Aina Sainio

Aina Maria Sainio o.s. Uotila (1871 Sahalahti – 30. lokakuuta 1931 Tampere) oli Hämeenlinnassa asunut lehtorinrouva, joka myrkytti miehensä, lehtori Ferdinand ”Nantti” Sainion (1863–1892) vuonna 1892. Tämä murha herätti aikanaan suurta huomiota sekä Suomessa että myös Pohjoismaissa.

Ferdinand Sainio (s. 1863 Hauho) oli päässyt ylioppilaaksi Hämeenlinnan normaalilyseosta 1884 ja valmistunut filosofian maisteriksi 1890. Hän toimi latinan ja kreikan kielen lehtorina Hämeenlinnan klassillisessa lyseossa ja valmisteli parhaillaan tohtorinväitöskirjaansa sanskritin kielestä. Hänen vaimonsa oli kahdeksan vuotta nuorempi miestään ja heillä oli yksi lapsi, alle vuoden ikäinen Kyllikki-vauva. Perheen Niittykadun ja Linnantien (nykyinen Kustaa III katu) kulmatalossa olleessa huoneistossa asui myös kaksi koulupoikaa täysihoitolaisina. Aina Sainio oli varakkaan maalaistalon tytär kun taas Ferdinand Sainio oli kotoisin vaatimattomammista oloista ja hänellä oli vielä opiskeluvelkoja jäljellä. Aina Sainio oli tutustunut mieheensä tämän toimiessa kotiopettajana Sahalahdella. He olivat menneet naimisiin vuonna 1890.

Perheen palvelija löysi Ferdinand Sainion kuolleena vuoteestaan aamulla 24. helmikuuta 1892. Ruumiin kouristunut asento herätti Hämeenlinnan piirilääkäri Bergstedtin epäilykset ja ruumiinavauksen yhteydessä selvisi että Sainio oli kuollut strykniinimyrkytykseen. Pian sen jälkeen selvisi myös, että Aina Sainio oli pari päivää aikaisemmin pyytänyt tohtori Gratschoffilta strykniinireseptiä villakoiran myrkytystä varten ja ostanut sitten strykniinin Pomoellin apteekista.

Lehtori Sainio oli edellisenä iltana illallisen jälkeen valittanut päänsärkyä ja pyytänyt vaimoltaan migreenipulveria. Tämän jälkeen hän vetäytyi omaan huoneeseensa, josta alkoi kuulua jonkin ajan kuluttua voimakkaita tuskanhuutoja. Rouva Sainio ei oman kertomansa mukaan ollut kuullut mitään, mutta perheen luona asuneet koulupojat ja naapurihuoneistossa asunut latinanmaisteri Ison (Brummer) olivat ne kuulleet. He olivat kuitenkin luulleet huutojen tulevan venäläiselle kasarmille vievältä puistotieltä ja juopuneiden sotilaiden siellä mellastavan.

Aluksi oletettiin, että kyseessä olisi ollut onneton erehdys, jossa migreenipulveri ja strykniini olivat vahingossa sekoittuneet. Lehtori Sainiolla oli 10 000 markan henkivakuutus, mutta vakuutusyhtiö ei suostunut maksamaan korvausta epäillen kyseessä olleen itsemurhan. Asian selvittämiseksi alkoi oikeudenkäynti, jossa lehtori Sainion isää edusti sen ajan tunnetuin asianajaja Lauri Kivekäs ja syytettynä ollutta Aina Sainiota edusti Castrén-niminen asianajaja. Kivekäs sai selville, että Aina Sainio oli tilannut surupuvun Helsingistä jo useita päiviä ennen miehensä kuolemaa ja että hän oli myös tehnyt velkoja miehensä tietämättä. Kivekkään harjoittama tiukka ristikuulustelu johti lopulta siihen, että Aina Sainio tunnusti murhanneensa miehensä.

Aina Sainion oikeudenkäynti oli omana aikanaan sensaatiotapaus, jota käsiteltiin sekä paikallisissa että pääkaupungin Helsingin lehdissä. Oikeudenkäynnin päätteeksi Aina Sainio tuomittiin murhasta ja väärennöksistä elinkautiseen vankeusrangaistukseen, josta tuomiosta hän kärsi 14 vuotta Hämeenlinnan naisvankilassa. Vapauduttuaan Aina Sainio muutti nimensä ja lähti pois Hämeenlinnasta. Aina ja Nantti Sainion tytär kuoli 12-vuotiaana Tuusulassa aivokalvontulehdukseen. Aina Sainio meni uusiin naimisiin veistonopettaja Kalle Kustaa Nurmisen kanssa ja sai kaksi lasta uudessa avioliitossaan. He asuivat aluksi Sahalahdella ja sitten vuodesta 1911 Tampereella. Aina Saino kuoli Tampereella syksyllä 1931 ja hänet haudattiin Kalevankankaan hautausmaalle.

Lyseota Hämeenlinnassa murhan tapahtuma-aikana käyneet runoilijat Eino Leino ja Larin-Kyösti kirjoittivat myöhemmin muistelmissaan kuvauksen lehtori Sainion murhasta ja murha antoi virikkeitä myös Minna Canthille hänen kirjoittaessaan Sylvi-nimistä näytelmäänsä.

Lähteet

• Hämeen Sanomat 28.1.2005 : Pilkkariimejä moralisoinnin varjolla (Arkistoitu – Internet Archive)
• Eino Leino: Elämäni kuvakirja osa IV Ad Musas, 5. luku Sainion murha (Kootut teokset osa XV)