Ahveniston ortodoksinen kirkko

ortodoksinen kirkko Hämeenlinnassa

Ahveniston ortodoksinen kirkko eli Pyhän Johannes Kastajan mestauksen kirkko on toinen Hämeenlinnan ortodoksisen seurakunnan kahdesta kirkosta. Puurakenteinen länsitornillinen pitkäkirkko on valmistunut vuonna 1894. Sen vihki käyttöön arkkipiispa Antoni 2. kesäkuuta 1894.[1]

Hämeenlinnan Ahvenistolla, Kanta-Hämeen keskussairaalaa vastapäätä sijaitseva pyhäkkö toimii nykyisin kesäkirkkona, koska rakennuksessa ei ole sähköjä eikä lämmitystä. Kirkollinen toiminta hiipui 1920-luvulla ja kirkon uusi käyttö alkoi 1990-luvun lopussa, jolloin se kunnostettiin kesäkäyttöä varten.[1] Hiljaisena aikana toimitettiin pelkästään Johannes Kastajan juhlien palvelukset.[1] Kirkon ikonostaasi on peräisin venäläisestä sotalaivasta 1840-luvulta.[1] Kirkonkellot on hankittu 2006.[1]

Kirkkoa ympäröi pieni hautausmaa. Sinne on haudattu sekä siviili- että sotilasväestöä ja lähellä on myös vuonna 1918 sodassa kuolleitten punaisten joukkohauta.[1] Viimeiset hautaukset alueella on tehty 1920-luvulla.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g Ahveniston ortodoksinen kesäkirkko täyttää 120 vuotta YLE 31.5.2014. Viitattu 19.7.2014.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä kirkkoihin tai muihin uskonnollisiin rakennuksiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.