Aino Mälkönen (11. tammikuuta 1900 Kirvu (nyk. Venäjä) – 2. heinäkuuta 1920 Viipuri) oli suomalainen Suomen sisällissodan ja Viron vapaussodan taistelija sekä sairaanhoitaja.[1]

Aino Mälkönen
Henkilötiedot
Muut nimet Aimo Mälkönen
Syntynyt11. tammikuuta 1900
Kirvu
Kuollut2. heinäkuuta 1920 (20 vuotta)
Viipuri
Sotilashenkilö
Palvelusvuodet  Suomi 1918
 Viro 1919
Taistelut ja sodat Suomen sisällissota, Joutsenon taistelut
Viron vapaussota, Latvian vapaussota
Sotilasarvo Konekiväärimies
Kunniamerkit Vapaussodan muistomitali, Vapaudenmitali 2lk., Vapaudenristi II/3 (Viro), Soome vabatahtlike rinnamärk Narva vallutamise mälestuseks
Joukko-osasto I Suomalainen Vapaajoukko,Pohjan pojat


Mälkönen palveli valkoisten puolella sekä sairaanhoitajana että konekiväärivöiden täyttäjänä. Kun Viipurissa 1918 värvättiin taistelijoita Viroon, Mälkönen leikkautti tukkansa lyhyeksi, pukeutui miesten vaatteisiin ja ilmoittautui vapaaehtoiseksi nimellä Aimo Mälkönen.

Mälkönen osallistui Narvan valtaukseen konekiväärimiehenä. Hänen taistelussa osoittamansa toimintansa toi hänelle tunnustuksen urheudesta. Hieman tämän jälkeen hänen oikea sukupuolensa paljastui. Tapahtuman johdosta Mälkösestä tuli tunnettu henkilö Virossa. Hänestä kirjoitettiin lehtiin ja ihmiset tunnistivat hänet kadulla.

Suomeen palattuaan Mälkönen hoidatti selkäsärkyään, joka oli seurausta kranaatin paineaallosta. Hän yritti lieventää vaivaansa makaamalla vatsallaan ja antamalla pikkulasten kävellä selkänsä päällä. Keväällä 1920 Mälkönen halvaantui tapaturman seurauksena Viipurin Diakonissalaitoksen sairaalassa. Eräs lapsi oli innostunut liikaa ja hypännyt Ainon selän päälle hajareisin kesken kävelyn. Seurauksena oli halvaantuminen niiltä sijoilta.

Hän kuoli myöhemmin kesällä 2. heinäkuuta Viipurissa. Arkussa lepäävän vainajan rintaan kiinnitettiin Narvan valtauksesta ansaittu kunniamerkki, Viron vapaudenristi, josta Aino oli ollut erityisen ylpeä.[2] Aino Mälkönen on haudattu Ruokolahdelle.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Aikalainen 8, WSOY oppimateriaalit, 2009
  2. Jussi Niinistö: Heimosotien historia 1918–1922, s. 130–132. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2016.
  3. Aino Mälkönen Estofilia. 2018. Tallinna: Suomen suurlähetystö. Viitattu 4.5.2018. (viroksi) (suomeksi)

Kirjallisuutta muokkaa