Ablaatio tarkoittaa jonkin materiaalin haihtumista tai sulamista. Termiä käytetään etenkin glasiologiassa, avaruustutkimuksessa, fysiikassa ja lääketieteessä.

Jäätikkö abloituu.

Glasiologia ja geomorfologia

muokkaa

Glasiologiassa seurataan jäätiköiden ablaatiota eli sitä, kuinka jää sulaa ja haihtuu jäätiköiltä. Viime aikoina kiihtynyt ablaatio on huolestuttanut tutkijoita. Geomorfologiassa ablaatiomoreeniksi eli pintamoreeniksi nimitetään jäätikön sulaessa sen pinnalle rikastunutta, löyhää ja raekoostumukseltaan vaihtelevaa moreeniainesta.[1]

Avaruustutkimus

muokkaa

Avaruustutkimuksessa pyritään estämään eri aineiden ablaatio, kun ne palaavat Maan ilmakehään. Tämä on elintärkeää esimerkiksi astronauteille, jottei heidän sukkulansa tuhoutuisi matkalla.

Lääketiede

muokkaa
Katso myös: rf-ablaatio

Ablaatiolla tarkoitetaan lääketieteessä kudoksen poistamista tai tuhoamista niin, että tuhottu kudos jää elimistöön. Tällöin sen poistaa immuunipuolustus. Esimerkkinä ablaatiosta lääketieteen saralla käytetään yleisesti katetriablaatiota, jossa kudosta tuhotaan joko kryostaatin avulla jäädyttämällä tai hehkuvan kuuman vastuslangan avulla. Tätä operaatiota käytetään muun muassa sydämen ylimääräisten johtoratojen katkaisuun ja vuotavan maha- tai pohjukaissuolihaavan kauterisaatioon.[2]

Biologia

muokkaa

Biologiassa ablaatiota tarkastellaan solutasolla. Kun jokin solu sulkee jonkin geenin, kyseessä on ablaatio.

Lähteet

muokkaa
  1. Ablaatio- eli pintamoreeni Maaperäkartan käyttöopas. GTK. Viitattu 10.2.2012.
  2. Lääkärin käsikirja, Duodecim ja lääketieteen termit, Duodecimlähde tarkemmin?
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.