksi)
  32. Accident description B-1814 Aviation Safety Network. Viitattu 15.8.2022. (englanniksi)
  33. Accident description A6-PFD Aviation Safety Network. Viitattu 15.8.2022. (englanniksi)
  34. Hull-loss description EP-IBR Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  35. Accident description TU-TAT Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  36. Accident description AP-BCJ Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  37. Accident description N14053 Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  38. Accident description VT-EFW Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  39. Criminal Occurrence description OO-DLL Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  40. Accident description AP-BBA Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  41. Accident description YA-BAD Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  42. Hull-loss description A7-ABV Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  43. Accident description TC-ACB Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  44. Accident description XA-TUE Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  45. Criminal Occurrence description 5A-IAY Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  46. Criminal Occurrence description 5A-DLZ Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  47. Accident description TC-OAG Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  48. Accident description EI-EAC Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  49. Accident description N155UP Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  50. Accident description SU-BMZ Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  51. Accident description PR-STN Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  52. Hull-loss description XA-MRC Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)
  53. Hijacking description 9K-AHG Aviation Safety Network. Viitattu 7.8.2022. (englanniksi)
  54. Hijacking description VT-EDW Aviation Safety Network. Viitattu 16.8.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa