Abbé Pierre

ranskalainen pappi

Abbé Pierre, isä Pierre, (alkup. nimi Henri Grouès, G.O.Q. 5. elokuuta 1912 Lyon22. tammikuuta 2007 Pariisi) oli ranskalainen pappi ja parlamentaarikko, joka perusti kansainväliseksi kasvaneen Emmaus-liikkeen Pariisissa vuonna 1949.

Abbé Pierre

Abbé Pierre oli katolinen pappi. Hän toimi toisen maailmansodan aikana Ranskan vastarintaliikkeessä ja avusti tuhansia juutalaisia sekä muita poliittisesti vainottuja ihmisiä pakenemaan Sveitsiin tai Algeriaan. Hän avusti muun muassa presidentti Charles de Gaullea pakenemaan maasta.[1]

Sodan jälkeen hän havahtui asunnottomien ja köyhien hädälle. Hän avasi Pariisissa ovensa muutamalle yhteiskunnan syrjimälle miehelle ja pyysi heidän apuaan auttaakseen toisia. Tästä syntyi Emmaus-liike, jonka periaatteena on pyrkiä auttamaan itseä ja toisia. Liike on laajentunut maailmanlaajuiseksi, poliittisesti ja uskonnollisesti riippumattomaksi liikkeeksi. Liike tunnetaan yhteisöistään, kirpputoreistaan ja kehittyneestä kierrätystoiminnastaan.

Suomessa Emmaus-toiminta alkoi 1960-luvulla.

Abbé Pierre oli yhteiskunnallisesti aktiivinen henkilö, ja hänet äänestettiin monena vuonna Ranskan suosituimmaksi henkilöksi; vuonna 2003 hän jätti jalkapallotähti Zinédine Zidanen toiselle sijalle. Vuonna 2006 hän sijoittui Charles de Gaullen ja Louis Pasteurin jälkeen kolmanneksi television Kaikkien aikojen suurin ranskalainen -kyselyssä.[1]

Abbé Pierre eli viimeiset vuotensa Rouenissa, Luoteis-Ranskassa. Hän kuoli keuhkokuumeeseen 22. tammikuuta 2007 pariisilaisessa sairaalassa.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Suomen Tietotoimisto 22.1.2007
  2. Nalbantoglu, Minna: Muistot: abbé Pierre. Helsingin Sanomat. 5.5.2011. Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 23.12.2014.

Aiheesta muualla

muokkaa