Varma Aarre Johannes Viinikanoja (9. tammikuuta 1918 Oulu27. tammikuuta 1981 Porvoo) oli suomalainen taidemaalari. Viinikanoja opiskeli Vapaassa taidekoulussa vuosina 19401941.

Viinikanoja debytoi taiteilijana Oulussa vuonna 1953. Hän osallistui Suomen Taiteilijain näyttelyihin, Suomen taideakatemian 3-vuotisnäyttelyihin ja moniin kansainvälisiin näyttelyihin. Hänet sai diplomeja, mitaleja ja kunniapalkintoja muun muassa Lontoon biennaalissa Englannissa vuonna 1971, Palme d'Or -näyttelyssä Ranskassa vuonna 1974 ja Accademia Roma -näyttelyssä Italiassa vuonna 1972.

Aluksi Aarre Viinikanoja toimi taiteilijana rakennustyömiehen päivätyön ohella ja sen jälkeen kaksi vuosikymmentä vapaana taiteilijana. Päivätyönsä hän teki Porvoossa. Hänen vaimolla oli Porvoon Kukka ja Taide -niminen kukkakauppa, missä pienempiä töitä oli näytteillä ja myytävänä. Hänen isokokoisemmat työnsä eivät tähän tilaan mahtuneet.

Usein hän luonnosteli työt Kuusamon kesämökillä ja toteutti ne talven aikana Porvoossa. Monet maalaukset kuvaavat Lapin ja Kuusamon maisemia. Pari viimeistä vuottaan hän asui Oulussa, mutta muutti marraskuussa 1980 takaisin Porvooseen jatkaakseen työtään itse rakentamassaan talossa ja ateljeessa.

Lähteet muokkaa

Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.