Šabbetai Tsevi

juutalainen kabbalisti

Šabbetai Tsevi (1. elokuuta 1626 Smyrna – n. 17. syyskuuta 1676 Albania) oli Messiaaksi julistautunut sefardijuutalainen kabbalisti. Hänen seuraajansa muodostivat šabbetailaisen liikkeen.[1]

Šabbetai Tsevi vuonna 1665.

Messiaana muokkaa

Euroopan juutalaisten keskuudessa nousi 1500-luvulta alkaen 1800-luvulle asti useita messiaanisia liikkeitä, jotka tarjosivat sorretuille juutalaisille lupauksen paremmasta. Smyrnassa ja Balkanin niemimaalla kierrellyt Šabbetai Tsevi herätti huomiota askeettisuutta ja erikoisia tempauksia sekoittelevalla käyttäytymisellään. Hän julistautui Messiaaksi Salonikissa, mutta paikalliset rabbit karkottivat hänet pian kaupungista.[1] Muutettuaan ensin Kairoon ja sitten Jerusalemiin hän aktivoitui uudelleen, tekeytyi Messiaaksi ratsastellen aasilla ja nimitti ihmisiä opetuslapsikseen. Šabbetai keräsi nopeasti ympärilleen kansanliikkeen Lähi-idässä ja suuressa osassa Eurooppaa, myös Itä-Euroopan aškenasien parissa.[2]

Kääntyminen islamiin muokkaa

Šabbetai vangittiin Konstantinopolissa vuonna 1666. Juutalaisten liikehdinnästä huolestunut Osmanien suurvisiiri tarjosi hänelle sulttaanin nimissä kaksi vaihtoehtoa: islamiin kääntyminen tai kuolema. Šabbetai valitsi islamiin kääntymisen. Joidenkin šabbetailaisten usko messiaaseensa jatkui silti vielä tämänkin jälkeen, sillä hänen profeettansa Natan selitti Messiaansa kääntymisen parhain päin pyrkimykseksi valloittaa vihollinen sisältä käsin.[3] Šabbetain esiintyminen johti Osmanien valtakunnan juutalaisen identiteetin hämmennykseen, kun suuret joukot siirtyivät hänen kannattajikseen ja kääntyivät islamiin. Käännynnäiset sekoittivat keskenään juutalaisia ja islamilaisia tapoja.[4]

Jälkimaine muokkaa

Šabbetailainen liike koki 1700-luvulla renessanssin uuden Messiaan, Šabbetai Tsevin opetuslapsen Jacob Frankin myötä, mutta hiipui Euroopassa 1800-lukuun mennessä ja Kreikassa vuonna 1924.[3]

Turkissa toimii yhä esikuvansa tavoin muodollisesti islamiin kääntyneiden juutalaisten dönmeläinen lahko, joka pitää Šabbetaita messiaana.[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b Jewish Encyclopedia (englanniksi)
  2. Jewish Virtual Library (englanniksi)
  3. a b c Barnavi, Eli (toim.): A Historical Atlas of the Jewish People, s. 148–149
  4. Ira M. Lapidus: A History of Islamic Societies, s. 353. Cambridge University Press, 2022.