Agía Triáda (Iraklion)

muinainen kaupunki Kreetalla

Agía Triáda (kreik. Αγία Τριάδα; myös Hagia Triada) on minolaisaikaisen asutuksen arkeologinen kohde Kreetan saarella Kreikassa. Se sijaitsee Faistóksen kunnassa linnuntietä noin kaksi kilometriä luoteeseen Faistoksen minolaisaikaisesta palatsialueesta. Alue on saanut nykyisen nimensä lähellä sijaitsevasta Pyhän Kolminaisuuden (Agía Triáda) kirkosta ja samannimisestä entisestä kylästä. Paikan minolaisaikaista nimeä ei tunneta.[1]

Agía Triáda
Αγία Τριάδα
Agía Triádan arkeologinen alue.
Agía Triádan arkeologinen alue.
Sijainti

Agía Triáda
Koordinaatit 35°3′32″N, 24°47′33″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Faistós, Iraklion, Kreeta
Historia
Tyyppi pieni palatsi ja asutus
Huippukausi 1600–1100 eaa.
Kulttuuri minolainen kulttuuri
Aiheesta muualla

Agía Triáda Commonsissa

Historia muokkaa

 
Agía Triádan arkeologista aluetta.

Agía Triádan paikka on ollut asuttu viimeistään 2000-luvulla eaa. Paikan merkittävin rakennus, kuninkaallinen ”huvila” tai pikkupalatsi, rakennettiin noin 1600 eaa. ja se tuhoutui 1400-luvulla eaa. Tutkijat ovat ajatelleet, että huvila olisi ollut Faistoksen kuninkaan eräänlainen kesäasunto. Sen raunioille rakennettiin mykeneläiselle kulttuurille tyypillinen megaron 1300-luvulla eaa. ja se oli käytössä 1100-luvulle eaa. Sen pohjoispuolelle kehittyi kauppapaikka ja eräänlainen ”agora”. On mahdollista, että tuona aikana alueen hallinto oli siirretty Agía Triádaan.[1][2]

Mykeneläisaikaisissa lineaari-B-kirjoituksissa paikan mahdollinen nimi esiintyy muodossa da-wo. Varhaisemmissa minolaisissa lineaari-A-kirjoituksissa esiintyy osin epäselvä DA-U-*49, joka saattaa viitata samaan paikkaan.[3]

Geometrisella kaudella 700-luvulla eaa. paikka oli kulttipaikkana. Hellenistisellä kaudella paikalle rakennettiin Zeus Belkhanokselle omistettu pyhäkkö. Venetsialaisvallan aikana 1300-luvulla paikalle pystytettiin puolestaan Pyhälle Georgiokselle (Ágios Geórgios) omistettu kirkko.[1]

Agía Triádan arkeologiset kaivaukset alkoivat vuonna 1902. Nykyisin osa raunioista on katettu.[1] Rakennusten lisäksi alueelta on löydetty paljon merkittäviä esineitä sekä muun muassa merkittävä joukko lineaari-B-tauluja.[2]

Kohteet muokkaa

Kuninkaallinen huvila muokkaa

Niin kutsuttu kuninkaallinen huvila muistuttaa minolaisen ajan tyypilliä palatseja, kuten Knossoksen ja Faistoksen palatseja, mutta on niitä pienempi. Rakennuksessa on ollut kaksi L-kirjaimen muotoista siipeä ja muun muassa sisäpiha, portaikkoja ja katettuja pylväikkötiloja, pyhäkkö-, työpaja- ja säilytystiloja, sekä valokuilu. Rakennus on ollut koristeltu lukuisin seinämaalauksin.[1][2]

Hautausmaa muokkaa

Hautausmaalla on kaksi varhaisminolaisen kauden tholos-hautaa eli pyöröhautaa noin ajalta 3000–2300 eaa., sekä myöhäisminolaiselta kaudelta peräisin olevia kammiohautoja noin 1300-luvulta eaa. Ruumiit oli haudattu sarkofageihin.[1] Hautausmaalta on löydetty muun muassa tunnettu koristeellinen Agía Triádan sarkofagi, joka on esillä Iraklionin arkeologisessa museossa. Se yhdistelee minolaista ja mykeneläistä tyyliä.

 
Agía Triádan arkeologista aluetta.

Megaron muokkaa

Mykeneläisaikaisen megaronin jäänteet ovat huvilan varastotilojen päällä.[1]

Asutus ja agora muokkaa

Paikalle mykeneläisaikana muodostunut asutus ja kauppapaikka sijaitsevat kuninkaallisen huvilan koillispuolella. Agora toimi kokoontumispaikkana. Sitä reunustaa pitkä stoa eli pylväskäytävä, sekä lukuisia kauppatiloja ja megaron-tyylisiä rakennuksia.[1][2]

Pyhän Georgioksen kirkko muokkaa

Pyhän Georgioksen bysanttilainen kirkko sijaitsee kuninkaallisen huvilan sisäpihalla. Se on koristeltu ajalle tyypillisin seinämaalauksin.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i Agia Triada Archaeological Site InterKriri. Viitattu 5.10.2015.
  2. a b c d Archaeological site of Agia Triada Destination Crete. Arkistoitu 6.10.2015. Viitattu 5.10.2015.
  3. Younger, John: Linear A Texts in phonetic transcription & Commentary The University of Kansas. Arkistoitu 17.9.2017. Viitattu 14.1.2016.

Aiheesta muualla muokkaa