Agoué

Grand-Popon arrondissementti Beninissä

Agoué on kylä Monon departementin, Grand-Popon piirikunnan arrondissementti Beninissä. Vuonna 2013 siinä oli 18 029 asukasta.[1] Kylä sijaitsee noin 13 kilometriä Grand-Popon "carrefourista" eli teiden risteyksestä länteen.

Historia muokkaa

Agoué perustettiin Petit-Popossa (nyk. Aného, Togo) 1820-luvulla riehuneen sisällissodan seurauksena. Paikkakunnan englantilaiset ja hollantilaiset asutukset ottivat yhteen väkivaltaisesti, useita ihmisiä kuoli ja taloja tuhottiin. Yhteenottojen jatkuessa hollantilaisten osa kylästä oli lähes tuhottu ja sen johtaja jätti kaupungin perustaen seuraajineen uuden kylän rannikolle noin Grand-Popon ja Petit-Popon puoliväliin.[2]

1840-luvulla Agoué oli jaettu portugalilaiseen ja englantilaiseen kylään. Tulipalo tuhosi vuonna 1843 Thomas Huttonin palmuöljytehtaan. Sierra Leonesta muuttavia vapautettuja orjia alkoi tulla seudulle, ja ennen pitkää he muodostivat erään yhteisön Agouén portugalilaisessa osassa. Afrobrasilialaisten maahanmuuton takia Agouén väestö kasvoi voimakkaasti 1840-luvulta alkaen.[2] Brasiliasta vapautettu orja Joaquin d'Almeida, joka oli alun perin Mahi ja joka kääntyi katolilaisuuteen, oli myös orjakappias, joka rakensi katolisen kappelin Agouéen vuoden 1845 tienoilla.[3]

Petit-Popon ja Agouén välillä käytiin jälleen sisällissota vuosina 1860-1866. Sen jälkeen brittien laivasto alkoi kontrolloida Orjarannikon orjakauppaa, joka oli myös Agouén kylän pääasiallinen elinkeino 1840-luvulla. Se oli erityisen vilkasta 1840-luvulla ja yhdisti kylän Ouidahiin, joka oli orjamarkkinan keskus. Korvaavaksi tuotteeksi suunniteltu palmuöljyn valmistus tuli vähitellen seudun suurimmaksi ansiolähteeksi.

Euroopan siirtomaavaltojen kiistojen jälkeen Ranskan ja Saksan hallitukset sopivat vuonna 1885, että Saksalle kuuluisi Petit-Popo ja lännempänä oleva Porto Segura. Näistä muodostuivat keskukset Saksan siirtomaalle, Togolandille. Agoué ja Grand-Popo jäivät Ranskan omistukseen. Protektoraattien raja kulki Mono-joessa ja laguunissa, joten hiekkaisella, kapealla kannaksella sijaitsevan Angouén tuottoisat takamaat laguunista pohjoiseen jäivät rajan toiselle puolen. Erilaiset saksalaisten ja ranskalaisten määräämät verojärjestelyt aiheuttivat Agouén talouden perustan tuhoutumisen.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Tableau 2 : Effectifs de population par département, commune et arrondissement au RGPH4 RGPH4 : QUE RETENIR DES EFFECTIFS DE POPULATION EN 2013 ?. 2015. REPUBLIQUE DU BENIN. (ranskaksi)
  2. a b c Strickrodt, Silke: Afro-European Trade in the Atlantic World, The Western Slave coast c 1550 - c 1885. James Currey, 2015. ISBN 978-1-84701-110-7. Teoksen verkkoversio (viitattu 23.2.2019). (englanniksi)
  3. Parés, Luis Nicolau: The Formation of Candomblé, Vodun History and Ritual in Brazil, s. 65. The University of North Carolina Press, 2013. ISBN 978-1-4696-1092-4. (englanniksi)