Abstrakti olio

(Ohjattu sivulta Abstrakti objekti)

Abstrakti olio (lat. abstractum, mon. abstracta) on filosofinen käsite, joka viittaa sellaiseen olioon, joka ei ole konkreettinen, päinvastoin kuin esimerkiksi fysikaaliset kappaleet.

Abstraktionismi on ontologinen kanta, jonka mukaan abstrakteja olioita (tai entiteettejä yleisesti) on olemassa, ja konkretismi puolestaan tälle vastakkainen kanta.[1]

Määritelmä muokkaa

Filosofit ovat erimielisiä siitä, mikä tarkkaan ottaen tekee oliosta tai entiteetistä abstraktin. Erään määritelmän mukaan olio on abstrakti, jos ja vain jos siltä puuttuu aika-avaruudellinen sijainti tai se on ajasta ja avaruudesta riippumaton.[1] Tällöin esimerkiksi oikeus on abstrakti olio, koska se ei sijaitse missään tietyssä paikassa.

Toisen määritelmän mukaan abstrakteja ovat oliot, joilta puuttuvat kaikki kausaaliset voimat. Kausaalisella voimalla tarkoitetaan olion kykyä vaikuttaa johonkin muuhun syy-seuraussuhteen mukaisesti. Tällöin esimerkiksi tyhjä joukko on abstrakti olio, koska se ei voi vaikuttaa mihinkään toiseen olioon.

Kaikki abstraktit entiteetit ovat ei-materiaalisia, mutta kaikki ei-materiaaliset entiteetit eivät ole abstrakteja: muun muassa aistinsisällöt voidaan nähdä aika-avaruudellisina, konkreettisina ei-materiaalisina entiteetteinä.[1]

Abstraktit oliot filosofisena ongelmana muokkaa

Abstraktit oliot ovat usein filosofisen huomion kohteena, koska ne nostavat esiin ongelmia yleisesti hyväksytyissä teorioissa. Ontologiassa abstraktit oliot ovat ongelmallisia fysikalismin ja naturalismin kannalta. Historiallisesti merkittävin ontologinen abstrakteihin olioihin liittynyt väittely on koskenut universaalien ongelmaa (muun muassa keskiajan universaalikiista).

Tietoteoriassa abstraktit oliot ovat ongelmallisia empirismin kannalta. Jos abstrakteilla olioilla ei ole sijaintia tai kausaalisia voimia, kuinka tiedämme niistä? On vaikea sanoa, millä tavalla ne vaikuttavat aistihavaintoihimme, ja silti vaikuttaa siltä, että olemme yksimielisiä useista niitä koskevista asioista. Jotkut, kuten Edward N. Zalta ja tavallaan myös Platon ideaopissaan, ovat katsoneet, että abstraktit oliot muodostavat metafysiikan ja koko filosofisen tutkimuksen keskeisimmän ja määrittävän aiheen. Jos filosofia nähdään erillisenä empiirisestä tutkimuksesta ja empiiriset kysymykset erillisinä abstrakteja olioita koskevista kysymyksistä, abstraktit oliot vaikuttavat filosofian omimmalta alueelta.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c Juti, Riku: Johdatus metafysiikkaan, s. 144–147. Helsinki: Gaudeamus, 2001. ISBN 951-662-821-4.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Rosen, Gideon: Abstract Objects The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Abstract object