Ahmet Şefik Mithat pašša

Osmanien valtakunnan suurvisiiri

Ahmet Şefik Mithat pašša (lokakuu/marraskuu 1822 Istanbul8. toukokuuta 1883 Taif, Arabia) oli turkkilainen valtiomies, joka toimi Osmanien valtakunnan suurvisiirin virassa 1872 ja uudestaan 1876–1877. Hän oli yksi tanzimatin ajan aktivisteista ja pätevimmistä poliitikoista.[1]

Mithat pašša

Mithat syntyi Ahmet Şefik -nimisenä siviilioikeuden tuomarin perheeseen Konstantinopolissa (nyk. Istanbul) syksyllä 1822. Hänen uudistusmielinen isänsä koulututti hänet virkamiestehtäviin, ja opittuaan ulkoa koraanin kymmenvuotiaana häntä alettiin kutsumaan nimellä Hafiz Şefik. 1823 hänen perheensä muutti Vidiniin, jossa hänen isänsä työskenteli apulaistuomarina. Palattuaan Istanbuliin hän työskenteli sulttaanin neuvoston apulaissihteerinä. Kyvykkyytensä vuoksi hän sai uuden nimen Mithat, joka tarkoittaa ylistettyä ja joka annetaan esimerkiksi lapselle, josta toivotaan erittäin lahjakasta. Nimi Mithat korvasi käytössä aiemmat nimet.[2]

Mithat oli taloustehtävissä Syyriassa toistamiseen, ja sen jälkeen hänestä tuli osmanien suuren neuvoston sihteeri. Hänen vihollisensa onnistuivat kuitenkin järjestämään hänelle siirron mahdottomalta vaikuttaneeseen tehtävään, Rumeliassa puhjenneen kapinan rauhoittamiseen.lähde?

Mithat käytti lujia otteita, jotka olivat menestykseltään vaihtelevia. Hallitus päätti palauttaa hänet tehtäväänsä tehden hänestä ensimmäisen luokan virkamiehen. Vuonna 1857 hän kukisti levottomuudet Bulgariassa yhtä kovin ottein. Kolme vuotta myöhemmin hänestä tehtiin visiiri ja pašša, ja hänet nimitettiin kuvernööriksi Nišiin, jossa Mithat loi uudistuksia ja paransi oloja niin innokkaasti, että sai sulttaanin vihat niskaansa. Vuonna 1864 hän sai tehtäväkseen järjestää valtiopäivät ja hän oli mukana säätämässä uutta lakia. Tämän jälkeen hänet nimitettiin Bulgarian kuvernööriksi.[1]

Mithat ajautui riitoihin suurvisiiri Mehmed Emin Aali paššan kanssa, ja hänet määrättiin epämieluisaksi katsottuun tehtävään Bagdadiin Irakin provinssin kuvernööriksi. Hän hoiti tehtäviään Irakissa samalla tarmokkuudella kuin Nisissäkin ja perusti muun muassa ensimmäisen irakilaisen sanomalehden al-Zawran. Bagdadin aikana häntä tosin vastustettiin entistä enemmän, mutta hän jäi bagdadilaisten mieleen yhtenä parhaimmista kuvernööreistä. Vuonna 1871 vanhoillinen suurvisiiri Mahmud Nedim pašša piti Mithatia jo uhkana valtiolle. Mahmud Nedim pašša kutsui Mithatin haastateltavaksi sulttaanin luokse, mutta tämä puolustautui niin vakuuttavasti, että sulttaani nimittikin 1872 tämän suurvisiiriksi Nedim paššan tilalle. Mithatin ensimmäinen kausi suurvisiirinä jäi kuitenkin lyhyeksi, koska hän toimi alkuun omavaltaisesti ja itsenäisesti.[1] Hänet siirrettiin väliaikaisesti Salonikin kuvernööriksi, ja sen jälkeen hän pysyi näennäisesti erossa hallinnollisista tehtävistä vuoteen 1875 saakka.lähde?

Vallankaappaus muokkaa

 
Mithat pašša, karikatyyri Vanity Fair -lehden kannessa 30. kesäkuuta 1879.

Tämän jälkeen Mithatin ura sekaantui outoihin seikkailuihin. Vaikka hän kannatti nuorturkkilaista liikettä, hän halusi rajoittaa heidän innokkuuttaan. Sulttaani Abdülaziz I:n muutosvastaisuus sai salkuttomana ministerinä toimineen Mithatin liittoutumaan vallankumousta varten suurvisiiri Mütercim Mehmed Rüşdi paššan, sotaministeri Hussein Avni paššan ja ulkoministeri Mehmed Raşid paššan kanssa. 30. toukokuuta 1876 sulttaani suistettiin vallasta ja todennäköisesti surmattiin seuraavan kuun 5. päivä, vaikka virallisten tiedotteiden mukaan oli kyseessä itsemurha.lähde?

Vallankaappaajat nostivat Abdülazizin seuraajaksi hänen veljenpoikansa Murat V:n. Uusi sulttaani oli kuitenkin alkoholisoitunut, ja hänen mielenterveytensä alkoi järkkyä varsinkin hänen saatuaan uutiset setänsä kuolemasta. Lisäksi 15. kesäkuuta 1876 osmaniarmeijan upseeri tunkeutui Mithatin kotiin, jossa pidettiin paraikaa hallituksen kokousta. Seuranneessa Çerkes Hasanin välikohtauksessa upseeri ampui kuoliaaksi ja haavoitti useita virkamiehiä, etunenässä vaikutusvaltaiset ja uudistuksiin maltillisesti suhtautuneet ministerit Hussein Avni paššan ja Reşit paššan. Suurvisiiri Rüşdi pašša onnistui pakenemaan lukitun oven taakse. Vaikka teon taustalla usein selitetään olleen Çerkes Hasanin henkilökohtaiset murheet, on Mithat paššan epäilty olleen mukana välikohtauksen provosoimisessa saadakseen raivattua tieltään konservatiiviset hallituksen jäsenet.lähde?

Sulttaani Muratin mielenterveysongelmat syvenivät, ja hänen tilalleen astui jo elokuussa Abd-ul-Hamid II. Joulukuussa Mithat paššasta tuli toistamiseen suurvisiiri. Hän lupasi uudistuksia, esitteli uuden perustuslain ja uuden parlamentin. Kuitenkin jo helmikuussa 1877 hänet erotettiin ja karkotettiin epäiltynä osallisuudesta Abdülaziz I:n murhaan. Tämän jälkeen Mithat kiersi Euroopan pääkaupungeissa ja jäi joksikin aikaa Lontooseen, jossa hän tutki alahuoneen toimintaa.lähde?

Mithat kutsuttiin takaisin 1878 ja nimitettiin Syyrian kuvernööriksi. Elokuussa hän vaihtoi virkaa Smyrnan kuvernöörin kanssa. Jälleen toukokuussa 1879 Mithat pidätettiin sulttaanin määräyksestä. Mithat pakeni mutta antautui pian ja pyysi oikeudenkäyntiä. Oikeudenkäynti järjestettiin kesäkuussa 1881 sulttaanin Yıldızin palatsissa. Kolme päivää kestäneiden istuntojen jälkeen Mithat ja muut syytetyt saivat kuolemantuomion. Oikeudenkäyntiä ei kuitenkaan pidetty rehellisenä, ja Britannian hallituksen myötävaikutuksella tuomio muutettiin karkotukseksi.lähde?

Mithat vietti viimeiset kolme vuottaan Jemenissä, joka merkitsi Osmanien valtakunnassa samaa kuin Siperia keisarillisen ajan Venäjällä. Hänet todennäköisesti surmattiin vankilassa 8. toukokuuta 1884.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Gábor Ágoston, Bruce Alan Masters: Encyclopedia of the Ottoman Empire, s. 378–379. Infobase Publishing, 2009. ISBN 1438110251.
  2. Bosworth, Donzel, Heinrichs, Pellat et al.: The Encyclopaedia of Islam, vol. 6 (Mahk–Mid), s. 1032–1035. E.J.Brill, 1991. ISBN 90-04-08112-7.
  Edeltäjä:
Mahmud Nedim pašša
Mütercim Mehmed Rüşdi pašša
Osmanien valtakunnan suurvisiiri
1872-1872
1876-1877
Seuraaja:
Mütercim Mehmed Rüşdi pašša
İbrahim Edhem pašša
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.