Želju Želev

bulgarialainen poliitikko

Želju Mitev Želev (bulg. Желю Митев Желев, 3. maaliskuuta 193530. tammikuuta 2015[1]) oli bulgarialainen poliitikko ja entinen toisinajattelija, joka oli Bulgarian presidentti 1990–1997.

Želju Mitev Želev
Bulgarian 8. presidentti
Edeltäjä Petăr Mladenov
Seuraaja Petăr Stojanov
Henkilötiedot
Syntynyt3. maaliskuuta 1935
Veselinovo, Bulgaria
Kuollut30. tammikuuta 2015 (79 vuotta)
Puoliso Maria Želeva
Tiedot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Želev oli kotoisin Veselinovon kylästä. Hän opiskeli Sofian Pyhän Kliment Ohridskin yliopistossa filosofiaa ja valmistui 1958 ja väitteli tohtoriksi 1974. Hänet erotettiin Bulgarian kommunistisesta puolueesta 1965, määrättiin kotiarestiin Sofiaan ja hän oli kuusi vuotta työttömänä.

Vuonna 1988 hän perusti Rusen komiteanselvennä ja seuraavana vuonna oli perustamassa klubia glasnostin ja perestroikan puolesta, mistä hän päätyi Demokraattisten voimien liiton johtoon. Hänet valittiin kansanedustajaksi 7. suureen kansalliseen neuvostoon ja presidentiksi 1. elokuuta 1990. Tammikuusta 1992 hänestä tuli ensimmäinen demokraattisesti valittu Bulgarian presidentti.

Vuoden 1996 vaaleissa hän hävisi Petăr Stojanoville. Hän osallistui edelleen politiikkaan, vaikkakin vähemmän aktiivisesti. Hänet nimitettiin liberaalidemokraattisen liiton ja Liberal Internationalin kunniapuheenjohtajaksi kautensa jälkeen 1997 ja hän johti omaa säätiötään. Hän oli perustamassa Balkanin poliittista klubia, joka on entisten poliittisten johtajien kerho.

Želev julkaisi lukuisia teoksia, joista merkittävin on vuoden 1982 kiistelty Fašizmăt (suom. Fasismi).

Lähteet muokkaa

  1. Bulgaria’s Former President Zhelyu Zhelev Dies Novinite.com. 30.1.2015. Viitattu 30.1.2015. (englanniksi)