Aaron Armstrong

trinidadtobagolainen pikajuoksija

Aaron Armstrong (s. 14. lokakuuta 1977) on trinidadtobagolainen pikajuoksija.[1]

Aaron Armstrong(vas.) pitelee hopeamitaliaan (2008)

Armstrong voitti 2005 maansa mestaruuden 200 metrin juoksussa. Myöhemmin samana vuonna hän kilpaili samalla matkalla Helsingin MM-kisoissa, joissa karsiutui toisissa alkuerissä ajalla 20,94. Kauden lopussa hän sijoittui IAAF:n yleisurheilufinaalissa kuudenneksi ajalla 20,75. Seuraavana vuonna Armstrong voitti jälleen Trinidad ja Tobagon mestaruuden 200 metrillä. Hän juoksi Kansainyhteisön kisoissa matkan viidenneksi ajalla 20,61.[1]

Armstrong kilpaili 2008 Pekingin olympialaisissa, joissa hän karsiutui 200 metrillä toisissa alkuerissä ajalla 20,58.[1] 4 × 100 metrin viestijuoksun alkuerissä hän oli mukana Trinidad ja Tobagon joukkueessa. Loppukilpailussa Armstrongin tilalla joukkueessa juoksi Emmanuel Callender. Joukkue sijoittui alun perin toiseksi, mutta nousi jälkikäteen olympiavoittajaksi kun Jamaikan joukkue hylättiin Nesta Carterin dopingkäryn takia.[2]

Armstrong karsiutui seuraavana vuonna Berliinin MM-kisoissa 200 metrin alkuerissä.[1] Delhin Kansainyhteisön kisoissa 2010 hän sai pronssia 100 metrillä ajalla 10,24[3]. Daegun MM-kisoissa 2011 Armstrong karsiutui 100 metrin alkuerissä.[1]

Henkilökohtaiset ennätykset muokkaa

[1]

Ulkoradat muokkaa

Sisäradat muokkaa

  • 55 metrin juoksu: 6,24 (2001)
  • 60 metrin juoksu: 6,62 (2005)
  • 200 metrin juoksu: 20,81 (2001)

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Aaron Armstrong Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. Olympedia – 4 x 100 metres Relay, Men www.olympedia.org. Viitattu 12.7.2022.
  3. Athletics Commonwealth Games 2010 at Delhi (ind) Men: 100 m sports123.com. Arkistoitu 20.10.2011. Viitattu 22.10.2010. (englanniksi)