2029
vuosi
2029 (MMXXIX) on tuleva normaalivuosi, jonka alkamis- ja päättymispäivä on maanantai. Se on 2020-luvun viimeinen vuosi.
Ennustettuja ja suunniteltuja tapahtumia muokkaa
Tammikuu muokkaa
- 9. tammikuuta – Windows Server 2019 -käyttöjärjestelmän tuki päättyy.[1]
Helmikuu muokkaa
Maaliskuu muokkaa
Huhtikuu muokkaa
- 13. huhtikuuta – Asteroidi 99942 Apophis ohittaa Maan lähietäisyydeltä. Sillä on pieni todennäköisyys osua Maahan.
Toukokuu muokkaa
Kesäkuu muokkaa
Heinäkuu muokkaa
Elokuu muokkaa
Syyskuu muokkaa
Lokakuu muokkaa
Marraskuu muokkaa
Joulukuu muokkaa
- 31. joulukuuta – Täydellinen kuunpimennys uudenvuodenyönä näkyy alusta loppuun Suomen alueella.
Tuntematon päivämäärä muokkaa
- CIA:n ja FBI:n kansiot John F. Kennedyn murhasta ovat luettavissa tänä vuonna.
- Euroopan avaruusjärjestö, Kiina, Venäjä ja Intia suunnittelevat lähettävänsä miehitetyn lennon Kuuhun tähän vuoteen mennessä.
- Joidenkin arvioiden mukaan robotit ovat saavuttaneet ihmisen tasoisen älykkyyden tähän vuoteen mennessä.[2]
- OSIRIS-APEX saapuu Apophis -asteroidille.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ GitHub-Name: Windows Server 2019 - Microsoft Lifecycle learn.microsoft.com. Viitattu 15.11.2023. (englanniksi)
- ↑ Briggs, Helen: Machines 'to match man by 2029' BBC News. 16.2.2008. Boston. (englanniksi)
- ↑ OSIRIS-REx Spacecraft Departs for New Mission – OSIRIS-REx Mission blogs.nasa.gov. 24.9.2023. Viitattu 28.9.2023. (englanniksi)