Øvre Richter Frich
Øvre Richter Frich (24. maaliskuuta 1872 Byneset – 13. toukokuuta 1945 Östertälje) oli norjalainen kirjailija ja lehtimies. Hän oli maailmansotien välisen ajan tunnetuimpia norjalaisia rikoskirjailijoita.[1] Hänen merkittävä esikuvansa oli Friedrich Nietzsche. Kirjoissaan Frich ihannoi maskuliinisuutta ja fyysistä voimaa – ominaisuuksia, jotka korostuvat hänen luomassaan Jonas Fjeld -sankarihahmossa.[2]
| Øvre Richter Frich | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 24. maaliskuuta 1872[1] Byneset, Norja |
| Kuollut | 13. toukokuuta 1945 (73 vuotta) Östertälje, Ruotsi |
| Kansalaisuus | norjalainen |
| Ammatti | kirjailija, lehtimies |
| Kirjailija | |
| Aikakausi | 1910–1935 |
| Tyylilajit | rikos, jännitys, seikkailu |
| Esikoisteos | De knyttede næver |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Ura muokkaa
Frich varttui pappisperheessä ja oli nuorukaisena urheilullisesti suuntautunut. Hän harrasti muun muassa painia ja nyrkkeilyä. Frich opiskeli lakia ja lääketiedettä lyhyen aikaa. Vuonna 1895 hän matkasi Kristianiaan ja aloitti toimittajana sikäläisessä Ørebladet-lehdessä. Toimittajan ura jatkui Aftenpostenissa vuosina 1900–1910 ja sen jälkeen päätoimittajana sanomalehdissä Verdens Gang 1910–1911 ja Bergens Aftenblad 1913–1914.[1][2]
Frichin esikoisteos on 1911 ilmestynyt jännitysromaani De knyttede næver, joka aloitti Jonas Fjeld -kirjasarjan. Kaikkiaan Frichin tuotanto käsittää noin 70 romaania. Hänen kirjojaan on myyty parisen miljoonaa kappaletta ja niitä on käännetty yhdeksälle kielelle.[1]
Jonas Fjeld -kirjoja Frich kirjoitti kaikkiaan 21. Jonas Fjeld on klassinen sankarihahmo, joka matkaa ympäri maailmaa taistelussaan konnia vastaan.[1] Menestyksensä ansiosta Frich saattoi matkustaa paljon ja hän ammensi matkakokemuksistaan kirjoitustyössään. Hän myös asui pitkiä aikoja ulkomailla, muun muassa Pariisissa.[2] Tuottelias Frich poltti kynttilänsä molemmista päistä, ja vietti elämänsä viimeiset viisitoista vuotta Ruotsissa terveydellisten ongelmien ja hiipuvan luomisvoiman piinaamana.[1]
Toisen maailmansodan jälkeen Frichia syytettiin juutalaisten kategorisoinnista kommunistivakoilijoiksi, mutta hänen teoksissaan on myös mukavia juutalaisia. Mustaihoisia Frich kuvasi villeiksi, mikä tosin oli lähinnä aikakauteen liittyvä stereotypia.[2]
Valikoitu bibliografia muokkaa
- De knyttede næver (1911)
- De sorte gribbe (1913)
- Flyvefisken (1914)
- Kanonernes sjel (1915)
- Det ytterste hav (1921)
- Den evige vandrer (1923)
- Halvkunstnerne (1925)
- Men Rocambole var ikke død ...! (1929)
- Boken om tobakk (1934)
Kirjallisuutta muokkaa
- W. Dahl: Dødens fortellere (1993)
- C. H. Gylseth: ... seg selv til det ytterste. Øvre Richter Frich og hans forfatterskap (1997)