Avaa päävalikko
Adnan Khashoggi vuonna 1980.

Adnan Khashoggi (tai Kashoggi, arab. عدنان خاشقجي‎, turk. Adnan Kaşıkçı; 25. heinäkuuta 1935 Mekka6. kesäkuuta 2017 Lontoo)[1] oli saudiarabialais-turkkilainen miljonääri, joka toimi arabimaailman asekaupoissa välittäjänä. Hän teki asekaupoilla miljoonaomaisuuden 1970- ja 1980-luvuilla, mutta menetti sittemmin suurimman osan omaisuudestaan tuhlailevan elämäntyylinsä ja huonojen sijoitusten takia. Khashoggilla oli vuonna 2013 ainakin 21 miljoonaa dollaria velkaa, ja hän oli omien sanojensa mukaan rutiköyhä.[2]

Sisällysluettelo

TaustaaMuokkaa

Khashoggin isä oli turkkilaissyntyinen lääkäri Muhammad Khashoggi.[3], joka oli Saudi-Arabian kuninkaan Ibn Sa’udin henkilökohtainen psykologi.[3]

Khashoggi sai koulutuksena Egyptissä ja Yhdysvalloissa. Khashoggi meni töihin Triad Holding Companyyn, joka toimii Salt Lake Cityssä. Myöhemmin firma teki konkurssin. Adnan rupesi myöhemmin asekauppiaaksi ja osti aseita Yhdysvalloista Saudi-Arabiaan 1960-1970-luvuilla.

AsekauppiasMuokkaa

Etevänä liikemiehenä Adnan perusti monia yrityksiä Sveitsiin ja Liechtensteiniin niiden löyhän verotuksen takia. Liiketoiminalla hän solmi suhteita merkittäviin henkilöihin, kuten CIA-agentteihin James H. Critchfieldiin ja Kim Rooseveltiin ja amerikkalaiseen liikemieheen Bebe Rebozoon, joka oli presidentti Richard Nixonin tuttava.

1970-luvulla hän vieraili Suomessa, jonka mediassa häntä kutsuttiin "maailman rikkaimmaksi mieheksi". Vierailu liittyi Suomen ja arabimaailman väliseen kauppaan ja Valmetiin. Suuret kaavaillut miljoonakaupat supistuivat lopuksi muutaman sairaalasängyn ostoon.

Adnan sotkeutui Iran-Contra skandaaliin 1980-luvulla.[2] Hänen osuutensa skandaaliin oli solmia suhteita iranilaiseen liikemieheen Manucher Ghorbanifariin, joka oli lainannut rahaa ostamaan aseita Khashoggilta konkurssiin menneestä pankista. Vuonna 1988 Khashoggi pidätettiin Sveitsissä ja luovutettiin Yhdysvaltoihin, jossa hänet vapautettiin todisteiden puutteessa.

Viimeinen julkisuuteen tulo oli vuonna 1992, joilloin hän hoiti Libyan johtajan Muammar Gaddafiin sijoituksia Isoon-Britanniaan ja Monacoon.

Khashoggi osti kesällä 2001 lainarahalla GenesisIntermedia -nimisen teknologiayrityksen osakkeita. GenesisIntermedian arvo oli noin 15-kertaistunut parissa vuodessa ja sen kurssi oli kovassa nousussa. Pian Khashoggin oston jälkeen terroristit hyökkäsivät WTC-torneja vastaan ja yrityksen arvo romahti hetkessä.[4] Khashoggille jäi ostosta 21 miljoonan dollarin velat Fleet Securities -nimiselle sijoitusyhtiölle (nykyisin osa Broadridgea), joita velkojat yrittävät yhä periä Khashoggilta oikeusteitse. Khashoggi itse julistautui varattomaksi.[2]

YksityiselämäMuokkaa

Adnanin sisko Samira Khashoggi nai egyptiläissyntyisen liikemiehen Mohamed al-Fayediin, jonka poika Dodi kuoli yhdessä Walesin prinsessa Dianan kanssa vuonna 1997 Pariisissa[5]. Hänen veljenpoikansa oli toimittaja Jamal Khashoggi, joka sai surmansa Istanbulissa Saudi-Arabian konsulaatissa epäselvissä oloissa lokakuussa 2018[6].

Khashoggi tuli tunnetuksi tuhlailevasta elämäntyylistään ja hulppeista juhlistaan, jotka lopulta söivät suurimman osan hänen omaisuudestaan. Huippuhetkinään Khashoggin kerrotaan käyttäneen 250 000 dollaria päivässä elämäntyylinsä ylläpitoon. Hän omisti aiemmin asuntoja muun muassa Monte Carlossa, Cannesissa ja New Yorkissa, joista viimeksi mainitussa hän yhdisti 16 asuinhuoneistoa yhdeksi asunnoksi. Omaisuutensa huvettua Khashoggi joutui kuitenkin luopumaan tuhlailustaan ja hulppeista asunnoistaan. Omien sanojensa mukaan Khashoggilla oli vuonna 2013 jäljellä enää kaksi asuntoa Saudi-Arabiassa.[2]

LähteetMuokkaa

  1. Hardy, Jack: Adnan Khashoggi dies aged 82: 'World's richest arms dealer' and uncle to Princess Diana's lover Dodi Fayed Daily Mirror. 6.6.2017. Viitattu 6.6.2017. (englanniksi)
  2. a b c d Cash-strapped Khashoggi? The Economist. 25.5.2013. Viitattu 6.6.2017. (englanniksi)
  3. a b Who Is Jamal Khashoggi? A Saudi Insider Who Became an Exiled Critic Bloomberg. Viitattu 15.10.2018.
  4. http://www.businessobserverfl.com/print/Rise-and-Fall/
  5. Philippe Martinat: Disparition du journaliste saoudien Jamal Khashoggi, le mystère demeure Le Parisien. 10.10.2018. Viitattu 21.10.2018 (ranskaksi).
  6. Ben Hubbard ja David D. Kirkpatrick: For Khashoggi, a Tangled Mix of Royal Service and Islamist Sympathies The New York Times. 14.10.2018. Viitattu 21.10.2018 (englanniksi).

Aiheesta muuallaMuokkaa