A. J. Greimas
Algirdas Julien Greimas (alk. Algirdas Julius Greimas; 9. maaliskuuta 1917 Tula, Venäjän keisarikunta – 27. helmikuuta 1992 Pariisi, Ranska) oli Ranskan tunnetuimpia semiootikkoja, yksi Pariisin semioottisen koulukunnan perustajista.
| Algirdas Julien Greimas | |
|---|---|
| Algirdas Julius Greimas | |
 Algirdas Julien Greimas Liettualaisessa postimerkissä. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Algirdas Julius Greimas |
| Syntynyt | 9. maaliskuuta 1917 Tula, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 27. helmikuuta 1992 (74 vuotta) Pariisi, Ranska |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Sorbonnen yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Charles Bruneau |
| Tutkimusalue | kielitiede, semiotiikka |
| Tunnetut työt | Strukturaalista semantiikkaa |
Elämänvaiheet muokkaa
A. J. Greimas syntyi Tulassa Venäjällä, jonne hänen vanhempansa olivat muuttaneet Liettuasta. Kun poika oli kaksivuotias, perhe muutti takaisin Liettuaan. Lapsuutensa ja nuoruutensa Algirdas vietti useissa kaupungeissa. Hän suoritti ylioppilastutkinnon vuonna 1934 Marijampolėssa ja alkoi opiskella oikeustiedettä Kaunasissa Vytautas Suuren yliopistossa. Hän siirtyi Grenoblen yliopistoon opiskelemaan kielitiedettä, ja siitä tuli hänen varsinainen oppialansa. Toisen maailmansodan ajaksi hän joutui palaamaan kotimaahansa sotapalvelukseen. Sodan päätyttyä hän jatkoi opintojaan Pariisissa Sorbonnen yliopistossa ja väitteli tohtoriksi vuonna 1949 aiheesta 1800-luvun muodin sanasto (ransk. La Mode en 1830: Essai de description du vocabulaire vestimentaire d’après les journaux de mode de l’époque).
Greimas jatkoi akateemista uraansa Aleksandriassa Egyptissä ja opetti tyttöjen sisäoppilaitoksessa ranskaa. Hän tapasi Roland Barthesin, josta tuli hänen ystävänsä. Seuraavat etapit hänen urallaan olivat Ankaran yliopisto ja Istanbulin yliopisto Turkissa sekä Poitiers'n yliopisto Ranskassa. 1960-luvulla hän palasi Pariisiin ja sai vuonna 1965 École des hautes études en sciences sociales -yliopistosta professuurin, jota hän hoiti lähes 25 vuotta.
Greimasin puoliso oli Teresa Mary Keane.
A. J. Greimas kuoli Pariisissa vuonna 1992, ja hänet on haudattu Kaunasiin.
Semiootikkona muokkaa
Semiootikkona Greimas sai vaikutteita lukuisilta tutkijoilta: kielitieteilijöiltä Ferdinand de Saussure, Louis Hjelmslev ja Georges Dumézil, antropologeilta Claude Lévi-Strauss ja Vladimir Propp, filosofeilta Edmund Husserl ja Maurice Merleau-Ponty ynnä muilta. Hän on soveltanut semiotiikkaa muun muassa oikeustieteeseen, ekologiaan ja kansanrunoudentutkimukseen; erityisen havainnollinen on hänen analyysinsa Guy de Maupassantin novellista "Kaksi ystävystä", johon hän soveltaa semioottista teoriaansa sen koko laajuudessa (Maupassant: La Sémiotique du texte, 1975).
Greimasin pääteoksiin kuuluu Strukturaalista semantiikkaa (1966), jossa hän esittelee seemianalyysinsa. Seemien avulla voidaan jäsentää merkityksen perusrakennetta. Keskeinen on myös isotopian käsite: niiden semanttisten kategorioiden joukko, joiden avulla jokin teksti tai sanoma voidaan lukea ja tulkita yhdeksi kokonaisuudeksi.[1]
Greimasin kehittämää aktanttimallia voidaan soveltaa muun muassa narratologiseen analyysiin. Toiminnassa on kaikkiaan kuusi aktanttia – subjekti, objekti, lähettäjä, vastaanottaja, auttaja ja vastustaja – ja näiden välisiä suhteita voidaan jäsentää kolmen modaliteetin avulla: tahtominen, haluaminen ja tietäminen. Teorian perustana ovat kategoriat oleminen ja tekeminen. Mallia voidaan soveltaa hyvin erilaisten toimintojen kuvaukseen, esimerkiksi liike-elämään, kansansatuihin, psykoanalyyttiseen terapiaan, kasvatustieteelliseen tutkimukseen jne.[2][3]
Greimas kehitti myös ns. semioottisen neliön, jonka avulla voidaan jäsentää merkkien välisiä suhteita. Hänen mukaansa neliö havainnollistaa merkityksen perusrakennetta.
Suomessa Greimasin semiotiikkaa on tehnyt tunnetuksi erityisesti Eero Tarasti. Greimas vieraili Suomessa luennoimassa vuosina 1979 ja 1983.
Teoksia muokkaa
Ranskaksi muokkaa
- La Mode en 1830: Essai de description du vocabulaire vestimentaire d'après les journaux de mode de l'époque. Thèse de doctorat dès lettres, Paris. 1948.
- Quelques reflets de la vie sociale en 1830. Thèse secondaire, Paris. 1948.
- Comment définir les indéfinis? Essai de description sémantique. 1963.
- Sémantique structurale: Recherche et méthode. Larousse, Paris. 1966.
- Dictionnaire de l'ancien français jusqu'au milieu du XIVe siècle. Larousse, Paris. 1968.
- Du sens: Essais sémiotiques. Éditions du Seuil, Paris. 1970.
- Maupassant: La Sémiotique du texte. Exercices pratiques. Éditions du Seuil, Paris. 1975.
- Sémiotique et sciences sociales. Éditions du Seuil, Paris. 1976.
- Sémiotique: Dictionnaire raisonné de la théorie du langage. (Joseph Courtésin kanssa). Hachette, Paris. 1979.
- Du sens 2. Éditions du Seuil, Paris. 1983.
- Des dieux et des hommes: études de mythologie lithuanienne. PUF, Paris. 1985.
- De l'imperfection. P. Fanlac, Paris. 1987.
- Sémiotique des passions: Des États de choses aux états d'âme. (Jacques Fontanillen kanssa.) Éditions du Seuil, Paris. 1991.
- Dictionnaire du moyen français. (Teresa Mary Keanen kanssa.) Larousse, Paris. 1992.
Suomeksi muokkaa
- Strukturaalista semantiikkaa. (Sémantique structurale: Recherche et méthode, 1966.) Suomentanut Eero Tarasti. Kielitieteen peruskirjallisuutta. Helsinki: Gaudeamus, 1980. ISBN 951-662-259-3.
- Didaktiikan semiotiikkaa. Modaliteettien teoriaa. (Teoksessa Pariisin semioottisen koulukunnan esseitä.) Suomentanut Eero Tarasti. Jyväskylän yliopisto. 1982.
- A. J. Greimasin luennot Helsingissä 4.–5.5.1979. Toimittanut ja suomeksi kääntänyt Eero Tarasti. Julkaisija: Suomen semiotiikan seura ja Helsingin yliopiston semiotiikan opintokokonaisuus. Imatra: Imatran kansainvälinen semiotiikan instituutti, 1999. ISBN 951-96306-7-8.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Tarasti, Eero: Johdatusta semiotiikkaan: Esseitä taiteen ja kulttuurin merkkijärjestelmistä. Helsinki: Gaudeamus, 1990. ISBN 951-662-512-6.
- Tarasti, Eero: The semiotics of A. J. Greimas: A European intellectual heritage seen from the inside and the outside. Sign Systems Studies, 2017, 45. vsk, nro 1–2, s. 33–53. Artikkelin verkkoversio.
Viitteet muokkaa
- ↑ Tarasti 1990: 72.
- ↑ Tarasti 1990: 75–76.
- ↑ Pikkarainen, Eetu: Merkityksen ongelma kasvatustieteessä: lähtökohtia pedagogisen toiminnan perusrakenteen semioottiseen analyysiin. väitöskirja. Oulu: Kasvatustieteiden tiedekunta, Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö, Oulun yliopisto, 2004. ISBN 951-42-7321-4. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 19.8.2013). (suomeksi)